Ympäristöprofessori tyrmää hehtaarisatojen kasvattamisen
Tulevaisuudessa eri tilojen lannoitteet saattavat olla peräisin hyvin erilaisista lähteistä: lantalan lisäksi esimerkiksi jäteveden-puhdistamolta tai metsäteollisuudesta. Jukka Pasonen Kuva: Viestilehtien arkistoNykyisen-
lainen,
tuotantopanos-
keskeinen tehomaatalous on tullut tiensä päähän.
Lassi Linnanen
Maailman väestö kasvaa, mutta viljelymaata ei tule lisää. Siksi jokaisen peltohehtaarin pitää tuottaa tulevaisuudessa yhä suurempi sato.
Johtopäätös kuulostaa yksinkertaiselta ja järkeenkäyvältä. Ympäristöjohtamisen ja -talouden professori Lassi Linnanen Lappeenrannan yliopistosta (LUT) esittää tähän kuitenkin tiukan vasta-argumentin.
Hänen mukaansa maailman kasvavaa väestöä ei pelasteta kasvattamalla hehtaarisatoja nykyisillä viljelymenetelmillä tai niitä tehostamalla.
”Hehtaarisatojen kasvattaminen vaatisi sadon tuottamiseen käytettyjen panosten kasvattamista. Siihen ei ole enää varaa.”
Linnanen esitti väitteensä Sitran, LUT:n ja Baltic Sea Action Groupin kolmisen viikkoa sitten järjestämässä seminaarissa Helsingissä. Puheenvuoro sai seminaarissa osakseen useita vastalauseita.
Kommentoijat ihmettelivät muun muassa sitä, miten Linnanen ratkaisee Sitran johtajan Mari Pantsarin avauspuheenvuorossaan esille tuoman ongelman: viljelymaan tarve kasvaa väistämättä maailman väestön kasvaessa.
Linnasen väitteessä paino on nimenomaan nykyisissä viljelymenetelmissä ja tuotantotavan kestävyydessä. Hänen mukaansa 1960–80-lukujen vihreä vallankumous johti siihen, että ruokaa tuotetaan nykyisin velaksi.
Vihreällä vallankumouksella tarkoitetaan sitä teknistä kehitystä, jolla maailman hehtaarisadot kolminkertaistettiin erityisesti kemialliseen kasvinsuojelun ja keinolannoituksen avulla.
Velaksi tuottamisella Linnanen viittaa siihen, että tehotuotanto on köyhdyttänyt maaperää. Maaperä on menettänyt merkittävän määrän esimerkiksi hiiltä.
Jos ruuantuotanto jatkuu nykyiseen tapaan, maailman resurssit eivät tulevaisuudessa riitä, Linnanen toteaa. Nykyisellään 80 prosenttia maailmassa ruuantuotantoon louhitusta fosforista katoaa tuotantoketjusta eikä siksi päädy edes lautaselle.
Yhdessä ontuvan ravinteiden kierrätyksen kanssa se johtaa helposti saatavissa olevan mutta ruuantuotannolle täysin välttämättömän fosforin loppumiseen.
”Nykyisenlainen, tuotantopanoskeskeinen tehomaatalous on tullut tiensä päähän.”
Linnanen arvioi hehtaarisatojen kasvattamista ajavien uskovan, että kaikki voisi tulevaisuudessakin jatkua nykyiseen tapaan. Se merkitsisi hänen mukaansa tilannetta, jossa ongelmia ratkaistaan samalla keinolla, jolla ne on aiheutettukin.
Linnanen ihmettelee suuresti sitä, miten yksinkertaiseksi nykymaatalous on tehty. Viljelijän ei tarvitse tuntea kovinkaan paljon maaperän toimintaa, vaikka kyse on ”perustavaa laatua olevasta prosessista”.
”Olen kysellyt viljelijöiltä, miten maaperä toimii. Vastaukseksi saa, että ’sinne laitetaan jotain sisään ja sieltä tulee jotain ulos’. Kukaan ei oikein tiedä, vaikka kyse on ihmiskunnan kannalta aivan oleellisesta prosessista. Olen ollut kauhean hämmästynyt!”
Kun maahan pannaan ”ylimitoitetusti keinotekoisia asioita”, lyhyellä aikavälillä saadaan ehkä suurempia satoja, mutta pitkällä aikavälillä maaperän kyky tuottaa ja uusiutua heikkenee, Linnanen perustelee.
”Ongelma on erityisen vakava globaalisti. Suomessa ongelma on vähäisempi, maailmanlaajuisesti vertaillen Suomi on hoitanut tilanteensa oikein hyvinkin.”
Se ei silti poista hänen mukaansa sitä tosiseikkaa, että muutos on väistämätön myös Suomessa.
Juhani Reku
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
