Yle: Saksan Merkel suivaantui maatalousministerilleen glyfosaattiäänestyksestä
Saksan maatalousministeri Christian Schmidt on suututtanut liittokansleri Angela Merkelin äänestettyään glyfosaatin jatkoajan puolesta, uutisoi Yle.Saksan liittokansleri Angela Merkel arvostelee hallituksena maatalousministeri Christian Schmidtiä, joka äänesti torjunta-aine glyfosaatin jatkoajan puolesta, kertoo Yle.
Merkel sanoi tiistaina lehdistötilaisuudessa, että Saksan olisi pitänyt pidättäytyä äänestämästä kuten aiemmillakin kerroilla. Liittokanslerin mukaan "tällainen ei saa toistua", Yle uutisoi.
Schmidt puolestaan kertoi tiistaina tehneensä päätöksen itse "täysin asiaperustein". Ylen mukaan ympäristöministeri Hendrick puolestaan kertoi toimittajille sanoneensa kollegalleen, että "noin tyhmä ei voi olla".
Yle ennakoi, että kiista glyfosaattiäänestyksestä voi entisestään syventää Saksan hallituskriisiä.
Yle: Merkel suomii maatalousministeriään glyfosaatista – mutkistuvatko Saksan hallituskuviot taas?
Lue myös:
EU-komissio päätti: Glyfosaattia saa käyttää vielä ainakin viisi vuotta
"Päätös antoi lisäaikaa kehittää uusia korvaavia torjunta-aineita"
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


