Länsiväylä: Vapaaehtoiset metsästäjät ovat lopettaneet poliisin avustamisen kolaritilanteissa Espoossa
Kolareihin joutuneiden riistaeläinten ruhojen hävittäminen tuli liian kalliiksi suurriistavirka-apua antavalle riistanhoitoyhdistykselle.Espoo–Kauniaisten riistanhoitoyhdistys on irtisanonut SRVA-sopimuksensa ja näin lopettanut kolareissa kuolleiden riistaeläinten keräämisen pois alueensa liikenneväylien varsilta. Vapaaehtoiset metsästäjät ovat antaneet poliisille SRVA- eli suurriistavirka-apua marraskuun alkuun saakka.
Tilanteeseen on yritetty etsiä ratkaisua jo pitkään. Aiemmin kolariin joutuneen riistaeläimen ruhon saattoi viedä kaatopaikalle ilmaiseksi, mutta nyt esimerkiksi Ämmässuon ekoteollisuuskeskus veloittaa 170 euroa yhdestä auton alle jääneen eläimen ruhosta. Ruhot ovat aiheuttaneet ainoastaan kuluja riistanhoitoyhdistykselle. Vuositasolla raatojen hävittämiskustannukset ovat olleet 15 000–20 000 euroa.
Samojen ongelmien kanssa painitaan muuallakin Suomessa. Harvaan asutuilla alueilla eläimen voi jättää luontoon, jos paikka on riittävän syrjäinen, eikä raato aiheuta vaaraa vesistöjen pilaantumisesta. Tätä vaihtoehtoa ei juurikaan ole kaupunkialueilla.
Myös Espoon kaupunkia on yritetty saada huolehtimaan toiminnasta aiheutuneista kuluista, mutta neuvotteluissa ei ole päästy yhteisymmärrykseen. Nyt pohditaan, mitä raadoille tapahtuu jatkossa.
Riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Fredrik Eklund sanoo Länsiväylän haastattelussa, että yhdistys joutui pakon sanelemana irtisanomaan sopimuksen, koska toiminnalle ei ole löytynyt maksajaa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat









