Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Moottorisaha synnytti feministin

    Eija Mansikkamäki: Naiselle oppiminen 
on henkistä 
kasvua, miehelle 
uhkaava vaara.

    Olen aina tykännyt kuunnella ja kertoa blondivitsejä.

    Ajatellut, että on miesten töitä ja naisten töitä. Karkea jakolinja kulkee ulko-
ovessa.

    Tykännyt kokata, kastella kukkia ja joskus vähän siivotakin.

    En tosiaankaan koe täyttäväni feministin määritelmää, ennemminkin ronskin sovinistin.

    Mutta koska hyväksymäni työnjako on perustunut vapaaehtoisuuteen, se ei ole ollut myöskään sovinismia saati alistamista.

    Siksipä minulle ei ole ollut mikään ongelma pestä jo pikkutytöstä perheemme auto, omistaa peräkärry, täyttää pissapoika, tarkistaa öljyt, leikata nurmikkoa, saksia pensasaitaa, tehdä lumitöitä tai osallistua rakennustöihin.

    Olen oppinut maksamaan laskut tietokoneella ja valinnut miehenikin ihan itse.

    Miestä olen oikeasti tarvinnut vain kuohuviinipullon avaamiseen.

    Elämäni nuoret ja vanhat miehet ovat saaneet vapaasti päteä niissä miesten töissä, missä haluavat. Jos itsellinen 
nainen tarvitsi Virginia Wolfin mielestä oman huoneen, mies tarvitsee terapia­tuvan: autotallin, rasvamontun, kesämökin tai edes palan pihaa, jossa toteuttaa öljyistä ja pärisevää miehisyyttään.

    Mutta annas olla, kun noinkin avarakatseinen nainen haluaa itse kerrankin astua talosta ulos ja opetella uusia hommia. Esimerkiksi autolla, moottorisahalla tai pistolapiolla.

    Mies – nuori tai vanha – reagoi. Tuhdisti ja varmuuden vuoksi etukäteen. Siinä missä uteliaisuus uuden oppimiseen on naiselle henkistä kasvua, miehelle se on signaali uhkaavasta vaarasta, yliluonnollisten voimien pääsystä valloilleen ja täydellisestä kontrollin menetyksestä miehen elämään.

    Olen kokenut tätä jo tänä kesänä sen verran, että sisälläni alkoi heräillä pieni feministi eli tasa-arvoa molemmille sukupuolille peräävä änkyrä.

    Päätin nimittäin auttaa miesten töissä, kun ne yleensä tehnyt ei pystynyt. Lupasin hoitaa talvella kaadettujen ja pätkittyjen puunrunkojen pätkimisen ja pilkkomisen moottorisahalla ja klapikoneella. Ei käy, ilmoitti puoliso. Et osaa. On liian raskasta. Satutat itsesi. Voi käydä tosi huonosti.

    Opettelen, minä huikkasin, painelin 
mökille ja otin moottorivehkeen käteen. 
Vanhempi neuvoja seisoi vieressä ja osoitteli kainalosauvoilla vipstaakkeleita ja jakoi tauotta ja pyytämättä neuvojaan. Myös puhelin soi ennen ensimmäistäkään sahanpäräystä.

    ”Onko kädet ja jalat tallella?”

    Juu, juu, ja olivat vielä parin motin jälkeenkin.

    Klapikone oli seuraava haaste, mutta sen vaarallisuudesta minun terveydelleni 
ei tarvinnut huolehtia, sillä annoin 
koneen lasteni hoitoon.

    Sitten kuoli orava. Se piti tietenkin haudata. Autoin lapsia kaivamaan kuopan, miesneuvojan mielestä montusta 
tuli muutaman sentin liian matala. Routa tai rotta voi nostaa raatoparan pintaan.

    Purin kieltäni ja kiitin, että olen onneksi oppivaista sorttia.

    Polttopuuta tuotiin kotiinkin. Ajomatka 
sujui ja miesten iloksi pysyin tiellä. 
Perillä ajattelin opetella peruuttamaan: ahtaasta katuportista ja ensi kertaa kuomullisella peräkärrylläni, vaikka olen omistanut sen vuosia. Siihen asti ei oltu annettu, kun en kuulemma osaa.

    Hermot siinä menivät, kaikilta. Neuvot sinkoilivat ilmassa, kädet huitovat tien reunassa ratin kääntösuuntia ja tyytymätön puhina täytti kadunvarren. Aikani yritin ja sitten sain kärryn pihaan: irrotin sen koukusta ja työnsin loppumatkan käsin. En nimittäin saanut tälläkään kertaa rauhaa opetella itse.

    Kaikkea muutakin opettavaista voi mahtua pariin mökkiviikonloppuun, 
esimerkiksi saunan lämmitystä ja kokon kokoamista ja sytyttämistä. Säästän teitä yksityiskohdilta.

    Onko tämä luopumisen tuska yksi syy siihen, ettei mökkeily muka kiinnosta nuorempia polvia?

    Näin nimittäin miehet ja mökkinsä vanhempi polvi pitävät yllä osaamis­monopoliaan: naisen ja nuorten ei anneta tehdä, kun eivät osaa, eikä opetella, kun voisivat vaikka oppia.

    Mutta en edes tohdi kertoa, mitä kaikkea sellaista nainen osaa, missä miehet luulevat pätevänsä yksin.

    Päteminen pätee tietenkin toisinkin päin, varsinkin kynnyksen sisäpuolella. Toivon vain kaikille kesää viettäville – niin kodeissa, mökeillä kuin työpaikoillakin – pitkää pinnaa ja osaamisen jakamista. Siitä hyötyy koko Suomi.

    Tyytyväisenä kaikkeen oppimaani avasin kuohuviinipullon. Ihan itse.

    eija.mansikkamaki@
mt1.fi