Vanha talo parin hehtaarin tontilla tien vieressä. Ei sinne, kun talo on noin lähellä tietä ja tontti puskittunut, Samppa, 43, ja Maija, 39, Suutarinen miettivät.
Suutariset kiersivät katsomassa 21 tilaa, jotka olivat järkevän työmatkan päässä Jyväskylästä, ennen kuin viimein päätyivät Petäjäveden Metsäkulmantielle. Tien vieressä seissyt talo tuntui niin hyvältä hengittää, että kaupat tehtiin.
Pariskunnalla oli ollut haaveena muuttaa maalle ja käydä kaupungissa töissä "niin kuin normaalit ihmiset". Sampan piti päästä istumaan kannonnokkaan, rauhoittua metsästykseen ja remontoida taloa pikkuhiljaa. Sen verran saisi olla tiluksia, että Maijalle voi ottaa hevosen.
Vaan kuinkas kävikään?
Otettiin pihaan kolme kesälammasta, joista Leo oli niin söpö, että se jäi talven yli. Hoitopaikka löytyi naapurin lampolasta, eihän lammasta voi yksin pitää. Seuraavana kesänä tuli eräs vieras ihminen kysymään, tarvitsetteko lampaita, kun hän on muuttamassa pois.
"Saatiin Leolle neljä tyttöystävää. Kaksi oli nuorta ja kaksi niin taivastenvanhaa, että eihän ne lisäänny, luultiin. Mutta niin vain helmikuussa syntyi yksitoista karitsaa", Maija kertoo.
Lampaita alkoi siunaantua niin paljon, että Samppa lopetti laskemisen. "Maija rupesi miettimään, pitäiskö tästä yrittää saada elanto. Minä tyhmänä lupasin. Ruvettiin rakentamaan isompaa lampolaa."
Hakamaan lammastila oli syntynyt.
Sekä Maija että Samppa ovat viettäneet lapsuutensa kaupungissa, Maija Tampereen Pispalassa ja Samppa Kajaanissa Kainuun Prikaatissa.
"Ei meillä ollut mitään käryä siitä, millaista maatalous oikeesti on. Oli ideaalinen kuva, että vähän pureskellaan heinää pellolla ja ajellaan kalliilla koneilla", Maija nauraa.
Vajaassa kymmenessä vuodessa käsitys on muuttunut. Naapureissa on isompia maatiloja, jotka auliisti auttoivat Suutarisia alkuun. "Varsinkin, kun Maija rupesi tekemään nollista maatilaa. Ihmettelivät, miten tässä taloustilanteessa joku ryhtyy. Toiset pitivät hölmöinä, toiset kannustivat", Samppa kertoo.
Työtä on todellakin riittänyt. Asuinrakennuksessa ei juuri mukavuuksia ollut. Vaikka talo ja tontti tulivat omaksi kerrostalokolmion hinnalla, niin remonttiin meni toinen mokoma. Samppa on kunnostanut taloa huone kerrallaan vanhaa säilyttäen.
Tontilla oli toinenkin asuintalo, joka oli ollut 50 vuotta kylmillään. Sitä Samppa remontoi parin vuoden ajan pieneksi lampolaksi ja myymälätiloiksi. Maakellarin tekoon meni yksi kesä. Lisäksi on rakennettu leikkimökki ja isompi lampola. Muut piharakennukset odottavat vielä kunnostusta.
"Kyllähän myö työmaalle tultiin", Samppa huokaa.
Maija oli halunnut maalle asumaan senkin takia, että näkisi mistä ruoka tulee. "Mua ahisti kaupassa kauheasti, kun en tienny, mitä mää syön. Oon aina halunnu olla kasvissyöjä, mutta oon aika allerginen, niin on ollut vaikea löytää kasvivalkuaista, jota kroppa kestää. Ajattelin, että on pakko kasvattaa eläimiä niin hyvin, että pystyn syömään sitä lihaa. Tai sitten en syö lihaa ollenkaan. Tuontiruokia olen aina halunnut vältellä."
Lammas valikoitui tuotantoeläimeksi monipuolisuutensa vuoksi. "Halusin tuottaa ruokaa, jonka kasvatus käyttää mahdollisimman vähän varsinaista peltopinta-alaa. Lammas oli kokonsa ja ominaisuuksiensa puolesta ainoa vaihtoehto", Maija kertoo.
