Läjitettyä kiveä ja kivestä leipää

Yara Oy:n motto on ”kivestä leipää”. Tämä pitää paikkansa, mutta tarkastellaan asiaa useammasta näkökulmasta.

Yara Oy:n Siilinjärven tehdas kaipaa kipeästi maata louhosprosessissa syntyvän sivukiviaineiden läjitykseen. Tarvittava maa-alue on mittava, noin 129 hehtaaria. Tarkastelipa pinta-alaa maanomistajan tai torpparin silmin, on alue joka tapauksessa merkittävä.

Toimintaan vaaditaan ympäristölupa, joka etenee yva-menettelyllä, jolla pyritään minimoimaan riskit ja kuulemaan lähiasukkaita ja kuntalaisia. Menettelyä konsultoi Ramboll Oy, joka kokoaa aineiston. Lopullinen päätöksenteko jää elykeskukselle. Lupa ei tule kuin Manulle illallinen, ja kriteerit on oltava riman ylimmässä tapissa.

Toivottavasti Talvivaara opetti jotakin niin kansalaisille kuin päättäjillekin. Vesistöjä on pilattu riittävästi ja kalakannat on menetetty Ylä-Savossa, josta Laakajärvi oiva esimerkki. Myös Kiltua kamppailee happamuuden kourissa.

Toivottavasti ympäristövahinkolakia noudatetaan, sillä rikkomukset kaipaavat rikosoikeudellista tarkastelua. Tämän vuoksi vesialueiden täyttö ei tule kysymykseen missään muodossa, joten kaikki keinot on tarkoin punnittava.

Sivukivien hyötykäyttöä on lisättävä ja läjitystä on mieluummin korotettava. Kustannukset kasvavat, mutta taivas ei tule vastaan ja voisihan vuorille rakentaa tulevaisuuden tuulipuiston.

Toinen seikka, joka puhuttaa, on maanomistajille ja lähiasukkaille haitoista maksettavat korvaukset. Kaivoslaki velvoittaa korvaamaan maanomistajalle ja lähiasukkaille kaivotoiminnasta koituvat haitat. Haitat ovat maapohjan menetys, melu, tärinä, pöly, liikenne ja asumusten arvonalennukset.

Perustuslain 15§:n vaatiman täyden korvauksen periaatetta tulee kunnioittaa. Kuvaan astuu intressipunninta, jolla punnitaan yleinen etu ja yksityinen haitta.

Laissa sovelletaan merkittävän haitan tulkintaa monisäikeisesti, mutta mielestäni asunnon arvon pudotus esim. 40 prosenttia käyvästä arvosta on jo merkittävä haitta. Raha ei kaikkea korvaa, mutta arvonalennukset on neuvoteltava oikein jyvitetyksi korvaukseksi useammalle vuodelle indeksiin sidotuilla sopimuksilla.

Teollisuus on viennin veturi ja yksi merkittävimmistä työllistäjistä. Tässäkin piilee riski, joka tulee huomioida. EU:ssa vallitsevan työvoiman vapaan liikkuvuuden johdosta emme voi pitää varmana, että työpaikat pysyvät Suomessa ja suomalaisilla. Tämä pitää olla päättäjien takaraivossa, eikä tätä peikkoa tule kansalaisten unohtaa.

Kaivostoimintaa on kehitettävä kaikki arvot tarkkaan punniten. Luontoarvot, ympäristöarvot, haittavaikutuksien korvaukset ja työpaikkojen säilyminen vaatii neutraalit neuvottelutaidot, niin teollisuudelta, kuin kansalaisiltakin.

Miten se onnistuu, on varmaankin pitkä ja kivinen prosessi.