Vihan kierre katki

Vihapuheesta kirjoitetaan, kuin se olisi jokin tämän päivän uutuusasia. Vaan näinhän ei ole. Kautta aikojen ihmiset ovat puhuneet niin sanottua vihapuhetta.

Ilmari Kiannon Punainen viiva -teoksessa agitaattori loi ihmisille toivon kipinän paremmasta huomisesta ja tulevaisuudesta vihapuheillaan. Kuten muistamme, toisin kävi. Ei tullut parempaa huomista.

Toinen esimerkki Mikko Niskasen Kahdeksan surmanluotia. Kyllä siinäkin käytettiin vihapuhetta viranomaisen toimesta. Lopputuloksen tiedämme.

Poliitikot puhuvat sitä, usein toisiaan vastaan.

Vihapuhe tulee useimmiten ihmisiltä, jotka ovat katkeria jollekin asialle elämässään. Vihapuhe myös valitettavasti tehoaa katkeroituneille. Siitä ei voi seurata hyvää, vain lisää katkeruutta. Katkeruus on kivettynyttä vihaa.

Asiat voidaan sanoa niin eri tavoin, jopa kauniistikin. Sitä meidän kaikkien kyllä kannattaisi miettiä.

Sisko Piispa, Juva

Vihapuhetta kuulin karjalaisen evakon lapsena vielä 70–80-luvulla. ”tulitte tänne ja veitte meidän maat ja mannut!”

Yrittäjän tytär

Olen sitä mieltä, että media on itse osasyy näihin vihapuheisiin. Median sanomaa luetaan yleisesti objektiivisina totuuksina. Tosiasiassa mediankin tekstit ovat subjektiivisia muodostelmia, jotka muokkaavat todellisuutta ja siten myös lukijoidensa mieliä.

Mediahan elää mehukkaista vastakkainasetteluista, nimittelee – tai antaa jonkun tekstissä nimitellä – toista osapuolta ja ruokkii siten tätä ”ei mihinkään” -etenevää tappelemista.

Sama sitten jatkuu verkkouutisten keskusteluissa. Siellä jokainen tyrkyttää omaa sanomaansa ja pitää sitä ainoana oikeana totuutena.

Median tulisi hillitä tätä vihan lietsontaa ja lähteä siitä ajatuksesta, että ei ole objektiivista totuutta petopolitiikkaan. Jos media haluaa edistää petoasiaa, teksteissä olisi keskityttävä asian syvälliseen ymmärtämiseen ja sitä kautta eri ratkaisumalleista keskustelemiseen.

Heitänpä kysymyksen loppuun: kuinka moni petopolitiikasta kirjoittava toimittaja on tutkinut asiaa kunnolla ennen siitä kirjoittamista?

Peiliinkatsomisen paikka

Käsitys siitä, mikä on vihapuhetta ja mikä ei, vaihtelee tietenkin sanojan ja kuulijan mukaan.

Itse olen eri työpaikoillani törmännyt siihen kaupunki/maaseutu-vastakohta-ajatteluissa.

Syystä tai toisesta maaseudulla asuvia tunnutaan tölvittävän. Itse olen laittanut sen kateuden piikkiin, enkä ole kummemmin kommentoinut.

Sekin vähä, jos vielä jotain palvelua on, pitäisi saada pois. Kaupunkilaiset kuvittelevat maksavansa sen huomaamatta, että myös maaseudulla asuu veronmaksajia, jotka usein ylläpitävät kunnan keskustaajamaa.

On sitten vihapuhetta tai ei

Minusta elämä on mennyt nykyään liian vakavamieliseksi. Muistan sodankäyneen ukkini ja isäni neuvot, ettei kaikkea tarvitse ottaa niin kirjaimellisesti ja tosissaan. Asioilla on tapana järjestyä ilman turhaa otsan kurtisteluakin.

Noilla ohjeilla olen elämäni elänyt ja mukavaa on ollut. Mitä näihin asioihin tarttumaan, hyvähän se vaan on, että on erilaisia ihmisiä ja erilaisia ajatuksia.

Tehkäätten kuten perhokalastajat: ottakaa elämästä kiinni rennolla ranteella ja nauttikaa!

Herra 49 vee

Olen kokenut vihapuhetta koko aikuiselämäni ajan työssäni maatalousyrittäjänä. Me viljelijät olemme se vieras sika, jota saa rankaisematta herjata, syyllistää ja nykyisessä järjestelmässä kurmuuttaa kaikin mahdollisin direktiivein.

EU-sorto perustellaan tukirahoilla. Sen tuotehinnan romahtamisen sijaan, joka toteutettiin EU:n johdolla, luotiin sosiaalituki, joka oikeuttaa EU:n vaatimaan kaikenmoista älyttömyyttä ja rankaisua.

Käytännössä rikkaiden länsimaiden puitteissa on luotu järjestelmä, jolla maailmanmarkkina hinta on saatu niin alas, että edes maailman köyhimmässä valtioissa ei kyetä tuottamaan elintarvikkeita itse. Ne joutuvat käyttämään vähiä taloudellisia resursejaan tuomalla hyödykkeitä vain sen vuoksi, että rikkailla länsi-ihmisillä on varaa halvan leivän vuoksi myös sirkushuveihin. Toisin sanoen me syömme kehitysmaan köyhän pöydästä.

Oman ammattiliittomme, MTK:n, toimet eivät tässä asiassa ole mitenkään ajaneet meidän viljelijöiden etua, eivätkä tule sitä tekemään jatkossakaan. Todennäköisesti myöskään tämä kirjoitus ei näe päivänvaloa MT:n sivuilla.

Eläkkeelle ensi kuussa, luojan kiitos!

