Luomu ei ole peltoalan hukkakäyttöä
Olen kotoisin luomutilalta ja viettänyt monet lapsuuteni hetket kuuntelemalla tarinoita juurinystyröiden typensitojabakteereista. Ainoa nurmikon siemen, jota olen omaan helsinkiläispihaani kylvänyt, onkin apila. Sen toivoisi pölyttäjiä ajatellen yleistyvän aivan kaikilla viheralueilla.
En rehellisesti sanottuna muista, ajattelinko lapsena luomuruuan olevan muita tuotantotapoja huomattavasti terveellisempää. Herkullisia tuotteet yleensä ovat. Terveysvaikutuksia kuluttajille ei ole saatu todistettua.
Viljelijän, luonnon monimuotoisuuden ja tuotantoeläinten hyvinvointia luomutuotanto tutkitusti edistää. Suosittelen lämpimästi valitsemaan luomuviinejä: esimerkiksi Ranskassa erilaisia torjunta-aineita syytetään tilojen työntekijöiden syövistä ja muista sairauksista.
Hyönteismyrkyt on liitetty myös Keski-Euroopan hyönteiskatoon, jota pidetään hyvin hälyttävänä.
Luomua kritisoidaan alhaisista hehtaarisadoista: pelloksi pitää muokata enemmän maaperää, joka voisi tarjota toisia ekosysteemipalveluita. Toisaalta perinnemaisemia ylläpitävät viljelytekniikat ovat erityisesti Suomessa todella tärkeitä luonnon monimuotoisuudelle.
Luomua suurempi uhka peltoalan riittämiselle ovat lihan ylituotanto ja ruokahävikki. Tuotantoa on kuitenkin jatkuvasti kehitettävä eikä luomufundamentalismiin ole varaa. Tukien ja viljelytekniikoiden on perustuttava tutkittuun tietoon.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

