Rakkauden puutarhassa
Virpi Suutari sai oman kasvihuoneen 40-vuotislahjaksi. Kaunis ansari on puoliso Martti Suosalon ja tämän Kalle-isän yhdessä rakentama.Onnen salaisuus on antaa kumppanin kukoistaa sellaisena kuin hän on, uskoo dokumenttiohjaaja Virpi Suutari.
TEKSTI: Mia Palokallio KUVAT: Jaana Kankaanpää ja Heikki Färm
Sen pittää antaa tehhä mieleistään, toteaa Veikko hellästi puutarhahullusta Kyllikistään, joka kykkii kesäyössä kitkemässä rikkaruohoja hyttysverkko päässään. ”Aamusta iltaan se tuolla kyhnää, kuppaa ja kynsii.”
Virpi Suutarin juuri ensi-iltansa saanut Eedenistä pohjoiseen -dokumentti on lämmin elokuva rakkaudesta, parisuhteista, elämästä ja kuolemasta. Ja hiukan myös puutarhahulluudesta.
Suutari lähti tekemään puutarhaelokuvaa, mutta päätyi samalla tarkastelemaan pitkiä parisuhteita.
”Enemmän se on ihmissuhde-elokuva kuin puutarhaelokuva”, Suutari myöntää.
”Näyttämö voisi olla jokin muukin kuin puutarha. Mikä tahansa miljöö, jossa elämä rajautuu ja kiteytyy. Mutta puutarha on myös väkevä metafora.”
Hän sanoo elokuvassaan tarkkailevansa ihmisiä luontokappaleina ulkoapäin, mutta ei ylhäältäpäin.
”Näen päähenkilöissä paljon itseäni, omaa parisuhdettani ja vanhempieni parisuhdetta. Tämä on myös hyvin henkilökohtainen elokuva”, ohjaaja tunnustaa.
Rakas aihe odotti
Ajatus puutarhaelokuvasta ehti muhia Suutarin päässä monta vuotta. ”Siinä tuli muita töitä väliin.”
Suutarin Auf wiedersehen Finnland kertoi saksalaisten sotilaiden mukaan toisen maailmansodan loppuvaiheissa lähteneiden suomalaisnaisten kohtalosta. ”Se oli pakko tehdä siinä välissä, koska ne naiset olivat vielä kertomassa tarinaansa. Kohta he eivät enää olisi”, Suutari perustelee.
Vuonna 2010 Suutari laittoi puutarhalehtiin ilmoituksia, jolla haki ”puutarhahulluja” dokumenttielokuvaa varten. ”Rajaus oli väljä eikä siinä puhuttu parisuhteesta mitään.”
”Sain 70 vastausta ja keväästä syksyyn kiersin niitä. Sitä kautta löysin viisi näistä seitsemästä päähenkilötarinasta.”
”Dokumenteissakin roolitus on vähintään puolet onnistumisesta”, Suutari painottaa.
”Kun vuonna 2011 kuvattiin ensimmäisenä päivänä toisensa henkilökohtaista-palstalta löytäneitä Seijaa ja Erkkiä, tajusin, että puutarhatarinat pitää rajata pariskuntiin”, Suutari kertoo.
”Se rajasi paljon pois. Halusin tehdä elokuvan, joka on komediallinen, hyvin hellä ja rakkaudellinen.”
Puutarha hoitaa
”Puutarha voi olla paikka, joka pelastaa ihmisen, auttaa sietämään kipeitä asioita”, Suutari sanoo.
”Elokuvan henkilöistä monella on suuri suru tai taakka elämässä ja puutarhanhoito on suorastaan pelastanut heidät. Itsellänikin oli siinä pikkulapsivaiheessa välillä rankkaa. Vaikka puutarhani on pieni, siellä oli hyvä käydä hapettamassa päätä.”
”Puutarhassa ihminen on oleellisen äärellä. Puutarhanhoito on järkevää toimintaa, joka ravitsee mieltä ja sielua. Joillekin voisi olla parempi mennä hoitamaan puutarhaa kuin istua puhumassa terapeutin vastaanotolla”, Suutari sanoo.
Hän täsmentää sitten, ettei tietenkään tarkoita vakavia sairauksia eikä tahdo vähätellä terapiaa. ”Monille tekisi hyvää saada aari maata ja hoitaa fyysisellä työnteolla ja puutarhan tuoksuilla itseään.”
