Turkistarhausta vastustaa jo 40 000 kansalaista
Turkistarhauksen kieltämiseen tähtäävään kansalaisaloitteen on allekirjoittanut jo 40 000 henkilöä.Jotta kansalaisaloite saataisiin eduskunnan käsittelyyn, tarvitaan vielä 10 000 nimeä.
”Tilanne näyttää nyt hyvältä, kun aikaa nimien keräämiseen on vielä reilut kaksi kuukautta”, kertoo kampanjavastaava Ilkka Hiltunen .
”Olisi tärkeää saada aloite eduskunnan käsittelyyn mahdollisimman nopeasti.”
Vapaaehtoiset ovat kesän aikana keränneet allekirjoituksia kaduilla ja erilaisissa tapahtumissa. Lisäksi paljon ihmisiä on allekirjoittanut vetoomuksen oma-aloitteisesti tai käynyt pysyvissä nimenkeräyspaikoissa.
“Haluamme tehdä aloitteen läpiviemiseen osallistumisen entistäkin helpommaksi, jotta mahdollisimman moni päämääräämme tukeva suomalainen olisi nimellään mukana”, Hiltunen toteaa.
Turkistarhaton Suomi -kansalaisaloitekampanja käynnistyi 14.5. ja päättyy 13.11. Kampanjan tavoitteena on kerätä kuuden kuukauden aikana lain vaatimat 50 000 Väestörekisterikeskuksen hyväksymää kannatusilmoitusta, jotta turkistarhauksen kieltämiseen tähtäävä kansalaisaloite voidaan viedä eduskunnan käsiteltäväksi.
Kampanjaa koordinoivat Animalia, Luonto-Liitto, Oikeutta eläimille ja SEY Suomen eläinsuojeluyhdistysten liitto.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


