Sukupolvelta toiselle

Timo Sarpaneva, Sysimiilu, v. 1949 

Hanna Kurkela, Kotikulma, v. 2007 

TEKSTI: Arja Mattila KUVAT: Rauno Träskelin

Ryijy edustaa kestävää kehitystä, sanoo Suomen Käsityön Ystävien vt. toimitusjohtaja Asta Mikonsaari. ”Usein se on perintötekstiili, joka siirtyy sukupolvelta toiselle.”

Mikonsaaren mukaan ryijyllä on jonkin aikaa ollut nousukausi. Hän arvelee suosion lisääntymisen liittyvän yleisiin arvoihin: puhutaan hitaan tekemisen kulttuurista ja elämyksellisyydestä, kertakäyttökulutuksen hillitsemisestä. Juurista.

Suomen Käsityön Ystävien ryijyt valmistetaan perinteikkäästi sataprosenttisesta villasta. Toimitusjohtaja luottaa siihen, että taiteilijoiden käyttö suunnittelijoina pitää myös kiinni ajassa.

”Pehmeänä tekstiilinä ryijy on akustinen elementti ja sopii hyvin myös modernin arkkitehtuurin kumppaniksi.”

Vuonna 1879 perustetun Suomen Käsityön Ystävien tavoitteena on kotimaisen tekstiiliperinteen säilyttäminen ja kehittäminen.

Vaikka ryijy uudistuu ja voi olla hyvinkin moderni, vanhat mallit pitävät pintansa. ”Jugendryijyistä on tullut klassikoita. Ne ovat meillä kaikkein suosituimpia”, Mikonsaari kertoo.

Syyksi hän arvelee ryijyjen väritystä ja luontoaiheita sekä tietysti tunnettuja suunnittelijanimiä. ”Uskon, että ne vetoavat arvokkuudellaan ja rauhallisella tunnelmallaan suomalaiseen sisustajaan”, Mikonsaari pohtii.

Suomen Käsityön Ystävien malliston suosikkeja on Akseli Gallen-Kallelan suunnittelema Liekki-ryijy, joka esiteltiin Pariisin maailmannäyttelyssä vuonna 1900. Gallen-Kallelan lisäksi tuon ajan ryijynsuunnittelijana oli esimerkiksi Eliel Saarinen.

Suomalaisen ryijyn juuria on yhdistetty tuhannen vuoden taakse viikinkiaikaan. Länsi-Suomen kautta ryijyt levisivät vähitellen muualle maahan. Ne kuuluivat linnojen ja kuninkaankartanoitten varustukseen.

Ryijyjen tehtävä oli lämmittäminen.Niitä käytettiin sängynpeitteinä ja reessä, länsirannikolla kalastajien venepeitteenä.

Ryijyjä pidettiin nukkapuoli alaspäin, ne saatettiin kutoa myös kaksipuolisiksi. 1700-luvulla ryijyt yleistyivät talonpoikaiskodeissa, ja kansanomaisista kuoseista syntyi myös paikallisesti omintakeisia malleja.

Kasvivärjäyksen yleistyttyä kansanomaisiin ryijyihin kudottiin enemmän kuvioita. 1800-luvun teollistumisen aikaan lankoja värjättiin teollisesti ja saatiin kirkkaita sävyjä. Ryijyjä alettiin pitää seinäkoristeina, ja niiden nukitus lyheni.