Kun minä katoaa

TEKSTI: Kirsi Haapamatti KUVITUS: Stiina Hovi

Joka viides meistä kärsii elämänsä aikana masennuksesta eli depressiosta. Noin 250 000 suomalaista aikuista sairastaa masennusta juuri tälläkin hetkellä. Eikä näillä luvuilla tarkoiteta jokaisen elämään kuuluvia alakuloja, vaan hoitoa vaativia masennussairauksia. Masennus on keskeinen kansanterveysongelma, joka on 2000-luvulla yhä yleisempi työkyvyttömyyseläkkeen peruste.

Voimmeko me todella olla näin masentuneita? Eihän entisaikaankaan masennuttu? Ehkä laskelmissa on liioiteltu? Mitä sanoo masennuksesta juuri väitellyt yhteiskuntatieteiden tohtori Marjo Romakkaniemi?

”Sairauksien määrittely on toki aikaan sidottua. Se, mitä me nyt käsitämme masennuksena, saatettiin freudilaisittain tulkita hysteriaksi. Mielten sairauksien määrittelyt ovat aina kulttuurisia sopimuksia.”

”Siitä ei kuitenkaan pääse mihinkään, että elämme kovien arvojen aikaa. Ihminen joutuu elämänsä aikana monta kertaa isojen valintojen eteen. Ammattia pitää ehkä vaihtaa monta kertaa. Ihminen on nykyaikana myös paljon enemmän yksin valintojensa kanssa, yksilökeskeisyys vaatii, että pitää pärjätä yksin. Ennen elämä oli suoraviivaisempaa. Ennen meillä oli myös pysyvämmät sosiaaliset tukirakenteet.”

Ei varmasti ihme, että mielenterveys järkkyy. Jo päiväkoti-ikäisen pitäisi ymmärtää valita kielipainotteinen tarha, jos aikoo yläkoulussa valita pitkän saksan ja yliopistossa erikoistua tekniseen kääntämiseen. Toisaalla alle kolmekymppinen kotitilan jatkaja huomaa painiskelevansa tuotantosuunnan vaihtamisen kanssa, vaikka suku on jo sadan vuoden ajan pärjännyt mainiosti lihakarjan kasvatuksella.

Ja äitiysvapaalta palaava IT-insinööri huomaa, että puolen vuoden poissaolon jälkeen oma osaaminen on auttamattomasti vanhentunutta.

Samalla Romakkaniemen mainitsemat tukirakenteet ovat horjuvampia kuin koskaan. Yksin pärjäämisen eetos on ajallemme leimallista.

Ovatko toiset meistä sitten herkempiä sairastumaan masennukseen? Kestävätkö toiset näitä paineita muita paremmin?

”Ympäristön tapahtumat ja niiden kokeminen voivat masentuneilla olla hyvin erilaisia. Lisäksi ihmisen kyvykkyys suhteessa eri ympäristöihin vaihtelee suuresti. Joku saattaa selvitä työelämässä hyvin, mutta kotonaan kokee olevansa toimintakyvytön. Sitä ei kuitenkaan voida sanoa, että masennus olisi luonteenpiirre. Vaikka olisikin taipuvainen alakuloon, syyt masentumiseen ovat kaikessa ympärillä tapahtuvassa. Kukaan ei sairastu masennukseen omia aikojaan.”

Ympäristön paineet eivät silti yksin selitä masennusta. Masennukseen vaikuttavat biologiset, psykologiset ja sosiaaliset tekijät ja niiden yhteisvaikutus. Stressihormonit vaikuttavat aivojen kemiaan. Stressin aiheuttajat voivat puolestaan olla psykologisia, esimerkiksi sisältä kumpuava täydellisyyden tavoittelu, ja sosiaalisia, kuten ongelmat ihmissuhteissa. Masennuksessa syyt ja seuraukset kietoutuvat toisiinsa tukahduttavalla tavalla.

Kuten masennustilojen taustatekijöiden kompleksisuudesta voi päätellä, masennus on hyvin epämääräinen käsite. Arkipuheessa sillä tarkoitetaan usein monenlaisia tunnetiloja ja kaikkea alavireisyyttä. Masennus sairautena on kuitenkin eri asia kuin ajoittainen alakulo. Masennus vaatii hoitoa viimeistään silloin, kun se estää normaalin arjen elämisen.

”Masentuneen arki on monella lailla tukkeutunut. Yhteistä masentuneille on pitkäaikainen toivottomuuden tunne. Masentunut eristäytyy sosiaalisista tilanteista. Hän tuntee olevansa umpikujassa ja on usein ymmällään. Itsesyyttely on yleistä”, Romakkaniemi sanoo.

Tutkijan mukaan masennuksen diagnosointi on tärkeää. Olotilansa kanssa ymmällään olevalle voi olla vapauttavaa saada tilalleen nimi. Väsymykselle, innottomuudelle ja yleiselle vetämättömyydelle löytyy nimilappu, jolloin asian käsittely usein helpottuu.

Yleistä on myös, että lääkärin pakeille mennään masennuksen mukanaan tuomien fyysisten oireiden vuoksi. Unettomuus, sydämentykytykset ja erilaiset säryt ovat oireita, joihin lähdetään hakemaan apua. Tällöin masennusta oireiden taustalla ei aina havaita.

”Joillekin masennusdiagnoosi voi kuitenkin tulla yllätyksenä. Silloinkin, kun apua on itse lähdetty hakemaan mielenterveystoimistosta.”

