Puusiltojen rakentamisen voisi kymmenkertaistaa
Versowood Oy odottaa, että tuore tyyppihyväksyntä lisää kiinnostusta puusiltoihin. Yhtiöllä olisi resursseja vaikka kymmenkertaistaa puusiltojen rakentaminen.Versowood on Suomen johtava puusiltojen toimittaja. Yhtiö sai hiljattain tyyppihyväksynnän sekä liimapuiselle kevyen liikenteen sillalle että ajoneuvoliikenteen sillalle.
Versowood odottaa, että Liikenneviraston tyyppihyväksyntä avaa puusilloille uusia mahdollisuuksia. Puusiltojen toimitukset ovat viime vuosina pyörineet parissakymmenessä kappaleessa.
”Toivottavasti tyyppihyväksyntä vähentää puusiltoja kohtaan tunnettuja ennakkoluuloja. Nyt tilaajat voivat luottaa siihen, että sillat ovat hyvin suunniteltuja ja teknisesti toimivia”, toimitusjohtaja Ville Kopra toteaa.
”Puusillat eivät ole vielä lyöneet läpi. Maanteitä ja infraa rakentavat yhtiöt vierastavat niitä, sillä ne pystyvät tekemään betonisiltoja omalla osaamisella ja työvoimalla”, kertoo projekti-insinööri Esa Hynninen Versowoodilta.
Ajoneuvotyyppisillan pituus on sovitettavissa kuuden ja 32 metrin välille. Kevyen liikenteen tyyppisillan pituus venyy 38 metriin. Puusiltojen on laskettu olevan erityisen kilpailukykyisiä muihin materiaaleihin verrattuna noin 20 metrin pituudella.
Tyyppisillat ovat edullisia, sillä jokaista siltaa ei tarvitse suunnitella erikseen. Niihin on myös mahdollista anoa valtionapua.
Hynninen muistuttaa, että puu on uusiutuva, ekotehokas luonnonvara, joka on kotimaista, hiiltä sitovaa materiaalia ja vähentää kasvihuonepäästöjä.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