Omien lampaiden lihaa Maija syö mieluummin kuin jotain, jonka alkuperästä ei ole tietoa.
"Meidän kaikilla lampailla on nimet. Mää poraan joka ikinen kerta, kun oma teurasauto lähtee. Mutta tiedän, että jokaisesta on pidetty niin hyvää huolta, että sen elämä on ollut merkityksellinen. Niitä ei ole kasvatettu vain syötäviksi, vaan ne elää elämän vuoksi."
Koska Suutaristen tontti on noin pari hehtaaria, lampaille piti kesäksi löytää lisälaidunta. Suutariset keksivät alkaa vuokrata lampaita maisemanhoitajiksi.
Muutamalla sadalla eurolla saa kesälammaslauman syömään pusikon puhtaaksi. Suutariset kouluttavat vuokraajat, tarkastavat laitumet ennen lampaiden luovutusta, kiertävät tarkastamassa eläimiä yhdessä vuokraajien kanssa ja tekevät pistotarkastuksia. Lampaat kuljetetaan asiallisella kalustolla yhteistyötiloilta Jyvässeudulle ja nyt myös Etelä-Suomeen.
"Näin kesälammasharrastus on mukava kokemus sekä vuokraajille että eläimille", Maija uskoo.
Kotiin Hakamaalle jäävät kesäksi vain isäpässit ja sellaiset, jotka tarvitsevat erityishoitoa.
"Me ollaan tavoitettavissa 24/7, jos tulee ongelmia. Harvoin on tullut", Maija kertoo.
Hakamaan lammastila sijaitsee 45 minuutin ajomatkan – osin rallitaipaleen – päässä Jyväskylästä. Lähimpään kauppaan on kahdeksan kilometriä. Ympärillä suhisevat metsät ja lähellä on järvi.
Ehkä muutkin haluaisivat kokemuksen siitä, millaista maaseudulla on, Suutariset miettivät. He alkoivat kehittää tilalle matkailutoimintaa. Pari vuotta sitten syntyi tuote Päivä maatilalla. Ihmiset tulevat päiväksi tekemään maatilan töitä ja syömään hyvää ja lähellä tuotettua maalaisruokaa.
"Alkuun se oli melkoinen 'live like a local' -kokemus", Maija nauraa. "Kun tulet sisään, potkit ensin legot jaloista ja sitten tulet tähän meidän kanssa syömään."
Toiminta pääsee kunnolla käyntiin vasta nyt, kun esimerkiksi ruokailun pystyy järjestämään toiseen taloon, myymälän yhteydessä olevaan tupaan.
Markkinointi on tähän asti hoitunut Facebook-yhteisössä, jota Maija kehuu ihanaksi. Muuta mainontaa ei toistaiseksi ole tarvinnut.
Kesäisin tilalla on pidetty lapsille kesäleiripäiviä.
Maijan lapsuudessa kotiin ei koskaan ostettu mehuja tai hilloja kaupasta, sillä äiti oli supersäilöjä. Kotipihassa kasvoi marjoja ja omenia, ja mummu kasvatteli siirtolapuutarhassaan perunoita ja sipuleita koko suvulle. Niinpä Maija aloitti lampaanlihan, villan ja taljojen lisäksi tuottaa myös mehuja ja hilloja.
"Omenat tulevat ihmisten kotipihoista, ja me maksetaan kerääjille tessin mukainen palkka. Monet tuovatkin omenia. Näin pihojen kompostoitava jätemäärä vähenee eikä tarvitse maailmalta kelkkoa hilloja samalla kun omenaa viedään kaatopaikalle", Maija selvittää.
Metsämarjat tulevat paikallisilta poimijoilta. "Maksamme sen hinnan, minkä he haluavat. Kotimaisella reilulla kaupalla mennään."
Tuotteita myydään Vaahteramäen Eggspressin autoista ja pienien jälleenmyyjien kautta.
Kävivätpä Suutariset Berliinin Grüne Wochella asti hillojaan maistattamassa. "Meillä on lisättyä sokeria vain 15 prosenttia, kun normaalisti hilloissa on vähintään 35 prosenttia. Meidän hillo maistuu marjalta."
