Hyvinvointi vaatii omaa halua
Viljelijä tarvitsee työ- ja toimintakyvyn säilyttämiseksi omaa motivaatiota ja halua elää terveellisesti. ”Maatalousyrittäjien työkuormitus on suurempaa kuin muun väestön ja se on kasvanut vuodesta 2009”, tiimipäällikkö Kirsi Ahola Työterveyslaitokselta sanoo.
Porvoolainen maatalousyrittäjä Erik Oljemark harrastaa sauvakävelyä kotimaisemissaan sekä jumppaa oman tuottajayhdistyksen ryhmässä. Innostuksen hän sai Voimaa tilan arkeen -kurssilta kaksi vuotta sitten. Kuva: Kalle SärkkäKun muu väestö on kokenut työkuormansa jopa kevenneen, maatalousyrittäjistä 37 prosenttia kertoo kuormittavuudesta. Vuonna 2009 luku oli 28 prosenttia.
Kirsi Ahola muistuttaa, että työssä jaksaminen koostuu työn ja ihmisen itsensä voimavaroista.
Työstä löytyy voimaa, kun sen kokee mielekkääksi.
”Motivaatio on tärkeää löytää myös työn muuttuessa eli koneellistumisen ja sääntelyn lisääntyessä. Toinen asia on osaaminen: työ on helpompaa, kun opiskelee uutta eli suostuu kehityksen kulkuun. Jos tuntee, ettei osaa, työ on raskasta ja hidasta.”
Kolmantena Ahola painottaa toimeentulon ja tavoitteiden realismia: ison tavoitteen ohella on hyvä olla pienempiä, joiden toteutumista seuraa.
”Vuosikello tuo maatilan työhön luonnollista syklisyyttä, mutta päivät ja vuodet voivat silti toistua samanlaisina.”
”On hyvä pysähtyä vaikka kerran kuukaudessa katsomaan, mikä on mennyt hyvin tai huonosti, mitä pitää muuttaa ja pystyykö siihen itse. Se on kuin varhaisen tukemisen malli itselle, silloin ei tule yllätyksiä”, Ahola neuvoo ja muistuttaa ammatillisen neuvonnan käyttämisestä.
”Omaan hyvinvointiin pätee sama kuin peltoon: jos sitä ryöstöviljelee, se ei enää tuota.”
Omaan työkykyyn voi puolestaan vaikuttaa monin palautumiskeinoin ja asenteella. ”Mää nyt oon tämmönen” -asenteen sijasta voi ajatella, että asioihin pystyy vaikuttamaan ja haluaa etsiä ratkaisuja.
”Suhtautumisella ongelmiin on jopa isompi vaikutus kuin itse ongelmalla. Tärkeintä on, että edes yrittää tehdä asioille jotakin”, Ahola sanoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
