Onnen oppitunti

Markku Ojanen on onnellinen perheestään ja ystävistään. Riitta Mustonen 

TEKSTI: Riitta Mustonen PIIRROKSET: Stiina Hovi

” Ihmiset ovat maailman sivu tavoitelleet rahaa, mainetta ja menestystä kyynärpäitä heilutellen. ”

Riittää, kun on otetta ja innostusta elämään ja arki tuntuu kohtuullisen hyvältä. Siitä tietää, että on onnellinen, sanoo psykologian professori Markku Ojanen. Hän kutsuu sisään lempääläläisen omakotitaloon ja näyttää isolta mieheltä sukkasillaankin. Katse on kuitenkin iloisen avoin, kuin pikkupojalla – Ojasta tituleerataankin onnellisuusprofessoriksi.

Onnellisuudesta ja onnen tavoittelusta on tullut tämän vuosikymmenen suosikkiaihe, mutta on siitä kirjoitettu ennenkin. Onnesta puhuttiin jo antiikin aikana ja ”pimeällä” keskiajallakin julkaistiin onnellisuusoppaita.

Yhdysvalloissa alkoi ilmestyä 1800-luvun lopulla elämäntaito-oppaita, joissa keskeistä on uskomus, että ihminen voi muokata oman elämänsä ja onnensa pitkälti sellaiseksi kuin haluaa. Vieläkin amerikkalaisen suusta kuulee sanonnan, että ihminen on oman onnensa seppä.

Tutkijana Ojanen ei ihan allekirjoita tätä. ”Onnesta on vaikea ottaa kiinni. Onni on tiettyjen asioiden takana. Jos tekee jotain onnea tavoitellakseen, täytyy tietää, onko asialla yhteys onnellisuuteen.”

Onnen etsinnässä tehdään paljon virheitä. ”Ihmiset ovat maailman sivu tavoitelleet rahaa, mainetta ja menestystä kyynärpäitä heilutellen. Ajatellaan, että kun pystyisin omat etuni ajamaan, niin sieltä se onni löytyy.”

”Monet nuoret haaveilevat, että kun pääsisi televisioon tekemään jotain temppuja ja tulisi keksityksi, niin siitäpä hyvä seuraisi. Ei nyt välttämättä onni, mutta rahaa ja kaikkea muuta hyvää.”

Ojasen mukaan tällaiset ajatukset on helppo tyrmätä, kun vähänkin miettii. Raha ei takaa onnea, ja liika julkisuus tuo etupäässä ongelmia.

”Meillä kuitenkin vallitsee puhe rahasta ja tehokkuudesta. Suhtaudun kyynisesti kasvun ideologiaan. En käsitä sanontaa, että pitää juosta pysyäkseen paikallaan. Nollakasvu ei käy laatuun, vaan koko ajan pitäisi olla 3–5 prosentin talouskasvu.”

Jos talous menee alaspäin, se on Ojasenkin mielestä kurjaa, mutta vain siksi, että osalle käy huonosti, koska ne, joilla on, eivät suostu yhtään tinkimään omastaan.

”Jos minulta kysytään, olisi parempi jakaa työtä tasaisesti ja tinkiä palkoista. Kauheaa puhetta!” Ojanen naurahtaa tietäen, ettei tämmöinen ehdotus saa kovasti suosiota.

Puhe onnesta eksyi talouteen, mutta sama on tapahtunut toisinpäin. Taloustieteilijät ovat alkaneet innostua onnellisuudesta. Se on Ojasen mielestä tärkeää, sillä tottakai yhteiskunnalliset ratkaisut vaikuttavat ihmisten onneen.

”Yleinen vauraus tuo onnea. Onhan mukavampi elää vauraassa kuin köyhässä ja kurjassa maailmassa. Yksilötasolla tässä voi olla ristiriita, sillä toki köyhäkin ihminen voi olla onnellinen.”

Mutta se on Ojasen mielestä karmeaa harhaa, jos joku sanoo kehitysmaiden köyhistä, että ne ovat siellä köyhyydessään kuitenkin niin onnellisia.

”Kun joku piipahtaa siellä ja sattuu näkemään tyytyväisen oloisen ihmisen, niin hyvä. Mutta me tiedämme tilastoista, että siellä on paljon sortoa, lahjontaa, kurjuutta ja naisten ja lasten asema on huono. Jos näillä asioilla ei ole vaikutusta onnellisuuteen, niin millä sitten?”

Myönteistä asiassa on se, että ihminen sopeutuu hyvin niukkaankin elämään, jos perustarpeet on tyydytetty.

”Eivätkä he ehkä joudu koko ajan vertailemaan omaa elämäänsä sellaiseen, jossa on kaikkea enemmän. Sehän on ihmisen tragedia, että vaikka minulla olisi paljon, jollain toisella on vielä enemmän.”

Ojanen ei malta olla kauhistelematta teollisuusjohtajien korkeita palkkoja. ”Niitä ei voi talonpoikaisjärjellä käsittää. Psykologi voi selittää, että johtajat etsivät palkoilla arvostusta ja elävät aseman ja arvostuksen kilpajuoksussa. Mutta sellainen palkkataso on hävytön.”

Ojasen mielestä saajia enemmän saisivat hävetä ne, jotka maksavat huippupalkkoja. ”Kyllähän ihmiset rahaa ottaa, jos sitä kauhalla ammennetaan.”

Ihminen on rakennettu niin, että hölmötkin jutut pystyy perustelemaan itselleen. ”Mielenrauha säilyy, kun selittää omat tyhmyytensä parhain päin. Olemme selitysautomaatteja. Yksilön kannalta se voi olla hyvä, mutta yhteiskunnan kannalta huono asia. Minulta saa pisteitä sellainen, joka myöntää virheensä ja yrittää korjata tapansa.”

Ojanen on huomannut, että nykypoliitikot osaavat jo pyytää anteeksi. Se on uutta – ja tervettä. Loputon selittäminen ei enää miellytä äänestäjiä.

Mistä tietää, että on onnellinen?

Ojasen mielestä siitä, ettei kauheasti kysele oman onnensa perään, vaan elää rauhallisesti. ”Elämä vie mukanaan, siinä on imua. Silloin se on onnellista. Arki tuntuu kohtuullisen hyvältä.”

Jos joutuu kyselemään, mikä on vikana, silloin yleensä on jotain pielessä. Tai jos kauheasti kurkottaa kuuseen, ei sekään ole hyvä, koska silloin iskee tyytymättömyys. Minultahan puuttuu yhtä ja toista.

Onnellinen elämä ei tarkoita elämää ilman vaikeuksia. ”Se on kurjaa, että koettelemukset eivät jakaudu tasan ihmisten kesken, mutta se on vain hyväksyttävä.”

”Kärsimysten keskellä ei voi olla onnellinen, mutta useimmiten alkaa näkyä pieniä valonpilkahduksia. Jo siitä voi tuntea onnea, että on päässyt pahimmasta ohi.”

Kaikki me tunnemme ihmisiä, joita on kohdannut sairaus, suru tai onnettomuus, mutta jotka ovat selvinneet. Selviämisen kokemus on antanut heille jopa uutta sisältöä elämään.

”On alettu puhua kukoistajista. He ovat käyneet läpi kammottavan vaikeita asioita, mutta selviytyneet ja saaneet entistä paremman mielenrauhan. Heillä on kyky kuunnella muita ihmisiä ja olla tukena. He tajuavat, että tässä ollaan yhteisellä matkalla, soudetaan yhdessä ja jopa toisen puolesta.”

”Näitä ihmisiä on tosi paljon ja se on hieno asia!”

Toisaalta on niitäkin, jotka eivät jaksa, eivätkä eri syistä pääse eteenpäin. Ojasen mielestä on turha syyttää geenejä tai kasvuympäristöä, sillä niin monet asiat vaikuttavat. Tosin on todennäköistä, että turvallisissa oloissa kasvanut selviää muita paremmin.

”Parasta onnettomuuden ennaltaehkäisyä on turvallisuus. Se ei tarkoita mitään paapomista, vaan mahdollisuutta saada myös näpeilleen ja ottaa opikseen. Myös onnistumisen kokemukset ovat tärkeitä. Sen huomaaminen, että minäpä selviän.”

