Ruismestari-kilpailu julistettiin avatuksi
Ruismestari-kilpailun tarkoitus on lisätä viljelijöiden kiinnostusta rukiin viljelyä kohtaan. Voittaja ratkaistaan puitavan sadon määrän, laadun ja viljelykäytäntöjen perusteella.
Ruismestari-kilpailussa raati arvioi puitavan sadon määrän ja laadun lisäksi kilpailussa käytettyjä viljelykäytänteitä. Kuva: Kari SalonenPro Ruis -yhdistys julisti Ruismestari 2019 -kilpailun avatuksi Okra-maatalousnäyttelyssä keskiviikkona. Kilpailu järjestetään nyt kolmatta kertaa. Pääpalkintona on erikoisväritteinen Multiva TR 200 -viljavaunu.
Ruismestari-kilpailussa viljelijät pyrkivät tuottamaan mahdollisimman laadukkaan ruissadon. Ruis kylvetään maahan tänä syksynä ja sato puidaan ensi vuonna.
Pro Ruis -yhdistyksen nimeämä tuomaristo arvioi kilpailussa sadon määrän ja laadun lisäksi viljelykäytänteitä sekä viljelyn taloudellisuutta.
Kilpailun tavoitteena on lisätä viljelijöiden kiinnostusta rukiin viljelyä kohtaan.
Edellisten vuosien voittajat Mikko Mäki-Latvala ja Juho Vainio ovat kertoneet pienen kilpailupaineen tuovan tarkkuutta ja hyvää henkeä omaan tekemiseen.
Pro Rukiin viljelijäasiantuntija Lasse Matikaisen mukaan sato päästään tänä vuonna korjaamaan aikaisessa vaiheessa, jolloin syyskasvien kylvöt voidaan aloittaa hyvissä ajoin.
Mukaan voi ilmoittautua 1.–15. lokakuuta välisenä aikana. Ilmoittautumisen yhteydessä viljelijä ilmoittaa viljeltävän rukiin kokonaispinta-alan.
Sadon toimituksen aikataulut sovitaan järjestäjän ja teollisuuden kanssa erikseen. Lisätietoa kilpailusta löytyy Pro Ruis -yhdistyksen verkkosivuilta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
