Äänekosken Kaupunkisanomat: 60 nautaa nälkiinnyttänyt sai parin sadan euron sakot
Maitotilalta löydettiin nälkiintyneitä ja siivottomia eläimiä, joista kaikki piti lopettaa. Yksi oli jo ehtinyt kuolla huonoon hoitoon.Äänekosken Kaupunkisanomat kertoo, että paikkakuntalaisen maitotilan koko 60-päinen karja piti lopettaa niiden saaman huonon hoidon vuoksi. Noin 70-vuotias äänekoskelaismies tuomittiin Keski-Suomen käräjillä 40 päiväsakkoon eläinsuojelurikoksesta. Mies joutuu maksamaan sakkoja 240 euroa.
Rikos paljastui maitotilalla toukokuussa 2014. Tuolloin kävi ilmi, ettei mies ollut kohentanut karjansa elinolosuhteita aiemmista huomautuksista huolimatta.
Lehden mukaan eläimet olivat päässeet surkeaan kuntoon nälkiintymisen ja janon vuoksi. Lisäksi niiden karsinat olivat likaisia ja kuivittamattomia. Yksi naudoista löytyi kuolleena.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

