Hollannista Suomeen maitoa tuottamaan?
Hollannissa asuvilla Bas Beckillä ja Kati Juntusella on unelma: ostaa Suomesta maatila ja muuttaa tänne maidontuottajiksi.
Hollannissa asuvat Bas (Sebastian) Beck ja Kati Juntunen pohtivat muuttoa maaseudulle Suomeen. Kuva: Jaana KankaanpääPariskunnasta kumpikaan ei ole viljelijäperheestä lähtöisin. Bas kiinnostui kuitenkin maataloudesta jo nuorena. 14–15-vuotiaana hän ajeli polkupyörällä soittelemassa maanviljelijöiden ovikelloja ja kyseli, saisiko auttaa töissä. Apu kelpasi ja hyviä opastajia löytyi.
Tällä hetkellä Basin päätyö on autokuskina kierrätysyrityksen palveluksessa. Lisäksi hänellä on toiminimi, jonka nimissä hän käy lypsämässä kolmella maitotilalla.
Bas ja Kati kertovat olevansa tyytyväisiä elämäänsä Hollannissa. Kumpikin pitää työstään, ja ystävät sekä Basin perhe ovat lähellä. Silti haave omasta maatilasta elää.
”Pidän ulkoilmatyöstä sekä vapaudesta suunnitella ja aikatauluttaa itse tekemiseni”, Bas kertoo. ”Viljelijän ei tarvitse istua toimistolla yhdeksästä viiteen.”
Lypsykarja viehättää häntä erityisesti. ”Näet vasikan syntyvän ja kasvavan lypsylehmäksi. Sitä on hieno seurata. Suhde lehmään on paljon henkilökohtaisempi kuin vaikka lihasikaan.”
Entä miksi Suomeen? Koska Hollannissa on ahdasta, ruuhkaista ja kallista.
”Hollanti on Uudenmaan läänin kokoinen ja siellä asuu 16,6 miljoonaa ihmistä”, Kati havainnollistaa.
Ahtauden takia maatalousmaan hinta on noussut pilviin.
”Tampereen seudulla pellon hehtaarihinta näyttää olevan 6 000 euron paikkeilla. Hollannissa se on 40 000–50 000 euroa.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
