Maidontuottaja pitää verkko-kursseja hyvänä tapana oppia
Suonenjokelainen maidontuottaja Petri Suihkonen kokeili verkko-opiskelua osallistumalla Luomutietohankkeen järjestämään Karjatilan valkuaisomavaraisuus -koulutukseen.
Hän pitää verkkokursseja erittäin hyvänä opiskelutapana.
Karjatilalla riittää töitä, ja irtautuminen on vaikeaa.
”Jos lähtisi päivän koulutukseen, pitäisi olla etukäteen varma, että siitä on hyötyä.”
Verkkokurssin kynnys on paljon matalampi. ”Ei tarvitse lähteä kotoa mihinkään. Riittää, kun tälläytyy tietokoneen ääreen kahvikupin kanssa.”
Suihkonen piti koulutuksen vuorovaikutteisuudesta. Äänessä eivät olleet vain kouluttajat, vaan myös viljelijät jakoivat aktiivisesti tietoaan ja kokemuksiaan.
”Yllättävää oli, että kaikilla, jopa minulla, oli jotain annettavaa.”
Jos ei halunnut avata suutaan, saattoi kysellä ja kommentoida chat-toiminnon kautta, kaikkien tai vain jonkun osanottajan kanssa, hän kertoo.
Suihkosen mainitsema kurssi oli osa Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin vetämää Luomutietoverkko-hanketta. Luomutuottajien lisäksi siihen osallistui myös monia tavanomaisia tuottajia, kuten juuri Suihkonen.
”Tavanomaiset viljelijät ovat kiinnostuneita ottamaan käyttöön luomutuotannon menetelmiä”, Suihkonen kertoo.
Kolme vuotta kestänyt Luomutietoverkko-hanke on päättymässä. Sen tuloksia esiteltiin Helsingissä torstaina.
Hankkeen tavoitteena oli välittää viljelijöille ajankohtaista tietoa luomusta ja kestävästä maataloudesta.
Tutkimustieto pyrittiin jalostamaan käytännönläheiseen ja helposti saavutettavaan muotoon.
Erikoissuunnittelija Jukka Rajala Ruralia-instituutista kertoo, että lähi- ja verkko-opetuksen yhdistäminen sai viljelijöiltä hyvän vastaanoton.
Tarjolla oli muun muassa kolmen kuukauden kursseja, joihin kuului pari lähiopetuspäivää ja verkkotapaaminen joka toinen viikko.
Kurssin aloittaminen lähipäivällä osoittautui hyväksi valinnaksi. Kun osanottajat tutustuivat toisiinsa, myöhemmät verkkokeskustelut olivat vilkkaampia ja antoisampia. ”Toisilleen vieras porukka on arka keskustelemaan”, Rajala toteaa.
Lähipäivän aikana osallistujille pystyttiin helposti opettamaan verkkovälineiden käyttö. Tosin tekniikan opettelu vaati monesti myös etäohjausta.
Verkko-opettajina olivat asiantuntijat, mutta myös viljelijät itse. ”He ovat käytännön osaamisen parhaita asiantuntijoita”, Rajala muistuttaa.
Suihkonen on samaa mieltä.
”Viljelijät ottavat jatkuvasti käyttöön uusia menetelmiä, lajikkeita ja kasveja. Tutkimus ei pysy mukana.”
”Kuusi–seitsemän vuotta tutkimuksen aloittamisen jälkeen siitä saadaan ehkä jotain ennakkotietoa, miltä tulokset mahdollisesti saattavat näyttää”, Suihkonen kuvaa.
”Viljelijä taas kuulee tänään uudesta kasvista, tilaa huomenna siemenet, kylvää kahden viikon päästä ja toteaa syksyllä, ettei siitä mitään tullut”, hän nauratti seminaariyleisöä.
Suihkonen toivoisi tutkimukselta paitsi vauhtia, myös tutkijoiden jalkautumista viljelijöiden pariin. ”Kuuntelemaan, mitä kysymyksiä ja kokemuksia heillä on.”
Suihkonen olisi kaivannut kurssiinsa enemmän pitkäjänteisyyttä.
Ryhmän olisi ollut hyvä toimia läpi vuoden tai ehkä kahdenkin vuoden ajan, Suihkonen sanoo.
”Keväällä olisi voitu pohtia viljelysuunnitelmia ja lajikevalintaa, syksyllä arvioida mennyttä satovuotta, sitten miettiä ruokinnan suunnittelua ja lopuksi talvella tehdä menneen vuoden taloudellinen arviointi.”
Nyt jokainen lähti kokeilemaan kurssin innoittamana uusia asioita, mutta tulokset eivät enää tulleet ryhmän tietoon.
”Ryhmä ei jää elämään, ellei joku koordinoi sitä”, Suihkonen toteaa.
SATU LEHTONEN
Lisätietoa
www.luomu.fi/tietoverkko
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