Alkuun Hakamaan hillot keiteltiin omassa keittiössä.
"Se oli hirvee ruljanssi. Kaikki tyhjäksi, äärimmäinen siivous-puhdistus. Viimeksi vuokrattiin tiloja, ja ensi kesänä rakennetaan keittiötilat tätä varten", Maija suunnittelee.
Kaikki ei ole kuitenkaan ole mennyt kuin Strömsössä. Sattui nimittäin niin, että Maija joutui autokolariin kylätiellä kuusi vuotta sitten.
Kolarissa murtuivat molemmat kädet ja vasen jalka monesta kohdasta. Maija oli monta kuukautta pyörätuolissa. Käsi on leikattu nyt yksitoista kertaa ja sen päälle muut leikkelyt.
"Se on ihan sysiperseestä. Me tapellaan edelleen Kelan kanssa. Kahteen vuoteen ei toiminut kuin oikean käden peukalo. Mutta Kelan ja vakuutusyhtiön mielestä olen täysin työkelpoinen", Maija manaa.
Samppakin joutui venymään, sillä kolarin aikaan perheessä oli jo yksi lapsi ja toinen tulossa.
"Vaihtoehto oli joko luovuttaa tai jatkaa."
Suutariset ovat nyt asuneet maalla yhdeksän vuotta. Lampaita on noin 120. Hevosta ei ole, mutta on kaksi ponia, seitsemän kanaa, kaksi kukkoa, kolme kissaa, kani, metsästyskoira ja kaksi laumanvartijakoiraa. Ja tietysti kaikkein tärkeimmät: kaksi tyttöä, Sanni, 7, ja Siiri, 5.
Tytöt touhuavat vanhempien mukana. "On niin siistiä kattoo, miten lapset oppii ja osaa asioita niin paljon enemmän kuin mitä mä osasin. Ne osaa arvostaa työtä ja ruokaa, ymmärtävät, mistä elanto tulee ja miten", Maija miettii.
Maija ja Samppa tapasivat toisensa vuonna 2001. Sanni syntyi yli kymmenen vuotta myöhemmin. Vanhemmat ovat jälkikasvustaan ylpeitä: "Meillä kesti aika kauan tajuta, että halutaan kummiskin lapsia. Eikä nää ihan huonoja oo, tuli kaks huippumötiäistä. Nää auttaa jaksamaan."
Pääsiäinen on lammastilalla usein karitsoinnin aikaa. Silloin tehdään työtä vuorotta, sillä koko ajan on valvottava, että kaikki sujuu hyvin.
Homma on vähän helpottunut nyt, kun lampolassa on kamerat. "Kun ei ollut kameroita, niin tunnin välein yölläkin vedit pilkkihaalarit niskaan ja menit tonne. Vain kerran on ollut optimaalinen karitsointi: kolmeen viikkoon syntyi kaikki ja vielä virka-aikaan", Maija nauraa.
Tytöt ovat innokkaita antamaan karitsoille nimiä, on Ruusua ja Kukkaa ja Saapasta. On myös Ke ja Bab – ne nimet tosin antoi Maijan veli, joka oli auttamassa niitä maailmaan.
Suutariset ovat saaneet huomata, että maatalous on ihan muuta kuin heinän pureskelua, varsinkin kun Samppa käy vielä Jyväskylässä vuorotöissä. Säännöllisesti, usein juuri karitsoinnin aikaan, he käyvät keskustelun, myydäänkö koko paska.
"Tiedetään koko ajan, paljonko meillä on velkaa ja paljonko saataisiin, jos myytäisiin. Mutta kun on tähän asti päästy, niin ei voi keskenkään jättää. Onhan tää jo suorastaan riemuvoitto", Samppa hymyilee.
Eikä Samppa enää voisi asua edes rivitalossa. "Asuinpaikan pitää olla semmonen, että mies pääsee kuistilta kuselle niin, ettei naapuri näe."
Sampalla on taskussaan monta tutkintoa moottorimekaanikosta metsuriin. "Jos tässä viiskymppiseksi katsois, että jos tää lyö leiville, niin määkin jäisin töistä pois."
