Viljan hinnassavaihteeksi nousua
Viljan hinnat kääntyivät muutaman viikon laskun jälkeen nousuun hyödykepörsseissä, mutta nousu on edelleen epävarmaa varsinkin, kun eurokriisi syveni Espanjan pyydettyä lauantaina talousapua pankkiensa tueksi.
Chicagossa kaikki neljä viljajohdannaista vahvistuivat viime viikolla ja etenkin maissin ja soijan hinnat nousivat, kun kuivuus ja helle alkavat vaivata päätuotantoalueita.
Vehnän tilanne on toinen, sillä vehnäpreerioilla on satanut.
Euroopassa vehnän ja rapsin uuden sadon hintaodotukset vahvistuivat loivasti viime viikolla.
Marraskuun vehnäfutuuri kallistui euron tonnilta 209,5 euroon ja lokakuun rapsifutuuri harppasi viikossa viisi euroa 467 euroon tonnilta.
Yhdysvaltojen maatalousministeriö julkaisee tiistaina uudet sato- ja varastoennusteet. Markkinoilla odotetaan hieman toukokuista synkempiä lukuja.
Länsi-Euroopassa on satanut viime viikkoina ja keväällä kuivuudesta kärsineet kasvustot ovat toipuneet nopeasti. Ranskalainen Agrimer arvioi loppuviikolla, että yli 70 prosenttia vehnistä on hyviä tai erinomaisia.
Vehnän ala kutistuu Ranskassa talvituhojen takia kuusi prosenttia, mutta vastaavasti ohraa on Agrimerin mukaan kylvössä 16 ja maissia 6 prosenttia enemmän kuin viime kesänä.
Itä-Euroopassa tilanne on tukalampi, sillä kuivuus kiusaa edelleen.
SovEcon alensi perjantaina Venäjän viljaennustettaan 87 miljardiin kiloon, mikä on toteutuessaan 7 miljardia kiloa viime syksyä vähemmän ja leikkaa tuntuvasti vientimahdollisuuksia.
Ukrainassa viljasato saattaa perjantaina julkaistun arvion mukaan jäädä 46–47 miljardiin kiloon, mikä on 10 miljardia kiloa vähemmän kuin viime syksynä.
Soijan hinta on vahvistunut, sillä Yhdysvallat on tällä hetkellä ainoa markkinatoimija, ja suurin osa kaupasta suuntautuu Kiinaan.
Etelä-Amerikassa ja etenkin päätuotantoalueilla Argentiinassa ja Brasiliassa soijan sato jäi niukaksi.
Kiinan arvioidaan ostavan touko-kesäkuussa 12 miljardia kiloa soijaa ja heinä-syyskuussa 13,5 miljardia kiloa.
Vahva vienti tyhjentää entuudestaan niukkoja varastoja Yhdysvalloissa.
Suomessa vanhan sadon viljojen hinnat pysyivät hienoisessa nousussa. Maaseudun Tulevaisuuden hintaseurannassa on 60 ostotarjousta, josta nousua on kymmenessä ja laskua kuudessa.
Korotukset painottuvat vehnään, ja mallasohra puolestaan halpeni. Rehuohran ja kauran hinnoissa oli eloa molempiin suuntiin.
Y-Maatalous lupaa yli 14,5 prosenttia valkuaista sisältävästä leipävehnästä 195–198 euroa tonnilta ja näyttää hintajohtajalta, mutta saman hinnan saa monelta muultakin.
VEIKKO NIITTYMAA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
