Karpalo voi estää tulehduksia – poimi nyt ja säilö pakastamalla

Joinakin vuosina karpaloita on niin paljon, että suo leviää punaisena mattona ja poimijan on edettävä mättäiden ja varpujen valtakuntaan tarkasti askeleitaan varoen. Suolla maanmyötäisesti suikerteleva karpalo näyttää sammalikkoon tipahtaneelta korulta.
Marjat ovat soisen metsän rubiineja, arvokkaita värin, maun ja suojaavien ravinteiden antajia. Karpalon voimalla selvitään kylmänvihoista ja vahvistetaan elimistön omaa puolustusvoimaa.
Eteläsuomalaisten soiden karpalot ovat isokarpaloita, Vaccinum oxycoccus, pohjoiseen mennessä karpalot muuttuvat pikkukarpaloiksi, Vaccinum microcarpum. Karpalo kuuluu puolukan, mustikan ja juolukan kanssa kanervakasveihin.
Kansanlääkinnän lempimarjaa on perinteisesti kerätty vauvan suusammaksen hoitoon, juotettu vähähappoisesta vatsasta kärsiville ja annettu ensiavuksi virtsatietulehduksiin. Haavojakin karpalomehulla on puhdistettu. Sittemmin karpalo on saanut lisäarvoa ravintotutkimuksissa, muiden marjojemme rinnalla.
Karpalo estää tulehduksia
Karpalon hoitovaikutukset perustuvat marjojen sisältämien fytokemikaalien sekä vitamiinien ja hivenaineiden vaikutuksiin. Fytokemikaalit ovat biokemiallisesti aktiivisia ainesosia, joihin kuuluu muun muassa flavonoideja. Fytokemikaalit antavat marjaan värin ja makua, karpalon tapauksessa punaisuutta ja kirpeyttä, ja ne toimivat samoin kuin vitamiinit antioksidantteina eli rappeutumista estävinä.
Karpaloa on tutkittu erityisesti vanhusten virtsatietulehdushoitojen yhteydessä. Tutkimuksissa todettiin, että karpalomehu vaikuttaa bakteerien kiinnittymiseen virtsarakon sisäpintaan ja siten estää tulehdustiloja. Tämä johtuu karpalon väriaineista, tanniineista ja proantosyaaneista, jotka lamaannuttavat tulehduksia aiheuttavien kolibakteerien kiinnityshapsut. Karpalon sisältämä hedelmäsokerikin vaikeuttaa kiinnittymistä. Lisäksi tulehdustentorjuntatalkoisiin osallistuvat karpalon lukuisat vitamiinit ja hivenaineet.
Nykyään vanhustenhoidossa karpaloa käytetään jo rutiininomaisesti ennalta ehkäisevänä suojalääkkeenä sekä tukihoitona tulehduksen aikana. Karpalon bakteerien kiinnittymistä estävä ominaisuus sekä marjan sisältämät orgaaniset hapot, omena-, sitruuna- ja bentsoehappoyhdisteet, selittävät myös marjan tehon vatsatautien hoidossa.
Happamuus tehostaa myös ruoansulatusta. Kansanviisaudella olemme aivan oikein kulauttaneet tukevan jouluaterian alkuun karpalomehun ja päättäneet tuhdin talvipäivällisen karpalojälkiruokaan.
Karpalolla on vielä yksi erityislahja. Se sisältää jodia, jonka puute johtaa kilpirauhasen vajaatoimintaan. Karpalon virkistävä vaikutus voi kertoa laiskottelevan kilpirauhasen toiminnan elpymisestä.
Karpalon ravintoarvo
Kansanterveyslaitoksen mukaan karpalo sisältää muun muassa hedelmäsokeria eli fruktoosia ja muita sokereita, ravintokuituja, kasviöljyä ja hiukan kasviproteiinia. Hivenaineista karpalossa on natriumia, kaliumia, magnesiumia, kalsiumia, fosforia, rautaa, sinkkiä, jodia ja seleeniä.
Vitamiineja on laaja kirjo: A-vitamiinia ja karotenoideja, E-vitamiinia, K-vitamiinia, 100 gramman erässä runsaat 20 mg C-vitamiinia, B1-vitamiinia eli tiamiinia, B2-vitamiinia eli riboflaviinia, niasiinia, B6-vitamiinia eli pyridoksiinia ja foolihappoa.
Luontaisia väriaineita, antosyanideja on 100 gramman erässä lähes gramma. Karpalossa on myös hyytelöitymistä lisäävää pektiiniä.
Säilyvä ja säilövä
Karpalo on helppo säilöä. Ennen karpalot pistettiin veden kanssa pulloon ja pidettiin uppeluksissa suonsilmässä. Nyt riittää pakastaminen. Säilymisen vuoksi sokeria ei tarvita, karpalon sisältämä bentsoehappo toimii säilövänä aineena ja marjan omat hedelmäsokerit makeuttavat marjan, vaikkei sitä äkkiseltään marjan happoisuuden alta huomaakaan. Pakastaminen kuitenkin vähentää happamuusmakua ja nostaa makeutta esiin.
Hoitomehut kannattaa joka tapauksessa höyryttää ilman sokeria. Itse juoman voi sitten makeuttaa mieltymysten mukaan esimerkiksi hunajalla. Hoitavien ainesten kannalta tehokkain mehu on kokonaisesta marjasta jauhettu tuoremehu, nektari.
Marjan arvokkaat fytokemialliset aineet säilyvät hyvin pakastaessa. Väri ja kirpeys eivät katoa myöskään marjoja hillotessa.
Marjakuivurin omistaja voi myös kuivattaa karpaloista suorusinoita, jotka kulkevat kepeästi mukana talven vaelluksilla.
Kellarissa karpalosaavi säilyy sellaisenaan kuten puolukkakin. Karpalo auttaa arempia hedelmiä tai kasviksia säilymään. Puolen sentin vahvuinen kerros survottuja karpaloita omenasoseen tai porkkanahillon pinnalla suojaa kuin vahakerros.
Metsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

Osaston luetuimmat
- Upporikas liikemies osti vuodessa yli 20 000 hehtaaria metsää – nousi Ruotsin suurimmaksi yksityismetsänomistajaksi
- Kultasakaaleja nähty jo seitsemällä paikkakunnalla –ensimmäinen havainto uudesta koiraeläimestä Suomessa tehtiin vuonna 2018
- Luonnonvarakeskus haki kaikessa hiljaisuudessa lupaa susien pannoittamiseen tuulivoimatutkimukseen – Riistakeskus myönsi poikkeusluvan yhteensä 60 suden pyydystämiselle
- Lähes kaikki ilveksen metsästykseen myönnetyt poikkeusluvat asetettu toimeenpanokieltoon
- MT Live: Miksi entinen gallup-johtaja panikoi? Pekka Ervasti ruotii pedot ja presidenttiehdokkaat
- Katri Helena ja Vapaa-ajankalastajat aloittavat yhteistyön – perhokalastavalle artistille voi nyt suunnitella oman perhon
- Metsähallituksen polttamissa metsissä hyönteislajimäärä jopa tuplaantui – havuhuppukuoriainen, lahokapo ja kaskikeiju hyötyivät tulesta