Dometal osti Vieskan Metallin suorakylvökoneet
Kylvökoneiden valmistus siirtyy vaiheittain Loimaalle.Loimaalainen maatalouskonevalmistaja Dometal on ostanut perjantaina tehdyllä kaupalla Vieskan Metallin suorakylvökoneiden ja muokkauskoneiden tuoteoikeudet varastoineen ja tuotemerkkeineen.
Kaupasta kerrottiin maanantaina Helsingissä. Kauppahintaa ei kerrota.
Toimitusjohtaja Mikko Mäkimattila Dometalilta toteaa, että yhtiöillä on entuudestaan yhteistyötä. Vieskan Metalli on ostanut äkeet Dometaliin kuuluvalta Potilalta ja vastaavasti Dometal on myynyt Multiva-nimellä Vieskan Metallin suorakylvökoneita tietyillä vientimarkkinoilla kuten Ruotsissa.
"Päällekkäistä tuotantoa ei juuri ole", Mäkimattila toteaa.
Alavieskassa toimiva Vieskan Metalli on suorakylvön pioneereja Suomessa.
Suomeen on toimitettu 1500 VM-suorakylvökonetta. Vuosittain on tehty satakunta suorakylvökonetta. Määrää on tarkoitus kasvattaa vientivetoisesti, Mäkimattila linjaa.
Takalanojen tuotanto jää Vieskan Metallille. Yhtiön liikevaihto oli viimeksi päättyneellä tilikaudella 4,4 miljoonaa euroa, josta kylvökoneiden ja muokkauslaitteiden osuus oli kolme miljoonaa.
Vieskan Metalli on ollut taloudellisesti ahtaalla ja parhaillaan se on velkasaneerauksessa. Kauppa takaa valmistuksen jatkumisen sekä varmistaa huollon ja varaosien saatavuutta, Mäkimattila toteaa.
Tuotanto siirtyy Loimaalle
Suorakylvökoneiden valmistus ja varaosat siirretään asteittain Dometalin tiloihin Loimaalle, missä yhtiöllä on parituhatta neliötä vapaata tilaa. Vieskan Metallilla on 25 työntekijää, joille tarjotaan töitä Loimaan tehtaalla.
Mäkimattilan mukaan kylvökoneiden tuotekehitystä jatketaan, jotta se sopii myös muokattujen peltojen kylvöön, mikä on tärkeää etenkin vientimarkkinoilla.
Erityisesti pneumaattinen kylvökone kiinnostaa Dometalia. Niitä ei ole aiemmin viety Multiva-nimellä, vaikka kyselyjä on ollut.
VM:n kylvökoneet ovat Turun Konekeskuksen myynnissä Suomessa. Siihen ei kaavailla muutoksia. Kesko markkinoi Multiva-linjan peräkärryjä ja äkeitä.
Mäkimattila mukaan kylvökoneiden kilpailukykyä pystytään parantamaan mm. robottihitsauksella sekä hankinnoissa, kun ne tehdään osana Dometalia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


