Sikalan rakolattioissasallitaan poikkeamat
Valtioneuvosto on vahvistanut uuden asetuksen koskien sikojen hyvinvointia.
Asetus tulee voimaan ensi vuoden alusta ja korvaa edeltäjänsä. Suurin osa sisällöstä on säilynyt entisellään.
Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen (kok.) kertoo tiedotteessa pitävänsä asetuksen valmistumista tärkeänä.
Uusi asetus selkeyttää rakolattian palkkien ja rakojen mittavaatimuksia.
Lattian raon tai reiän halkaisijassa sekä palkin leveydessä hyväksytään eurooppalaisen standardin mukaiset mittapoikkeamat. Sallittu poikkeama on kolme millimetriä.
Vuoden alusta voimaan tuleva asetus lisää emakoiden ja ensikoiden sekä vieroitettujen porsaiden, lihasikojen ja kasvatussikojen ryhmäkarsinoiden pinta-alavaatimuksia.
Emakoiden ja ensikoiden ryhmäkarsinassa on oltava esteetöntä lattia-alaa emakkoa kohden vähintään 2,25 neliömetriä ja ensikkoa kohden vähintään 1,64 neliömetriä. Esteettömäksi ei lasketa ruokinta- tai makuuhäkkien alla olevaa lattiaa.
Lisäksi asetus kieltää perinteisten kokoritilälattioiden käyttämisen. Mukana on myös vaatimus luonnonvalosta kaikissa sikalan osastoissa ja pesäntekomateriaalin antaminen porsivalle emakolle lannanpoistojärjestelmästä riippumatta.
Uudet vaatimukset ovat sikaloille iso kuluerä, jonka vuoksi lattiarakennetta sekä emakoiden ja ensikoiden ryhmäkarsinaa koskevilla vaatimuksilla on 15 vuoden siirtymäaika.
Muilla uusilla vaatimuksilla on viiden vuoden siirtymäaika. Siirtymäajat eivät koske peruskorjattavia tai uusia sikaloita.
TERHI TORIKKA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
