Ilman maakaasua tuotanto lakkaa, sanovat Itävallan sellu- ja paperipomot
Kaasun nopea korvaaminen muilla polttoaineilla ei ole mahdollista.
Paperiteollisuus on monissa Euroopan maissa riippuvaista maakaasusta. Kuvassa Suomen ja Viron välinen Balticconnector-putki. Kuva: Sanne KatainenItävallan paperitehtaiden on lopetettava tuotantonsa, jos maakaasutoimitukset pysähtyvät. Näin sanoivat Heinzel Groupin toimitusjohtaja Kurt Maier ja Sappi Austrian toimitusjohtaja Max Oberhumer tiedotustilaisuudessa keskiviikkona Holzkurierin mukaan.
Jo kaasumäärän vähenemisellä olisi vakavat seuraukset. Pulaa tulisi paitsi kartonki- ja paperituotteista paikoin myös kaukolämmöstä. Moni työntekijä joutuisi lyhennetylle työajalle.
Toistaiseksi kaasun tuonti on rajattu pakotteiden ulkopuolelle. Sen hinta on kuitenkin ollut ajoittain jopa 10-kertainen pitkän ajan keskihintaan verrattuna, mikä pakotti Norske Skogin itävaltalaisen paperitehtaan keskeyttämään tuotantonsa.
EU:ssa pohditaan parhaillaan irtautumista venäläisen kaasun ja öljyn tuonnista. Suuret kaasunkäyttäjämaat Saksa ja Italia ovat vastustaneet tuontikieltoa.
Epävarmuutta kaasutoimitusten jatkuvuudesta lisäsi myös Venäjän presidentti Vladimir Putin lausunnollaan keskiviikkona, jonka mukaan "vihamielisten maiden" olisi maksettava venäläinen kaasu jatkossa ruplilla.
Itävallan paperi- ja sellujohtajien mukaan kaasun nopea korvaaminen muilla polttoaineilla ei ole mahdollista. Hitaat lupaprosessit rajoittavat heidän mukaansa uusiutuvan energian nopeaa lisärakentamista.
Norske Skogin Itävallan-johtajan Enzo Zadran mukaan uusiutuvista energiamuodoista etenkin vedyn tuotantoa tulisi vauhdittaa, koska paperiteollisuus tarvitsee välttämättä kaasumaisia polttoaineita.
Holzkurierin uutinen (saksaksi)
Lue myös:
Jos energiaa ei enää tuotaisi Venäjältä, edessä voisi olla jopa sähkön säännöstely Suomessa
Kaasun hinta putosi roimasti – Norske Skog lopettaa tuotannonrajoitukset Itävallassa
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
