Varaosapalvelu odottaa puintien alkamista
Puintien viivästyminen näkyy Hyvinkäällä sijaitsevassa Hankkija-Maatalouden varaosavarastossa. Vielä on hiljaista, mutta valmiina ollaan.Kolmen vakituisen työntekijän lisäksi on palkattu yksi kiireapulainen. Sesongista riippuen heitä on töissä 2–10, kertoo varasto- ja kuljetuspäällikkö Antti-Jussi Lummelampi Movere Oy:stä.
”Parhaillaan rakennetaan päivystysmallia viikonloppuja ja iltoja varten.”
Hyvinkäältä toimitetaan eteenpäin ulkomaalaisten toimittajien tuotteita, kuten traktoreiden ja työkoneiden varaosia. Kotimaiset valmistajat hoitavat tuotteensa itse suoraan Agrimarketeihin, Lummelampi selittää.
Movere vastaa keskusvaraston käytännön toiminnoista. Yhtiön omistavat Hankkija-Maatalous ja Yara.
Työpäivän aikana tehdään noin 40 varaosatoimitusta.
Uusin teknologia takaa sen, että vastaanottajalle lähtee oikea varaosa, vakuuttaa varastoesimies Petri Velling Moveresta. Jokaisella työntekijällä on käsipääte, joka on yhteydessä keskustietokoneeseen. Vyössä oleva pieni tulostin tulostaa varaosan tarkat tiedot sisältävän tarran.
Hyllyjen lisäksi viisi automaattivarastoa pitävät sisuksissaan ison valikoiman erilaisia osia aina sormen kynnen kokoisista sulakkeista alkaen. Jokainen osa on tarkkaan merkittynä omassa lokerossaan.
Suurin virhemahdollisuus on siinä, että työntekijä laittaa vahingossa oikean osan lähtemään väärälle paikkakunnalle, Velling kertoo.
Hankkija-Maatalouden koneiden ja konetarvikkeiden keskusvarasto muutti keväällä Vantaan Hakkilasta Hyvinkäälle. Sieltä käsin palvellaan kaikkia varaosia myyviä Agrimarketeja, joita on yhteensä 29.
Kaikkiaan Agrimarketeja on eri puolilla Suomea noin sata.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


