Hyvää matkaa itseesi!
Itsensä tunteminen on onnellisuuden kannalta ehdotonta.Kirkkovuodessa jokaisella pyhäpäivällä on oma teemansa ja otsikkonsa. Tulevana sunnuntaina se on ”Itsensä tutkiminen”. Seurakunnissa kehotetaan pohtimaan: ”Kuka minä oikein olen, olenko onnellinen, miksi olen tällainen tai tässä tilanteessa, mikä minut on tuonut tänne asti? Olenko tyytyväinen vai tyytymätön?”
Kysymyksiä, joita olisi hyvä jokaisen meistä pohtia useamminkin kuin vain kerran vuodessa. Tehdä tilinselvitystä itsensä kanssa ja miettiä, miten elämä voisi olla mieluisampaa tai pysähtyä huomaamaan kaikki hyvä, mitä ympäriltä löytyy.
Katseen kiinnittäminen itseensä on joskus vaikeaa. Varsinkin, jos nousee esiin ikäviä asioita, pettymyksiä tai huonoa omaatuntoa, olisi mieluisampaa jättää ajattelematta niitä. Ihmisluonteeseen kuuluu se, että on helpompi nähdä vika toisissa kuin omassa itsessä.
Omien kielteisten piirteiden kohtaaminen on vaikeaa. Emme haluaisi päästää tietoisuuteen itsestämme sellaista, minkä koemme epämiellyttäväksi. Oppi-isämme Martti Lutherkin on todennut: ”Rakastamme kaikki totuutta ja vanhurskautta ja riipumme siinä kiinni, kun se näyttää meistä säteilevältä, ja halveksimme sitä, kun se näyttää meistä rumalta.”
Mutta itsensä tunteminen on onnellisuuden kannalta ehdotonta. Kuinka voit luoda itsellesi hyvän elämän, jos et tiedä mitä haluat siihen kuuluvan? Sinä olet vastuussa omasta elämästäsi, historiastasi ja tulevaisuudestasi. Jos menneisyys ei olekaan ollut sellaista kuin toivoit, voit vain hyväksyä sen ja todeta jatkavasi nyt erilailla. Menneisiin valintoihin on turha jäädä vellomaan, vaan niistä tulee ottaa oppia ja nähdä nekin elämäsi yhtenä rakennuspalikkana. Ovathan nuo tehdyt valinnat muokanneet sinusta juuri sellaisen kuin nyt olet.
Kysy itseltäsi päivittäin, että mitä voin tänään tehdä, jotta elämä on hyvää nyt. Miten tästä jatkan? Millainen tahdon olla? Ja nauti matkasta. Ei ole tarkoitus, että olet onnellinen vasta, kun olet perillä. On tarkoitus, että olet onnellinen jo nyt.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

