Uhanalaisten vesilintujen puolestapuhujat tekevät tärkeää työtä
Tehokkaaseen vesilintujen kannanhoitoon tarvitaan rajat ylittävää yhteistyötä. Tästä tarpeesta syntyi Waterfowlers’ Network.
Kossteikot kuuluvat tällä hetkellä uhanalaisimpien elinympäristötyyppien joukkoon. Kuva: Taina RenkolaMoni taantuvista vesilintulajeista pesii pohjoisessa ja muuttaa talveksi etelään. Waterfowlers’ Network on eurooppalaisten metsästysjärjestöjen yhteistyöryhmä, joka tarkoituksena on parantaa vesilintukantojen tilaa ja ympäristöjen hoitoa koko muuttomatkan varrella.
Waterfowlers’ Networkin sivuilta käy ilmi, että verkosto perustettiin vuonna 2019 kehittämään käytännönläheistä, tutkittuun tietoon perustuvaa vesilintukantojen eteen tehtävää työtä ja kestävää metsästystä kansainvälisesti. Verkoston toimet kohdistuvat erityisesti taantuneimpien lajien tukemiseen.
Verkosto pyrkii parantamaan vesilintujen olosuhteita tiedonkeruulla, ennallistamalla elinympäristöjä, osallistumalla aktiivisesti vesilintukantojen kestävään hoitoon ja opastamalla kestävään metsästykseen.
Suomi on erittäin merkittävä pesimisalue Euroopan vesilinnuille, ja Suomen kosteikoilla on suuri vaikutus laajalle alueelle.
”Meillä on suuri vastuu huolehtia luonnollisista lisääntymispaikoista. Elinympäristöjen katoaminen ja vieraspedot ovat suurimpia uhkia pesiville vesilinnuillemme”, sanoo Suomen Metsästäjäliiton lintuvesiasiantuntija Veli-Matti Pekkarinen.
Waterfowlers’ Networkin jäsenjärjestöt ovat rahoittaneet aikaisemmin Sotka-kosteikkokohteita eri puolilla Suomea ja tukeneet monikansallista Project Penelope -haapanatutkimusta.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat






