Savon Sanomat: Keskustan entinen varapuheenjohtaja Hannakaisa Heikkinen hoitaa lehmiään homeopaattisilla valmisteilla
Entinen kansanedustaja kertoo saaneensa omaan työuupumukseensa apua energiahoidosta.Keskustan entinen varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Hannakaisa Heikkinen kertoo uudesta, poliittisen uran jälkeisestä elämästään Savon Sanomien haastattelussa. Hän kertoo saaneensa työuupumukseensa apua energiahoidosta ja valmistuneensa vuosi sitten itsekin energiahoitajaksi.
Energiahoito ja homeopatia ovat kiistanalaisia hoitomuotoja, joita kutsutaan myös vaihtoehto- tai uskomushoidoksi.
Heikkinen painottaa, ettei halua vastakkainasettelua länsimaisen lääketieteen ja energiahoidon välillä. Suomessa jakolinja näiden kahden välillä on hänen mukaansa hyvin selvä.
”Olen pystynyt käyttämään homeopaattisia valmisteita menestyksellisesti eläimillämme, mutta yhtäkään määrättyä antibioottikuuria tai kipulääkettä en jätä pois. On kuitenkin monia asioita, joita olen pystynyt hoitamaan homeopaattisilla valmisteilla, esimerkiksi vaikuttamaan lehmien hedelmällisyyteen”, hän sanoo.
Savon Sanomien yleisönosastolla kuopiolainen terveyssosiologian dosentti Markku Myllykangas arvostelee asiaa kirpeästi.
”Hannakaisa Heikkinen on koulutukseltaan sairaanhoitaja ja terveystieteiden maisteri, mutta koulutuksesta ei näytä jääneen pysyviä vaurioita. Energiahoidot ja homeopatia ovat vaikuttamatonta, epätieteellistä puoskarointia. Tuollaisten tarjoaminen ja käyttö on epäeettistä”, Myllykangas kirjoittaa.
Savon Sanomat: Entisen savolaiskansanedustajan elämä koki täyskäännöksen: "Oli niin raskasta taistella sitä vastaan"
Savon Sanomien yleisönosastokirjoitus: Ex-kansanedustaja Hannakaisa Heikkisen nykyinen ammatti on puoskarointia
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