Unelmien kesätyö
Suutari teki puutarhaelokuvaa pari vuotta rinnakkain itähelsinkiläisistä nuorista ajelehtijoista kertovan Hiltonin kanssa. ”Puutarhaelokuvan tekeminen kesäisin oli minulle terapeuttista ja antoi voimaa, kun olin viettänyt talven Itä-Helsingin kaljanhuuruisissa ja tupakanhajuisissa asunnoissa. Projektit voimauttivat toisiaan. Kaoottisen Hiltonin jälkeen tämä oli minulle oma kesälaidun, kuin lomaa.”
”En ole koskaan ollut työssäni niin onnellinen kuin tätä tehdessäni”, Suutari huokaa.
”Minut yllätti se, kuinka avoimia ja antavaisia ihmiset olivat, miten leikkisiä, luottavaisia, taitavia ja luovia ja täysin rinnoin mukana.”
”Kuvauksissa oli tosi hyvä tunnelma. Esimerkiksi Kainuussa Veikko haki aamuisin ennen kuvauksia suolta hillat pöytään. Prosessi oli onnellinen, iloinen ja valoisa”, Suutari sanoo.
”Kaunis ympäristö inspiroi meitä yhteiseen leikkiin.”
”Usein dokumenttien keskiössä on joku ongelma, joten oli terveellistä tehdä dokumenttia tavallisesta mielenmaisemasta, vaikkakin omintakeisella tavalla. Elokuva hyvästä elämästä on harvinainen dokkaripuolella.”
Isän muistolle
Elokuva on omistetty Suutarin isälle. ”Kun tätä elokuvaa alettiin tehdä, tiesin, ettei isä elä enää kauan. Koko prosessi oli minulle samalla valmistautumista kuoleman kohtamiseen. Olin siskon kanssa hoitamassa isää saattohoidossa.”
”Isä oli puutarhaihminen ja kuvataiteilija. Vietimme aikoinaan perheen kesät Kainuussa äidin puolen suvun maatilalla. Siellä oli harrastettu enimmäkseen hyötyviljelyä. Isä oli siellä kasvimaavastaava ja rakensi hyötykasvien lisäksi ympäristöön myös kauneutta.”
”Olen oppinut isältä, että pitää uskaltaa luoda sitä, mitä sydän sanoo, ympäristön mielipiteistä välittämättä”, Suutari kertoo.
Hänelle lapsuuden kesät Kainuussa ovat olleet hyvin merkityksellisiä myös sen kannalta, mitä hänestä on tullut.
”Siellä tupsahti monenlaista hahmoa pirttiin. Oli kyläseuroja, alkoholisoituneita tyyppejä ja vanhapoika, joka kiikaroi alastomia naisia.”
”Toisaalta siellä sai olla lapsena rauhassa, seikkailla vapaasti metsissä ja järvellä. Sai olla itsekseen ja keksiä leikkejä. Kainuussa on minun henkinen kotini, paikka mistä mä olen kotoisin. Sieltä on mun mentaliteettini ja äidinkieleni.”
Kumppani kukoistamaan!
Eedenistä pohjoiseen lähtee liikkeelle kepeästi, mutta elokuvan edetessä sävyt syvenevät.
”Minulle isompi kertomus kulkee pinnan alla. Siinä on surumielisyyttä: elämä on luopumista, kaikki on ohikiitävää, nopeasti lakastuvaa, mutta silti merkityksellistä”, Suutari pohtii.
”Tutkin samalla myös omaa ikääntymistäni. Miten onnellista olisi vanheta puolison kanssa yhdessä! Katsoa toisiaan yhteisen historian läpi. On suurta armoa rapistua yhdessä, suhtautua lempeästi toisen kulumiin ja puutteisiin.”
”Ylipäätään ihmissuhteissa onnen salaisuus on se, että antaa toisen kukoistaa sellaisena kuin se on. Harmittavan usein se itseltäkin unohtuu. Paras puoliso nostaa toisesta esiin parhaat puolet, hyvän kumppanin seurassa itsekin tykkää itsestään.”
”Veikko on viisas mies sanoessaan Kyllikistään, että sen pittää antaa tehdä mieleistään”, Suutari toteaa.
”Toivon, että leffan nähtyään katsoo lempeästi ja armeliain silmin puolisoaan. Ja itseään.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
