Tero Pitkämäki lähtee MM-kisoihin kovin mitaliodotuksin
Keihäänheittäjä Tero Pitkämäki on lauantaina käynnistyvien yleisurheilun MM- kisojen suurimpia suomalaistoivoja. Harjoittelussa huippukunto pyritään pitämään yllä läpi kauden.
Pitkämäki on tällä hetkellä maailmantilastossa neljäntenä. Jos katsotaan kärkiheittäjien viiden parhaan kisan keskiarvoa, hän on selkeä ykkönen. Kuva: Timo AaltoTero Pitkämäki pyrkii Pekingissä samaan, mihin hän pystyi Osakan MM-kisoissa 2007. Silloin mies palasi Ilmajoelle kultamitali kaulassa.
Mitaliodotukset ovat kovat, niin tasainen Pitkämäen kausi on ollut. Hän heitti heti avauskisassaan Dohan Timanttiliigan kilpailussa 88,62 metriä. Kauden 11 kilpailuista hän on heittänyt peräti viidesti yli 87 metriä.
”Harjoittelussa on pyritty siihen, että olen kunnossa koko kauden ajan. Tällaisessa tekniikkalajissa on todella vaikea yrittää rakentaa kautta vain yhden huippukunnon varaan”, Pitkämäki selvittää.
Pitkämäki kilpaili viimeisen kerran ennen MM-kisoja Kuortaneella vajaat kaksi viikkoa sitten. Siellä upouusi Mondo-alusta vei miestä eikä tekniikka pysynyt kasassa. Silti hän heitti 85,84 metriä.
Pekingissäkin heitetään uudelta mondolta. Stadionin pinnoituksen uusimisesta vastasi sama yhtiö, joka pinnoitti Kuortaneen kentän.
”Saimme tiedon asiasta tänne Hongkongin harjoitusleirille. Siinäkin mielessä Kuortaneen kisa kävi hyvästä viimeistelyharjoituksesta. Nyt alusta ei enää pääse yllättämään”, kertoi Urheiluliiton toimitusjohtaja Jarmo Mäkelä.
Pitkämäki on rakentanut kuntoaan jo nuoresta ”klopista” asti, niin kuin Ilmajoella asia ilmaistaan.
”Olen tehnyt kovat pohjat silloin nuorempana ja ne kantavat hyvin vieläkin”, Pitkämäki hymyilee.
”Nyt ei tarvitse enää panostaa määrään, vaan riittää, kun tekee muutamat kovemmat tehoharjoitukset kuukaudessa ja muuten keskittyy tekniikan hiomiseen.”
”Alle teini-ikäisenä kokeilin vähän kaikkia lajeja, se oli todella hyvä asia.”
Pitkämäen lajivalikoimaan kuului nuorempana muun muassa hiihtoa ja jääkiekkoa yleisurheilun ohella.
Pitkämäki on kantanut suomalaisen keihäänheiton johtajan viittaa kymmenen vuotta. Mies oli mukana jo Ateenan olympialaisissa 2004 ja ylsi kahdeksannella sijallaan parhaaksi suomalaisyleisurheilijaksi.
Vuotta myöhemmin hän oli Helsingin MM-kisojen suurimpia suosikkeja, mutta jäi sateen viuhtomassa kisassa neljänneksi. Sen jälkeen mies on tuonut arvokisoista yhteensä kuusi mitalia, kruununa Osakan maailmanmestaruus 2007.
Pitkämäestä tuli viime kesänä isä. Jimi-poika on jo oppinut kannustamaan isäänsä kentän laidalla ja nähdessään tämän heittävän tv:ssä.
”Jimin kanssa peuhaaminen on mahtava asia. Hänen kanssaan aika menee siivillä, puuhataan yhdessä leikkikentillä ja pihalla. Se on hyvää vastapainoa urheilulle. Siinä kyllä keihäänheitto unohtuu täysin.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

