Vyr: Nyt on aika torjua viljojen punahome
Hyvässä kasvustossa torjuntaan kannattaa satsata, sillä laatuvaatimukset täyttävälle viljalle on tänä vuonna kysyntää.Vilja-alan yhteistyöryhmä (Vyr) muistuttaa viljelijöitä punahomeen torjunnan tarpeesta. Vaikka kasvukausi on ollut poikkeuksellisen kuiva, juhannuksen aikaiset sateet ovat kasvattaneet punahomeriskiä.
Torjuntaan kannattaa kiinnittää huomiota erityisesti kauralla ja kevätvehnällä, jos sää on kostea viljan kukinnan aikaan ja sadossa on todettu edellisvuosina toksiiniongelmia.
Riskiä lisäävät myös viljavaltainen viljelykierto, peittaamaton ja kunnostamaton kylvösiemen tai edellisvuodelta pellolle jääneet runsaat kasvintähteet.
Riskiä voi arvioida tarkkailemalla kukinta-aikana sademäärää ja kosteuden viipymää kasvustossa. Riski kasvaa merkittävästi, mikäli kostea, lämmin ja sateinen sää jatkuu pari viikkoa kukinnan alun jälkeen.
Torjunta ei anna täyttä suojaa. Se voi kuitenkin alentaa toksiinipitoisuuksia jopa selvästi alle raja-arvojen, jolloin vilja täyttää laatuvaatimukset.
Torjunnassa tärkeintä on Vyr:n mukaan oikea ajoitus.
Punahomeen tartunta tapahtuu viljan kukintavaiheessa, joka ajoittuu ohralla heti tähkän tullessa ulos tupesta ja vehnällä sekä kauralla hieman myöhemmin tähkän ja röyhyn esilletulon jälkeen.
Punahometta torjutaan fungisidiruiskutuksin heti viljan tähkälle- tai röyhylletulon jälkeen kukinnan alkaessa eli heti kun ensimmäiset merkit kukinnasta eli kellertävät heteet näkyvät.
Kauralla oikean torjunta-ajankohdan valitseminen on hankalampaa, koska kauran kukinta ei ole näkyvää. Kukinnan voi todeta muutama päivä röyhylle tulon jälkeen, kun röyhy on täydessä koossaan.
Kukinta alkaa röyhyn yläosista ja etenee röyhyn alaosaan. Se kestää jopa 10–15 vuorokautta, mutta torjunta tulee ajoittaa kukinnan alkuvaiheeseen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

