
Suomen yleisimmän traktorimerkin valmistus lopetettiin jo yli 20 vuotta sitten ‒ suurin osa traktoreistamme on keski-ikäisiä
Autokanta vanhenee ja huolestuttaa monella tavoin, myös päästöjen kannalta. Rekisterissä olevat traktorit ovat kuitenkin keskimäärin yli kolme kertaa vanhempia.
1970-luvulla hankittu Valmet 702 S on kuvassa päässyt metsätöihin tukkikärryn kanssa. Kuva: Kari SalonenTraktorit ja traktorilla ajelut ovat monelle varttuneelle suomalaiselle muisto lapsuudesta, kun pellolla körröteltiin hytittömällä Valmetilla, Massikalla ja Foorttilla. Nuffejakin liikkui. Samoja menopelejä on edelleen käytössä, sillä traktorit kestävät pitkään, jopa hämmentävän pitkään.
Tuon ajan pikkutraktorit eivät ole hävinneet minnekään. Niitä käytetään edelleen piha- ja mökkiajoissa lumen siirtelyyn, klapien tekoon ja kärryjen edessä monenlaisten kuormien kuljettamiseen.
Menneen ajan tuulahdus nousee esiin, kun lehtijuttua varten kerättiin tietoja käytössä olevista traktoreista. Traficomin ylläpitämässä rekisteröintitilastossa on peräti 376 000 traktoria, josta suurin osa on traktorikaupan kulta-ajoilta 1970- ja 1980-luvuilta. Myös 1960-luvulla käyttöön otetusta kalustosta on edelleen yli puolet jäljellä.
Luvut perustuvat Dun & Bradstreetin kautta saatuun traktoritilastoon. Tilastossa on eritelty ensirekisteröinnit, käytettyjen omistajanvaihdokset sekä kaikki käytössä olevat ajoneuvot.
Ajoneuvoja on kaikkiaan rekisterissä pitkälti yli 5 miljoonaa, joista traktoreiksi merkittyjä on noin 400 000. Kun listalta jätetään pois alle tuhatkiloiset koneet, päästään yllä mainittuun 376 000 traktoriin.
Traktoreiden kestävyydestä kertoo se, että käytössä olevien koneiden keski-ikä hipoo 38 vuotta.
Tuolloin eli vuonna 1984 Valmetin 505- ja 605-mallit olivat juuri tulleet markkinoille ja olivat korvanneet edellisen vuosikymmenen suosikit 502 ja 702.
Massey Fergusonin 600-sarja tuli korvaamaan 500-sarjaa ja Fordin uutuuksia olivat pyöreänokkaiset 5610-8210 -mallit.
Suurin osa silloin valmistetuista traktoreita on edelleen käytössä. Vuonna 1984 myytiin 11 316 traktoria. Niistä on edelleen Traficomin rekistereissä 10 024 kappaletta eli lähes yhdeksän konetta aikoinaan ostetuista kymmenestä koneesta.
Vuosi 1984 yltää silti vasta kolmenneksi, kun katsotaan rekisterissä olevan kaluston määrää ensirekisteröintivuoden perusteella.. Kärjessä on vuosi 1989 10 118:lla traktorilla ja kakkospaikka menee vuonna 1979 käyttöön otetuille traktoreille.
Rekisterissä olevien koneiden osuus uutena myydyistä vähenee luonnollisesti, kun ikää karttuu. 50 vuoden ikäpyykki tulee tänä vuonna täyteen 1972 myydyille traktoreille. Hyttipakko tuli pari vuotta aiemmin.
Puoli vuosisataa sitten yhtenä vuonna ostetuista traktoreista on edelleen jonkinlaisessa käyttökunnossa lähes kolme konetta neljästä, 7 250 kappaletta. Määrä on yllättävän iso. Viiden viime vuoden aikana eli vuoden 2017 alun jälkeen on myyty uusia koneita vain hitusen enemmän, siis yhteensä.
Traktorimerkeistä 70- ja 80-lukujen suosikit ovat kärjessä kantatilastossa. Suomen yleisin traktorimerkki on edelleen Valmet, vaikka sen nimi vaihtui parikymmentä vuotta sitten Valtraksi. Valmet-merkkisiä koneita on Traficomin mukaan rekisterissä edelleen yli 72 000 kappaletta.
Suosituin Valmetin malli on ylivoimaisesti 502, jota on käytössä yli kymmenentuhatta. Kakkosena on Valmet 565, jota valmistettiin viiden vuoden ajan 1960-luvun loppupuolella.
Mallitilaston ykkönen on kuitenkin Massey Fergusonin 60-luvun lopun ja 70-luvun syömähammas, MF 165. Niitä liikkuu edelleen lähes 12 000 eri puolilla Suomea.
Massey Ferguson -merkkisiä traktoreita löytyy rekisteristä kaikkiaan runsaat 65 000. Valmet ja MF ovat suvereenisti kärjessä. Kolmantena on Ford runsaalla 35 000 traktorin kannalla ennen 31 000 Valtraa.
Juttua varten kerättiin tietoja eri vuosina ensirekisteröidyistä koneista. Dun & Bradstreetin tilasto yltää vain vuoteen 2008. Sitä vanhemmat tiedot on kerätty erilaisista lähteistä kuten Maaseudun Tulevaisuuden kuukausitilastoista ja tilastokeskuksen vuona 2014 julkaisemasta ajoneuvotilastosta.
Ensirekisteröintien vertaaminen tämän hetken traktorikantaan antaa koneiden pitkäikäisyyden lisäksi osviitaa siitä, minkä verran traktoreita on tuotu käytettyinä Suomeen. Luvut ovat vain suuntaa antavia ja lisäksi pitää muistaa, että Suomesta on myös viety käytettyjä traktoreita.
Käytettyjen traktoreiden tuontihetkeä ei pysty tilastoista erottelemaan. Kyse on tuhansista tuoduista traktoreista. Esimerkiksi vuonna 2014 ensirekisteröitiin 2163 traktoria, joiden omapaino ylittää tuhat kiloa. Nyt 8 vuotta sitten käyttöön ensi kertaa otettuja traktoreita on rekisterissä 150 enemmän.
Käytettyjen tuontikoneiden suosikkeja ovat olleet vuosina 2008 ja 2009 valmistetut traktorit. Niiden määrä on kasvanut ensirekisteröintivuoden jälkeen yli 200 traktorilla, vaikka koneita on saatettu myös viedä maasta ja romuttaa.
EU-aikana, 27 vuodessa, Suomessa on ensirekisteröity runsaat 97 000 traktoria. Nyt samaan aikaan eli tammikuun 1995 jälkeen käyttöön otettuja traktoreita on lähes tasan 100 000 eli melkein 3 000 traktoria enemmän.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






