Myös Tanskasta salmonellaton maa – sai EU:lta erityisstatuksen
Tanska on todistanut, että salmonellan määrä maassa on vähentynyt lähes nollaan.
Munivissa kanoissa salmonellan esiintyvyys kasvoi 0,7 prosentista 1,21 prosenttiin vuosina 2014–2016. Kuva: Markku VuorikariTanska on saanut helmikuussa Euroopan unionilta samat salmonellan erityistakuut broilerinlihalle kuin Suomi ja Ruotsi.
Kananmunille se sai takuut jo vuonna 2012.
Erityistakuut mahdollistavat oikeudet vaatia maahantuotavalta sian-, naudan- ja siipikarjanlihalta sekä kananmunilta salmonellatutkimuksia ennen maahantuontia. Myös Norjalla on erityisstatus.
Salmonellaturvallisuus on Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa huomattavasti parempi kuin muualla maailmassa.
Suomessa on vuosittain todettu yli tuhat salmonellan tartuntatapausta, joista kotimaista alkuperää on vain 15–20 prosenttia, Elintarviketurvallisuusvirasto Evira kertoo.
Kaikkialla Euroopassa tilanne ei kuitenkaan ole yhtä ruusuinen.
Tartuntojen määrä ihmisissä on kasvanut kolme prosenttia vuodesta 2014, EU:n asiaa koskevasta selvityksestä ilmenee.
Munivissa kanoissa salmonellan esiintyvyys kasvoi 0,7 prosentista 1,21 prosenttiin.
Yleisimmät ihmisten salmonellatartunnat ovat peräisin elintarvikkeista, kuten kananmunista ja raa’asta lihasta.
Euroopassa on tullut alkuvuonna ilmi useita salmonellaesiintymiä, joista tuoreimpana Ranskan meijerijätti Lactaliksen äidinmaidonkorvikkeiden kautta tulleet tartunnat. Ainakin 36 lasta sairastui, brittilehti The Guardian uutisoi.
Sairaustapauksia on tavattu Ranskan lisäksi Kreikassa ja Espanjassa.
Salmonellaa havaittiin Lactaliksen Länsi-Ranskassa sijaitsevalta tehtaalta, mikä takia yritys veti markkinoilta tuotteitaan jo viime vuoden loppupuolella.
Tammikuussa Saksasta löytyi 20 000 tonnia saastunutta rehua.
EU:n salmonellalainsäädäntöön sorvattiin muutoksia alkuvuonna, mikä vaikutti nimenomaan rehuraaka-aineen teolliseen käsittelyyn.
Suomessa salmonellan tuhoamiseen käytetylle formaldehydille ei annettu enää jatkolupaa.
Suomi on ainoita EU-jäsenmaita, joka on käyttänyt formaldehydiä tähän tarkoitukseen.
Aineen on Suomen rehualan mielestä todettu olevan toistaiseksi tehokkain menetelmä saastuneen rehun käsittelyyn.
Jäsenmaista pelkästään Suomi äänesti joulukuussa aineen täysikieltoa vastaan.
Kielto tulee voimaan helmikuun lopussa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