Näin viljelijän ammatissa on ollut surullista seurata joidenkin ihmisten lähes sairaalloista vainoamista, teit niin tai näin – aina väärin.

Onneksi nämä liikaa palstatilaa saaneet ryöpytykset ovat vähentyneet. Mutta tuntuu, että ympäristöväen jatkuva hyökkäys ammattikuntaa kohtaan, joka elää luonnon ehdoilla, tuntuu välillä jopa aivan huvittavalta.

Tukiaisten nauttija

Luonnonsuojelijat vs. metsästäjät -asetelmassa ovat luonnonsuojelijat minusta näennäisesti niskanpäällä. Antaahan ryhmän nimitys ”luonnonsuojelija” tavallaan oikeuden huudella mitä sattuu vastapuolelle. Vastapuoli kun on suojelijan vastakohta eli luonnon tuhooja, metsästäjä.

Jos siirtyisin syömään maitohorsmia ja nokkosia, ei kukaan sanoisi luonnontuhoojaksi, vaikka poimisin suuhuni jotain harvinaistakin kasvia.

Viimeisimpänä vihapuheena luonnonsuojelijat ilmoittivat suden salajahdin olevan käynnissä, vaikka verijäljet olivat luonnollista vuotoa kiimaisen susinartun takapäästä ja metsästäjät asiallisessa jahdissa aivan toisenlaisten elikoiden perässä.

Samanlaisesti väritettyjä eläinsatuja jaksetaan syytää. Metsästäjä esitetään raakalaisena, joka metsästää ainoastaan tappamisen ilosta. Jopa julmissa Grimmin saduissa metsästäjä oli arvostettu henkilö: hänhän se pelastaa isoäidin suden mahasta.

Suojelijoilla on omat juonenkäänteensä nykysaduissa. Tosisuojelijat eivät ”muista” mainita metsästäjien tekemää luonnonhoitotyötä: ruokintapaikkoja pidetään läpi talven ja niiden antimista pääsevät osalliseksi myös monet ei-riistavillieläimet.

Metsästys ei vaadi saastuttavia lentomatkoja ja riistanlihan hiilijälkikin on pienempi kuin naudan-, sian- ja broilerinlihalla jo yksistään siksi, että se ei tarvitse rakennettua ympäristöä ja rehuntuotantoketjua. Oikeastaan ainoa suoraan näkyvä hiilijälki syntyy jahdin aikana.

Minä kyllä annan näiden suojelijoiden olla rauhassa, mutta vastavuoroisesti haluan, että minua kunnioitetaan samalla mitalla.

Shimo shiili

Vihaviesteissä syyllistetään aina toista osapuolta. Laitetaan kaikki luonnonsuojelijat yhteen kategoriaan ja annetaan ymmärtää, että he ovat ylimielisiä, koska eivät ymmärrä mistään mitään ja luulevat olevansa oikeassa. Oikeassa on kirjoittajan mielestä siis metsästäjät.

Tai että syypäänä ovat EU ja sen direktiivit, jotka herjaavat ja työllistävät liikaa maanviljelijän arkea ja ovat syypäitä tuotehintojen romahdukseen. Omaa turhautumista ammatissa puretaan toisiin ihmisiin syyllistämällä epämääräisesti koko yhteiskuntaa.

Miksei kaupan kassat tai sairaanhoitajat voisi myös tehdä näin? Onhan heilläkin omat säännöksensä.

Pitäisi muistaa, että ympäristöväki on myös hyvin heterogeeninen ammattikunta. Sieltä löytyy jopa maanviljelijöitä ja metsästäjiä. Heillä on erilainen näkemys siitä, mitä ja miten ongelmia tulisi ratkoa. Heidän tietonsa ei välttämättä ole totuus sinulle, mutta eipä ole sinunkaan tietosi totuus heille.

Ei auta mitään, että niputetaan kaikki vastapuoli ympäristöväeksi. Se on jo itsessään eräänlaista vihapuhetta, koska se antaa kuvan, että tämä ryhmä ei voi tietää mistään mitään, sillä he eivät ole koskaan viljellyt maata tai metsästänyt.

Me kaikki elämme luonnon ehdoilla. Maanviljelijät ovat vain suoremmassa kosketuksessa peltoon tai metsästäjät riistaan. Minun mielestäni se ei tarkoita, että heillä on silloin jotenkin suurempi sananpaino asioissa, jotka ovat yhteiskunnallisia ongelmia. Heillä ei myöskään ole mielestäni oikeus olla noudattamatta sellaisia periaatteita, jotka ovat yhteiskunnan hyvän tilan kannalta huonoja.

Voittehan toki haistattaa p:n yhteiskunnalle ja syytää sitä kaikesta pahasta elämässänne. Samalla kannattaa miettiä, mitä yhteiskunta merkitsee teille esimerkiksi, kun olette sairaita tai eläkeläisiä.

Voitte haistatella myös ”ympäristöväelle”. Samalla voidaan kuitenkin miettiä, onko heidän työnsä joskus auttanut myös sinua. Esimerkiksi otsonikerroksen ohentumisen pysäyttäminen taikka tiettyjen vaarallisten kemikaalien päätyminen ympäristöön. Jos ei hetkauta, niin suosittelen kesälomaa Venäjän nikkelikaupungissa Norilskissa. Siellä ei ole kovin suurta sanapainoa ”ympäristöväellä”.

Tämäkin vihapuhekeskustelu meni tavallaan vihapuheeksi. Ammatinharjoittajiksi itseään kutsuvat nimittelivät kanssaan eri mieltä olevia ”ympäristöväeksi”. Se ei johda muuhun kuin vihapuheen yltymiseen.

Peiliinkatsomisen paikka