
Omenasato talteen Kirstin resepteillä: pirtelöksi, purjokeittoon ja pastaan
Kirsti Eskelinen käyttää omenaa vähän joka paikkaan: juomiin, salaatteihin, ruokiin, leivontaan.
Pehmeä omena-tyrnipirtelö sopii niin aamun avaukseksi kuin aterian alkujuomaksi. Kuva: Lari Lievonen"Omenat vaan on niin hyviä", Kirsti Eskelinen huokaa. Hän kiikuttaa vieraille tervetulojuoman, jossa on tehosekoittimella jauhettu yhteen omenamehua, tyrnimarjoja, omenasosetta, kauralesettä, auringonkukansiemeniä ja vähän kurkumaa. Makeudeksi vielä vähän hunajaa.
Mikä voimajuoma! Ja lähes kaikki ainekset kotipihalta. "Pitää vain olla tehokas tehosekoitin, että tyrninsiemenet ja omenankuoretkin jauhautuvat hienoksi", Kirsti tietää.
Purjo-omenakeitto on Eskelisten syysruokaa, ja sen kanssa tarjotaan sieni-omenamuffineita. Kirsti on pienestä asti ollut innostunut myös sienistä ja yhdistää niitäkin omeniin.
"Mummo sanoi, että kuule Kirsti, lähetääs nyt niitä ryppynaamoja keräämään. Niin me mentiin ryppynaamamummon kanssa korvasienimetsään."
Syksyllä Eskeliset teettävät omenista tuoremehua, sekä pastöroitua että raakamehua. Viime vuonna mehua tuli kaksisataa litraa, ja se säilyy kellarissa hyvin, vaikka yli vuoden.
"Vanhanajan keittohilloa en tee ollenkaan, koska se tarvitsee niin paljon sokeria. Höyrystän ja mehustan kattilassa ja pakastan soseen. Tai pakastan tuoreita omenia viipaleina. Sen, mitä kolmeen pakastimeen mahtuu."
Kirsti ja Ville Eskelinen syövät paljon puuroja ja niihin omena sopii hyvin, samoin perinteisiin kiisseleihin. Kirsti tunnustaa olevansa myös pullafani, vaikka sitä ei hoikasta varresta uskoisi, ja hän tykkää tehdä omenasosepiirakkaa ja kiekkopullaa.
Kantrin lukijoille Kirsti valmisti kehittelemänsä omenahyytelökakun, joka tehdään soseesta. "Se on hyvä kakku, koska se on kevyt, mutta siihen saa menemään kilon sosetta", Kirsti nauraa.
Kirsti Eskelinen: Omenakirja. Kasvata, tunnelmoi, herkuttele. Gummerus, 128 s.
Aurinkoinen omenapirtelö
4–5 (350 g) omenaa
3 dl omenatuoremehua
1 dl vettä
1 ½ dl tyrnimarjoja
2 rkl kauraleseitä
2 rkl auringonkukansiemeniä
2–3 rkl juoksevaa hunajaa
(1 tl kurkkumaa)
Huuhdo omenat, lohko neljään osaan ja poista siemenkodat. Laita kaikki ainekset tehosekoittimeen ja anna käydä pari minuuttia. Kaada laseihin ja tarjoa aamujuomana tai aterian alussa.
Omenainen purjokeitto
300 g (3–4 kpl) vaaleakuorisia omenia
250 g purjosipulia
8 dl vettä
100 g Koskenlaskija-sulatejuustoa
2 dl ruokakermaa
½ tl ruusu- tai muuta suolaa
ripaus mustapippuria
Pinnalle
vihreitä kurpitsansiemeniä
Huuhtele purjo ja omenat. Leikkaa purjo viipaleiksi. Käytä mieluimmin purjon vaalea osa. Lohko omenat ja poista siemenkodat. Mittaa kattilaan vesi ja lisää purjoviipaleet ja omenanlohkot. Keitä noin 15–20 minuuttia.
Soseuta keitto tehosekoittimessa sileäksi. Lisää juusto ja ruokakerma ja kiehauta, jotta juusto sulaa. Mausta varovasti suolalla ja mustapippurilla. Lisää annoksen pinnalle kurpitsasiemenet.
Sieni-omenamuffinit
12–13 kpl
50 g mustatorvisieniä tai muita mielisieniäsi
3 rkl voisulaa
1 iso punakuorinen omena
2 dl piimää
1 dl omenasosetta
25 g tuorehiivaa
3 rkl hunajaa
½ tl suolaa
½ dl kaurahiutaleita
2–2 ½ dl vehnä- tai hiivaleipäjauhoja
2 dl spelttijauhoja
½ dl auringonkukansiemeniä
öljyä vuokien voiteluun
Omenatuorejuusto
100 g maustamatonta tuorejuustoa
½ dl omena- tai luumusosetta
2 tl hunajaa
hiven suolaa
Leikkaa sienistä jalan tumma tyviosa pois, puhdista ja hienonna ne. Huuhtele ja kuutioi omena. Rouhi siemenet. Haihduta sienistä pannulla enin neste. Lisää voi ja kuullota sieniä voissa pari minuuttia.