Tiedotusvälineet tulvivat puhetta taantumasta ja lamasta. Maailmalla menee huonosti ja niin meilläkin, vai meneekö?

Laman vaikutus onnellisuuteen on Ojasen mielestä hyvin mielenkiintoinen kysymys. Tutkimusten mukaan edellinen lama 1990-luvun alussa ei vähentänyt onnellisuutta.

Laman aikana syntyy paljon lapsia, joten olisiko siinä selitys – lapsi tuo onnen tullessaan?

”Amerikkalaisten tutkimusten mukaan lapset vähentävät onnellisuutta, mutta suomalaisissa tutkimuksissa ei ole havaittu samaa. Suomessa perheellisten onnellisuusarviot ovat korkeammalla kuin yksinäisten.”

Ojanen muistuttaa, että onnellisuuden lisäksi voidaan tarkastella myös elämän mielekkyyttä, joka ehkä on vielä tärkeämpi asia kuin onni. Lapset lisäävät mielekkyyden kokemusta.

Vaikka lama ei näkyisi yhteiskunnan onnellisuudessa, yksilölle on iso merkitys esimerkiksi sillä, jos jää työttömäksi.

”Useimmat sopeutuvat, mutta työttömyys on niitä asioita, joihin on tosi vaikea sopeutua. Toimettomuus lisääntyy, tulotaso romahtaa ja jonkun rajan jälkeen ei pysty enää tekemään niitä asioita, joihin on tottunut. Luopuminen on vaikeaa, paljon vaikeampaa kuin saaminen.”

Islanti on tässä suhteessa oikea psykologin laboratorio. Se on ollut maailman onnellisin maa, ja nyt lama on iskenyt sinne pahimmin.

Yllätys, yllätys: suomalaiset ovat onnellisuudessa ihan islantilaisten kantapäillä.

”Vaikka millä tavalla kysyisi, niin ihmiset sanovat olevansa onnellisia. Nuoristakin yli 80 prosenttia ilmoittautuu onnellisiksi”, Ojanen hehkuttaa.

Meitä hämää kaksi asiaa. ”Olemme hellineet ja rakastaneet myyttiä suomalaisten melankolisuudesta ja sulkeutuneisuudesta. Ainoa hyvä, mitä meistä löytyy, on paha sisu.”

”Olemme sukua japanilaisille, vähättelemme itseämme. Ja sitäkin siksi, että saisimme kehuja: ’Ettehän te tuollaisia ole, tehän olette menneet Ruotsinkin ohi onnellisuudessa ja kansantuotteessa.”

Siis onnellisempia kuin ruotsalaiset, se on käsittämätöntä jopa Ojasen mielestä, mutta niin tutkimukset osoittavat.

Toinen hämäävä seikka on, että meitä pommitetaan jatkuvasti tiedoilla, miten paljon suomalaisilla on ongelmia. Kymmenen prosenttia on masentuneita, lähes yhtä monella on alkoholiongelma, joka viidennellä on ihmissuhdeongelmia ja maassa on 500 000 narsistia.

Onnellisuustutkija pähkäilee, miten nämä luvut pelaavat yhteen. 70–80 prosenttia on onnellisia ja 70–80 prosentilla on vaikeita ongelmia. Hänen oma arvionsa on, että noin 15 prosentilla on oikeasti tosi vaikeaa, sillä ongelmat tuppaavat kasautumaan samoille ihmisille.

Toisaalta on kyse rajanvedosta. Monet ongelmat eivät ole vastakohtia onnellisuudelle, vaan kuuluvat ihmisenä olemiseen. Hyvä ja paha kietoutuvat, mutta jos hyvä on voitolla, voi ajatella olevansa onnellinen.

On aika lopettaa haastattelu, sillä Ojasella alkaa olla kiire Tampereelle. Hän on lupautunut, jälleen kerran, pitämään luennon onnellisuudesta.

” Elämä vie mukanaan, siinä on imua. Silloin se on onnellista. ”