Mitä oltais?
20.6.201816:00
Siellä me ryömittiin heinikossa pyllyt pystyssä ja kuviteltiin, ettei kukaan tiedä, missä me mennään. Eipä aavistettu, että poliisit olivat ihan kannoillamme ja nauroivat heiluville takapuolillemme.
Rosvot ja poliisit oli yhteen aikaan yksi lempileikeistämme lapsuuteni pihapiirissä.
Tätä lehteä tehdessä ajatukseni ovat vaeltaneet lapsuuden onnellisiin kesiin. Naapurustossa oli niin paljon lapsia, että voitiin valita mitä leikittiin.
Reviiri oli sen verran laaja, että meidän perheessä otettiin pilli käyttöön. Kolme puhallusta tarkoitti ruoka-aikaa. Pillin ääni kiiri niin kauas pitkin järven selkää, ettei semmoista viestitystä nykyään kehtaisi käyttää.
Nyt viestivälineet ovat toiset, samoin leikit. Silti perinteisten leikkien lumo on yhä vahva. (s. 24)
Lapsuuden pihaleikkien muistot kantavat pitkälle. ”Kotitila oli metsän keskellä, tien päässä ja naapureihin matkaa, mutta meitä lapsia oli neljä. Kun oli energiaa ja aikaa leikille, juostiin kitua tai oltiin piilosilla, aloitettiin kirkonrotta tai kerättiin kymmenen tikkua laudalle tai sitten pelattiin polttopalloa. Lääniä ja piiloja riitti”, kirjoittaa meille Kantrin lukija Leila.
”Kaikkein ihanimpana leikkinä mieleeni on jäänyt kukkakauppaleikki. Valitsimme niittykukkaisimmat paikat ja aloimme käydä toisillamme kukkaostoksilla. Silloin 1950–60-lukujen taitteessa maalaistalon pihassa riitti myytävää.”
”Yhdestä meistä tuli ammattimainen kukkamyyjä eli kauppapuutarhuri ja kaikki muutkin ovat ainakin harrastuksekseen kukkien kanssa tekemisissä.”
Maailman muuttuessa suomalaisten lasten leikkiaika on vähentynyt. Siitä voi olla hiukan huolissaan, sillä asiantuntijoiden mukaan leikillä on tärkeä merkitys lasten mielenterveydelle. Hyvää se tekee aikuisellekin.
Paluuta menneeseen ei ole, eikä tarvitsekaan olla. Älypuhelimessa on myös paljon hyvää. Mutta pistetään se nyt kesällä välillä sivuun ja ollaan yhdessä. Leikitään jotain kivaa.
Mitä oltais?
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
