Metsäkeskus vähentää 15 henkilötyövuotta
Vähennykset toteutetaan irtisanomisin, osa-aikaistamisin ja mahdollisin lomautuksin.Metsäkeskus vähentää maanantaina päättyneiden yt-neuvottelujen seurauksena 15 henkilötyövuotta kuluvana vuonna. Lisäksi henkilöstö vaihtaa lomarahaansa osittain vapaaksi, Metsäkeskuksen tiedote kertoo.
Metsäkeskuksen talouden tasapainottamisen tarve on tälle vuodelle 1,75 miljoonaa euroa.
Edessä on henkilöstön irtisanomisia, osa-aikaistamisia ja mahdollisia lomautuksia.
Henkilöstöjärjestöt ja työnantaja ovat sopineet, että Metsäkeskuksen julkisten palvelujen koko henkilöstö vaihtaa lomarahaa vapaaksi yhtä viikkoa vastaavan summan.
Lomarahalla saatava ylimääräinen lomaviikko pidetään kuluvan vuoden aikana niin, että sen vaikutus töiden sujumiseen on mahdollisimman vähäinen.
Metsäkeskuksen henkilöstömäärää vähentävät eläköitymiset. Luontainen poistuma on kuluvana noin 20 henkilötyövuotta.
Metsäalan asiantuntijoiden ja muiden palkansaajajärjestöjen mielestä työnantajan toimenpiteet ovat ylimitoitettuja.
Järjestöt eivät hyväksy toimenpiteitä, koska tuotannollisia tai taloudellisia perusteita toimenpiteille, muun muassa irtisanomisille, ei ole, Metsäalan asiantuntijat ry:n Meton tiedote kertoo.
Yt-neuvottelujen pöytäkirjaan merkittiin asiaa koskeva toimihenkilöjärjestöjen eriävä lauselma.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
