Erittäin tarttuvaa lintuinfluenssaa todettiin Ranskassa
Lintuinfluenssa leviää helposti, joten kaikki tartuntatilan ja kolmen kilonmetrin säteellä siitä oleva siipikarja hävitetään.
Lintuifluenssa tarttuu paitsi tuotanto- myös luonnonvaraisiin lintuihin. Ulkoilevat kanat ja kalkkunat voivat saada tartunnan erityisesti lintujen kevät- ja syysmuuton aikana. Kuva: Markku VuorikariEteläisessä Ranskassa on todettu korkeapatogeenista eli voimakkaita oireita aiheuttavaa lintuinfluenssaa.
H5N1-virustyypin tartunnan alkuperä on toistaiseksi tuntematon. Edellisestä tapauksesta on peräti kahdeksan vuotta.
Tauti löydettiin siipikarjaharrastajan tilalta. 32 linnun parvesta 22 ehti kuolla tautiin ja loput tapettiin. Tilan ympärille on määrätty säteeltään 3 ja 10 kilometrin suuruiset suojavyöhykkeet.
Lintuinfluenssaa aiheuttaa Influenssavirus A, josta esiintyy kaikkiaan 144 eri alatyyppiä, riippuen H- ja N-pintavalkuaisaineiden eri yhdistelmistä.
Virukset jaotellaan matalapatogeenisiin eli heikosti tautia aiheuttaviin tai korkeapatogeenisiin
Lintujen korkeapatogeeniset virukset ovat kuuluneet H5- ja H7- alatyyppeihin. Ihmisestä toiseen tartuntoja on raportoitu tähän mennessä vain H1- ja H2–tyypeillä, ei H5.
USA:ssa miljoonalasku lintutaudista
Yhdysvaltojen siipikarjantuotantoa muutaman vuoden piinannut lintuinfluenssa on iskenyt pahiten kalkkunankasvatukseen ja sitä kautta lihajätti Tyson Foodsiin.
Yhtiötä rasittavat sekä vientirajoitukset että raaka-ainepula, kertoo Jordbruksaktuellt.
Viime joulukuun ja kesäkuun välisenä aikana on tapettu 44 miljoonaa lintua. Tyson Foods joutui viime vuoden aikana hävittämään 144 miljoonaa kiloa kalkkunanlihaa.
Nyt toiveissa on, että tuotanto palaa normaaliksi ensi tammikuun loppuun mennessä
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
