Koirat kiinni ja sudet irti – maaseudulla jäädään susiongelman kanssa ilman virkavallan suojelua
Suomessa on totuttu siihen, että villiintyneitä koiria ei kylillä juokse. Virkavalta on huolehtinut irtokoirien poistamisesta. Nyt on palattu ajassa taaksepäin, sillä erotuksella, että maaseutupitäjien kylänraitilla ja pihapiireissä jolkottelevat sudet.
Jahtikausi päättyi helmikuun loppuun. Koirat on pidettävä kytkettynä. Kuva: Johanna KoskiahdeMetsästyslain mukainen koirien kiinnipitokausi alkoi maaliskuun alusta. Omat koirani kuuluvat kiinnipitopykälän poikkeuksen piiriin: noutajia saa koulutustilanteissa pitää irti myös rauhoitusaikana. Oikeutta käytetään kuitenkin harkiten, sillä luonnon eläimiä ei lisääntymisaikana haluta missään tapauksessa häiritä. Edessä on pitkä jakso, aina elokuuhun saakka, metsäteillä lenkkeilyä.
Metsäteillä liikkuvat kaikenkarvaiset koirat omistajineen. Karmein kokemani tilanne oli se, kun yleisellä tiellä vastaan juoksi laumanvartijakoirakaksikko – omistajat autolla perässä ajaen. Seisoin neuvottomana, karjuen jättimäiselle koiralle sen käydessä suoraan omaan koiraani kiinni. Tilanteesta selvittiin vähin vaurioin, tällä kertaa. Laumanvartijarotuja tunteva kasvattaja neuvoo, että koiraa ei pidä estää eikä koskaan mennä tappelutilanteessa koirien väliin, kun osallisena on laumanvartijakoira. Siinä sitten katsotaan vieressä, miten omalle käy. Laumanvartijat puolustavat reviirikseen tulkitsemaansa aluetta kaikilta. Ei tee mieli lenkkeillä lasten kanssa näillä kulmilla.
Suomessa on totuttu siihen, että irtokoiria ei kylillä juokse. Ne ajat ovat kaukana takanapäin, kun villiintynyt, ihmisille vaarallinen kulkurakki tai kokonainen lauma uhkasi maaseudun asukkaita. Virkavalta on huolehtinut irtokoirien poistamisesta ja luottamus on vahva, että se toimii niin edelleen, turvaten ihmisten hengen ja terveyden.
Nyt on palattu ajassa taaksepäin, sillä erotuksella, että maaseutupitäjien kylänraitilla ja pihapiireissä jolkottelevat rottweileriin tai saksanpaimenkoiraan verrattuna moninkertaisen puruvoiman omaavat sudet. Niiden kanssa pitää vain oppia elämään, sanotaan. Erityisesti tätä asiantuntevaa neuvontaa susialueille saadaan suurimpien kaupunkiemme ytimestä.
MT uutisoi viime viikolla Itä-Suomen poliisin ilmoittaneen, että se ei reagoi suurpetohavaintoihin niillä alueilla, joilla metsästäjät ovat keskeyttäneet vapaaehtoisen suurriistavirka-avun (SRVA) antamisen poliisille. Poliisi vetoaa resurssipulaan, mutta kansalaisen korviin käänne vaikuttaa vastaiskulta, jossa maaseudun asukkaat jätetään vaille viranomaisten antamaa suojaa ja ajetaan kestämättömään ihmisten ja kotieläinten turvallisuuden vaarantavaan tilanteeseen. Meno on kuin villissä lännessä.
On hienoa, että srva-toiminta on vihdoin noteerattu. Metsästäjät tekevät sen muodossa yhteiskunnallisesti arvokasta ja tärkeää työtä. Poliisin kommentit osoittavat, että se työ on korvaamatonta. Viranomaisten olisi syytä luottaa suurpetotilanteessa tehtävän toimenpiteen arvioinnissa jatkossa näihin paikallisiin, osaamiseltaan korvamaattomiksi nyt osoitettuihin henkilöihin. Jos tilanne paikallisesti arvioiden vaatii suden poistamista, se poistetaan.
Kolumnin kirjoittaja on MT Metsän toimitussihteeri.Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
