Afrikkalaista sikaruttoa todettu sikatilalla Puolassa
Puolan eläinlääkintäviranomaisten mukaan afrikkalaista sikaruttoa on todettu viiden sian tilalla, joka sijaitsee Valko-Venäjään rajoittuvalla Bialystokin alueella. Tapauksesta uutisoi Yle.Tartuntatilan siat on tapettu ja 37 ympäröivää tilaa asetettu karanteeniin. Niissä on yhteensä 192 sikaa.
Tautia ei ole todettu aiemmin Puolalaisilla tuotantoeläimillä, pelkästään villisioilla.
Eläintautien torjuntayhdistys ETT kertoo myös Latvian raportoineen Maailman eläintautijärjestö OIE:lle yhdeksän uutta sikaruttotapausta.
Kuusi on sikatiloja ja kolme villisikatapauksia. Suurin osa tapauksista on samalla alueella kuin aikaisemmin raportoidut eli lähellä Valko-Venäjän rajaa maan itäosissa.
Lähellä Viron rajaa sijaitsevan Valkan alueella tartunta on löytynyt yhdestä villisiasta ja yhdeltä tilalta, jonka 56:sta siasta neljällä on todettu tartunta. Näistä kaksi oli kuollut ja loput on nyt lopetettu.
Tiistaina Latvia laajensi sikaruton vuoksi määräämäänsä karanteenialuetta.
Älä tuo virusta matkalta
ETT muistuttaa tartunnan leviämisriskin Suomeen kasvavan taudin lähestyessä Viroa.
Viro on suomalaisten suosima matkailumaa ja sinne on maataloudenkin puitteissa runsaasti kontakteja.
Villisian metsästys tartunta-alueilla ja niiden läheisyydessä aiheuttaa suuren riskin, ETT teroittaa.
Tartunnan riski on syytä huomioida kaikessa matkailussa ja noudattaa tarkasti ETT:n kotisivuilta löytyviä ohjeita.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