Lämmitä piimä kädenlämpöiseksi ja liuota hiiva joukkoon. Lisää kaikki ainekset piimään puuhaarukalla sekoittaen. Jaa taikina voideltuihin muffinivuokiin tai silikonivuokiin. Anna kohota lämpimässä paikassa liinan alla noin 20 minuuttia. Voit lisätä muffinien pinnalle omenanpalan. Paista 200 asteessa noin 15 minuuttia. Irrota vuoista vähän jäähtyneenä.
Valmista omenatuorejuusto. Sekoita tuorejuuston joukkoon muut ainekset. Nauti muffinit levitteellä siveltynä teen tai keiton kera.
Omenahaperopasta
180 g vihreää pinaattipastaa
2 rkl öljyä
3 punaista omenaa
1 iso punasipuli
300 g isohaperoita
2 rkl voita tai öljyä
yrttisuolaa
Lisänä:
100 g raastettua mustaleimaemmentaljuustoa
Huuhdo omenat ja poista siemenkota. Leikkaa kuutioiksi. Kuori ja viipaloi sipuli. Puhdista sienet roskista ja paloittele, mutta älä poista lakin pintakelmua, saat sieniin paistettaessa kauniin punaisen värin. Haihduta sienistä pannulla enin neste. Lisää voi ja sipuliviipaleet ja kypsennä pari minuuttia. Lisää omenakuutiot ja jatka kypsennystä minuutin verran.
Keitä pasta ohjeen mukaan ja lisää öljy. Yhdistä seos kuuman pastan joukkoon ja mausta yrttisuolalla. Tarjoa juustoraasteen kera
Paratiisin myslikakut
noin 40 kpl
3 dl paratiisi- tai muuta valmista mysliä
1 dl spelttijauhoja
½ dl suolapähkinöitä
1 ¼ dl ruokosokeria
½ dl hampunsiemeniä
2 tl leivinjauhetta
1 ½ dl sokeroimatonta omenasosetta
½ dl oliiviöljyä
Rouhi myslin pähkinät ja rusinat sekä suolapähkinät vähän pienemmiksi. Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään. Lisää omenasose ja öljy. Sekoita tasaiseksi. Nostele lusikalla pieniä kokkareita pellille leivinpaperin päälle ja tasoita vähän. Paista 200 asteessa noin 10 minuuttia. Anna jäähtyä pellillä.
Irrota ja nosta kakut kannelliseen tölkkiin. Voit halutessasi kuivattaa kakut uunin jälkilämmössä rapeiksi.
Omenahyytelökakku
150 g digestivekeksejä
¾ dl savolaista talkkunajauhoa
2 rkl tummaa sokeria
100 g voita
Täyte:
1 kg omenia
1 dl vettä
½ dl sokeria
8 liivatelehteä
1 dl omenamehua
Koristelu:
1 iso omena
1 pieni omena
½ dl vettä
¼ dl hyytelösokeria
Valmista ensin täyte. Huuhtele omenat, poista siemenkodat ja paloittele kattilaan. Lisää vesi ja sokeri ja kypsennä noin viisi minuuttia. Laita liivatteet kylmään veteen pehmenemään. Purista liivatteista liika vesi ja liuota ne kuumaan omenamehuun. Soseuta omenasose tasaiseksi sauvasekoittimella. Lisää jäähtynyt liivateseos nauhana soseen joukkoon ja sekoita.
Vuoraa 22–25 cm:n vuoka talouskelmulla. Kaada omenasose vuokaan. Anna hyytyä kiinteäksi muutama tunti tai seuraavaan päivään. Sulata voi ja lisää talkkunajauhot voihin pehmenemään. Hienonna keksit tehosekoittimella ja lisää voiseokseen. Painele seos hyytyneen omenatäytteen päälle. Anna kiinteytyä kylmässä noin tunti. Kumoa kakku lautaselle. Irrota kelmu varovasti.
Huuhtele koristeen omenat ja leikkaa iso pystysuunnassa puoliksi ja pieni poikkisuunnassa puoliksi. Poista siemenkodat ja leikkaa iso omena viipaleiksi. Kypsennä omenanpuolikasta ja -viipaleita mikrossa 10 sekuntia. Asettele viipaleet kakun keskelle kukaksi ja laita pieni omenanpuolikas viipaleiden keskelle.
Kiehauta vesi ja lisää siihen hyytelösokeri. Kiehauta uudelleen ja anna jäähtyä. Levitä hyytelöseos omenaviipaleiden päälle. Tarjoa jälkiruokana pehmeäksi vatkatun kerman kera.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





