Brittiviljelijä joutumassa vankilaan munavilpistä
Dorsetilainen tila toimitti tavallisia munia vapaan kanan munina ja sai lähes 100 000 euron hyödyn.Englantilainen viljelijä saattaa saada vankeutta sen jälkeen, kun hänen todettiin myyneen tavallisesti tuotettuja munia ja väittänyt niiden olevan "vapaan kanan" munia.
Dorsetissa Lounais-Englannissa asuva viljelijä on myöntänyt syyllistyneensä petokseen, mutta hyödyn suuruudesta kiistellään edelleen.
Alunperin syyttäjä väitti petoksella saaduksi hyödyksi lähes 300 000 euroa, mutta viljelijän puolustusasianajaja totesi sen olevan munien bruttohinta. Petoksella saatu hyöty on noin kolmasosa siitä.
Tuomari katsoi, ettei tuomiota voida antaa ennen saadaan varmuus petoksella saadusta hyödystä. Enimmillään viljelijää voi odottaa kolmen vuoden vankeustuomio.
Viljelijä syyllistyi tuomarin mukaan kolmeen eri petokseen. Ensinnäkin hän antoi virheellistä tietoa munien tuotantotavasta välittäjälle, joka markkinoi vain vapaasti tuotettuja kananmunia. Hän myös väärensi toimittamiensa munien määrän. Lisäksi kanaloissa oli huomattavasti enemmän kanoja kuin free range -kanalassa olisi ollut lupa pitää.
Asiasta uutisoi Farmers Weekly, juttu löytyy täältä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

