Oravissa sotkeennutaan lillukanvarsiin

Sakari Sallinen ja Pertti Herranen Savonlinnan Oravista valittavat elämisen vaikeutta, koska metsästysmahdollisuudet ovat heikentyneet luonnonsuojelun myötä (MT 12.10.)

Peruslähtökohta Etelä-Suomen luonnonsuojelualueiden perustamisessa on, että metsästys on kielletty, mutta perustelluista syistä se voidaan sallia. Näin on menetelty Saimaan suojelualueillakin, joissa 95 prosenttia maapinta-alasta on edelleen käytettävissä metsästykseen.

Merkittävin rajoitus on kanalintujen metsästyksen alkaminen vasta 1.10. Lisäksi metson metsästys on kokonaan kielletty, mikä on mielestäni hyvin perusteltua.

Hirven metsästykseen rajoitukset eivät vaikuta. Myös vieraslajien ja esimerkiksi ketun ja majavan pyyntiin saa lupia.

Syyskuun rauhoittaminen metsästykseltä perustuu valtioneuvoston linjaukseen, jonka mukaan metsästys ei saa haitata muuta virkistyskäyttöä. Joutenveden osalta tosin epäilen, ettei siellä montaa liikkujaa enää syyskuun lopulla ole.

Suojelualueilla noudatettavat säädökset ovat aina eri tahojen näkemyksistä muotoiltu kompromissi. Varmasti rajoitukset harmittavat innokasta metsästyksen harrastajaa, mutta on melkoista liioittelua väittää, että niistä ”on suurta haittaa paikalliselle väestölle”.

Varsinaisen vitsin herrat lohkaisevat väittämällä, että paikalliset asukkaat ymmärtävät hyvin suojelun tarpeellisuuden ja tavoitteet. Olen toiminut Luonnonsuojeluliiton Etelä-Savon piirin toiminnanjohtajana yli kuusi vuotta, eikä koko aikana Oravista päin ole kuulunut ainoatakaan mielipidettä, jonka olisi parhaalla tahdollakaan voinut tulkita suojelumyönteiseksi.

Erityisesti saimaannorpan suojelu on alueella kipupiste. Vaatimuksia suojelun heikentämisestä tai lopettamisesta kuulee jatkuvasti jopa paikallisilta matkailuyrittäjiltä. Tutkijoita ja tunnettuja norpansuojelijoita kohtaan käyttäydytään uhkaavasti, jopa norpan ampumisilla kerskaillaan.

Jokaisella on tietenkin oikeus puolustaa omia etujaan ja siinä yhteydessä esittää asiat itselleen edullisessa valossa. Jonkinlainen suhteellisuudentaju pitäisi kuitenkin säilyttää, eikä yhteys tosiasioihinkaan olisi pahitteeksi.