Kaikki masennuksesta kärsivät eivät siis koe olevansa masentuneita. He saattavat kuvailla pahaa oloaan jatkuvaksi väsymykseksi ja ärtymykseksi. Työperäinen oireilu koetaan usein tällaiseksi. Työuupumus ei ole synonyymi masennukselle, mutta usein se johtaa masennukseen. Pitkäaikainen väsymys pahentaa masennustilaa. Myös masennus voi edesauttaa työuupumukseen sairastumista, jos masennus heikentää kykyä sietää henkistä kuormitusta.

”Työuupumus, burn out, on merkki ympäristön liiallisesta kuormittavuudesta. Uupuneen voimat ehtyvät ja hänelle tulee kokonaisvaltainen kykenemättömyyden tunne. Tyypillistä on kyynistynyt asenne työhön. Burnout, kuten masennuskin, kehkeytyvät usein pitkän ajan kuluessa. Ne voivat myös olla jonkin äkillisen, elämän perustaa horjuttavan tapahtuman seurausta”, Romakkaniemi sanoo.

Ellei kyse ole vakavan kriisin aiheuttamasta masennustilasta, on masennukseen sairastuminen useimmiten vähittäistä. Pikku hiljaa elämä hankaloituu. Masentunut ei selviä arjestaan ja rooleistaan siinä. Hän ajattelee sen olevan oma vikansa. Romakkaniemen tutkimuksen mukaan masentunut mieli on kuitenkin uskomattoman kekseliäs selviämiskeinoissaan.

”Moni kehittää strategian selvitä tilanteesta lokeroimalla itsensä. Jos töissä on paha olla, saattaa ihminen selvitä pitkäänkin vain päättämällä, ettei välitä siitä. Hän satsaa vapaa-aikaan ja perheeseen. Työpaikkakiusatut saattavat kehittää tällaisen selviämisstrategian.”

Masennusta sairastava tarvitsee parantuakseen jonkinlaisen käännekohdan. Tienhaaran, jossa hän päättää lähteä hakemaan muutosta. Muutosta haetaan, kun elämä on muuttunut kestämättömäksi. Tämä voi tapahtua muutaman kuukauden tai yli vuosikymmenen päästä. Moni hakee irtiottoa entiseen suurista elämänmuutoksista. Erotaan parisuhteesta, jätetään työpaikka tai muutetaan paikkakunnalta.

Masentunut voi nähdä poispääsyn mahdollisuuden myös itsemurhassa. Sen harkitseminenkin voi joskus herättää: minä tarvitsen nyt apua. Pakolla ei ketään voi parantaa.

”Ihminen tarvitsee kokemuksia, että osaa ja kykenee. Masentunut ei näin koe. Siksi tarvitaan muutosta, ja se voi lähteä miltä elämänalueelta tahansa. Työpaikan vaihto voi olla alku, mutta jos uudessa työssä törmää entisiin ongelmiin, se voi olla vain uusi osoitus siitä, ettei kykene mihinkään”, Romakkaniemi sanoo. ”Jotta masennuksesta voisi parantua, täytyy ihmisellä olla jonkinlainen toivo paremmasta. Ellei sitä ole, on ympärillä oltava läheisiä ihmisiä, jotka uskovat sairastuneen kykyihin.”

Masennuksen hoitokäytännöt Suomessa vaihtelevat suuresti. Tutkijan mielestä masennusta pitäisi hoitaa kokonaisvaltaisemmin. Pitää ottaa huomioon ihmisen koko elämäntilanne, sillä masennus vaikuttaa kaikkeen. Sitä ei voi hoitaa kuten katkennutta kättä tai tulehtunutta haavaa.

Masennuksen voittamiseksi on kysyttävä monenlaisia kysymyksiä. Miten masentunut selviää rooleistaan? Voidaanko ympäristössä joustaa hänen tilanteensa mukaan? Onko hänellä tukea saatavilla?

”Masennuksen kokonaisvaltainen hoitaminen tarkoittaa aina yksityiskohtaista arvioimista. Masennusta ei voi lähestyä vain yhdentyyppisen toimintatavan kanssa, sillä tilanteet vaihtelevat. Monet hyötyvät lääkkeistä, mutta usein tarvitaan muutakin. Sairausloma ei aina ole ratkaisu, jos sairastuneelle juuri se työ on merkityksellistä. Toivoisin, että hoito ulottuu mielenterveyskuntoutujan maailmaan ja rakentuu sitä kautta juuri sille henkilölle sopivaksi.”

Toipuakseen masentunut tarvitsee muutoksia arkeensa. On oltava tarjolla keskusteluapua, jolla voidaan kartoittaa, mitä elämässä pitää muuttaa. Jos työ muuttuu, mitä sen tilalle? Ihminen tarvitsee toimintaa, vaikkei kykenisikään juuri sillä hetkellä paljoon. Siten toimivat muun muassa erilaiset puutarhaterapiat tai maatila kuntoutusympäristönä.

Masennus on sairaus, joka koskettaa sairastuneen lähipiiriä voimakkaasti. Se jätetään silti usein kuntoutusprosessin ulkopuolelle, vaikka kuntoutujan turvaverkkona läheiset ovat todella tärkeitä. Romakkaniemen mukaan vertaistukea ei myöskään hyödynnetä riittävästi.

”Ryhmämuotoista hoitoa tarvitaan. Toisten kertomusten kuuleminen herättää usein toivon: Minäkin voin parantua.”

Lähteet:

Romakkaniemi, Marjo 2011: Masennus. Tutkimus kuntoutumisen kertomusten rakentumisesta. Lapin yliopisto, yhteiskuntatieteiden tiedekunta. Juvenes Print, Tampere 2011.

Masennus 2011. Toim. Tarja Heiskanen, Matti O. Huttunen ja Jyrki Tuulari. Kustannus Oy Duodecim. Kariston Kirjapaino Oy, Hämeenlinna 2011.