Lukijat kiivastuivat lomitusrahojen leikkauksesta: "Tuottajia tapetaan sukupuuttoon"
Valtiovarainministeriö arvioi maatalousyrittäjien lomituskorvausten maksavan ensi vuonna 149,3 miljoonaa euroa. Luku on 19,3 miljoonaa pienempi kuin kuluvan vuoden arvio.
Ammattitaitoinen lomittaja on monelle maatilalle painonsa arvoinen kultaa. Kuva: Ville-Petteri Määttä"Tuottajia tapetaan sukupuuttoon tälläkin konstilla", kommentoi Sari Teerioja lomituksen määrärahojen leikkausta.
"Sitä mennään pikku hiljaa siihen malliin, että jokainen maksakoon lomansa itse", kirjoittaa puolestaan Keijo Komu. "Tasapuolisuuden vuoksi myös palkansaajien pitää hommata itselleen tuuraaja lomansa ajaksi omalla kustannuksellaan, onnistuisiko?"
"Meiltä hävisi vuoden vaihteessa oikeus lomittajaan kokonaan, kun yhtäkkiä olisikin pitänyt olla muistaakseni 4 lehmää enemmän. Vanha kivinavetta on jo aivan täynnä, ettei yhtään isoa nautaa mahdu lisää, muuten tulee toinen virkamies huutamaan, että on liian vähän neliöitä lehmää kohden. Ei jaksa ymmärtää tätä touhua", kertoo Mari Mattila.
Eija Huusko pohtii lomittajien saamista. "Sairaslomaa tuskin enää haen. Lomarengas lopetettiin vuoden alusta. Kyllä olen itkenyt, pitäkööt paskansa."
Noora Rantavouti kertoo lomittajan kokemuksia: kukaan jaksa vuosikausia roikkua löysässä hirressä. Hänellä itsellään on mapillinen määräaikaisia sopimuksia pituudeltaan 1 päivä–6 kuukautta.
"Kärsiihän se ammattitaito, kun on pitkiä aikoja tekemättä! En tiedä, osaanko enää kahden vuoden tauon jälkeen ajaa traktorilla. Unelmoin, että joskus vielä pääsisin suoraan tilatyöntekijäksi inhimillisellä palkalla, mutta eipä taida nykyaikana onnistua."
Heidi Hannelen kokemukset ovat samansuuntaisia: "Kummastelin vakkari lomittajan kanssa keskustelun jälkeen, kun sanoi, että lomautetaan. Oksennustaudin iskiessä isäntään lomatoimistosta väitettiin kirkkain silmin, ettei ole lomittajija saatavilla."
MT:n uutinen Lomituskorvauksiin yllätysvähennys – Kyseessä huomattava summa
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
