Minnesotan muuttamat

Simo Seppelin, Miika Niskanen ja Sanna Kallio kehuvat paikan yhteishenkeä loistavaksi. Sen myötä potilaatkin ymmärtävät, että heistä välitetään aidosti, he toteavat. 

Kahvihuoneen katossa riippuu tuhansia pyykkipoikia. Oma kahvikuppi merkitään pyykkipojalla. 

Minnesota-hoitola toimii entisellä maatilalla. 

Lasten alkoholistivanhemmilleen kirjoittamat kirjeet ovat liikuttavia. 

Minnesota-hoitokoti sijaitsee Lapuan Välimäessä kaukana taajamista. Alkoholismia on hoidettu näissä vehreissä peltomaisemissa vuodesta 1993 lähtien.

”Tällainen maaseutupaikka sopii meille parhaiten. Potilaat nauttivat hiljaisuudesta ja naapuritkin ovat ylpeitä meistä”, Simo Seppelin kehuu.

74-vuotias Simo Seppelin on päihdeterapeutti ja itsekin raitistunut alkoholisti. Hän on toiminut uudisraivaajana suomalaiselle päihdetyölle.

Seppelin kävi itse Minnesota-hoidon asuessaan Ruotsissa 80-luvulla. Matkalla hoitokotiin hän mietti, miten hänenlaisensa fiksu mies pärjää viikkoja rähjäisten juoppojen kanssa. Perille päästyään hän huomasi, että muut potilaat ovat siistejä ja hyväkäytöksisiä, hän itse turvonnut ja rahisevaääninen.

”Ensimmäisenä aamuna kysyin yhdeltä potilaalta, mitä hän tekee työkseen. Hän kertoi olevansa kaupungilla teknisenä johtajana. Minulla oli suomalainen kuva päihdehoidosta.”

Raitistuttuaan Seppelin kävi Ruotsin valtion päihdeterapeuttikoulutuksen. Vuonna 1992 Seppelinin perhe muutti Suomeen ja perusti Minnesota-hoitolan.

Lapua valikoitui paikaksi sattumalta, kun Seppelin näki kaupungin markkinointiesitteen.

”Soitin Lapuan silloiselle elinkeinojohtajalle ja hän järjesti meille tämän paikan parissa päivässä. Muuttaessamme tilalla oli yli sata mullikkaa. Alussa olimme vuokralla, mutta sittemmin ostimme tilat omiksi.”

Ensimmäinen potilas saapui Lapuan Minnesota-hoitoon vuonna 1993.

”Kyseinen nuorimies raitistui ja perusti perheen. Lapset taitavat olla jo aikuisia”, Seppelin naurahtaa.

Hoitolaa pyöritti aluksi kolme perheenjäsentä. Ensimmäisen vuoden aikana oli vain 19 potilasta, mutta sitten toiminta vilkastui pikku hiljaa.

”Tällä hetkellä hoidamme noin 240 potilasta vuodessa. Se on sama määrä, joka meillä oli kahdeksan ensimmäisen toimintavuoden aikana”, Seppelin selvittää.

Nyt Minnesota-hoitola työllistää noin viisitoista henkeä. 1 200 neliön hoitokeskuksessa on tilat 20 potilaalle.

Seppelin sanoo, ettei ole saanut koskaan yhteiskunnalta avustusta. Hän on rakentanut omilla rahoillaan päärakennuksen pihapiiriin asuntolan ja huoltorakennuksia. Nyt menossa on keittiöremontti.

Minnesota-menetelmä perustuu ajatukseen alkoholismista sairautena, jonka hoitoon osallistuvat myös läheiset.

Hoitokokonaisuuteen kuuluu 28 päivän perushoitojakso, omaiskohtaaminen ja vuoden kestävä jatkohoito.

Tärkein osio on kolmen viikon jälkeen järjestettävä läheiskohtaaminen, jolloin omaiset tulevat viikonlopuksi Lapualle.

Hetket, jolloin alkoholistin läheiset kertovat omat tunteensa, koskettavat Seppeliniä vielä vuosikymmenten jälkeen.

”Potilaan on kuunneltava ja oltava hiljaa. Se on äärimmäisen kova, mutta huojentava paikka. Kohtaamisista ei jää katkeruutta, jos alkoholisti on rehellinen. Mitä paremmin hän ymmärtää juomisensa seuraukset, sitä helpompi hänen on jatkaa elämäänsä raittiina.”

Hoitolan seinällä on potilaiden lasten lähettämiä kirjeitä ja piirustuksia. Ne liikuttavat. Eräässä runossa iloitaan, kun viinapiru häipyi kotoa.

”Eivät ne ole kiitoskirjeitä. Lapset purkavat niissä omaa tuskaansa”, Seppelin toteaa hiljaisena.

Suomen viranomaisten nihkeä suhtautuminen Minnesota-hoitomuotoon tuli Seppelinille suurena yllätyksenä.

”Ruotsin viranomaiset ottivat Minnesota-hoitomuodon avosylin vastaan vuosikymmeniä sitten, mutta täällä me kohtaamme vieläkin vastustusta”, Seppelin toteaa tuohtuneena.

Seppelinin mielestä Minnesota-hoitomuoto olisi saatava sekä Kela-korvausten piiriin että osaksi terveydenhuoltoa.

Suurin osa Minnesota-potilaista maksaa hoidon itse. Kela ei korvaa hoitomaksua, mutta potilaan on mahdollisuus saada perushoidon aikaisesta sairauslomasta korvaus.

Seppelin ei ole tyytyväinen myöskään tapaan, jolla Suomessa käydään päihdekeskustelua. Hänen mukaansa useimmissa muissa maissa, kuten Ruotsissa, alkoholismista puhutaan avoimemmin.

”Vaikka alkoholi on suurin yksittäinen kuolinsyy Suomessa, meillä päihdekeskustelu pyörii paljolti sen ympärillä, että pannaanko kaljaan prosentti lisää alkoholia.”

Seppelinin mukaan Suomessa on noin 300 000 alkoholismiin sairastunutta ihmistä. Kansantautimme koskettaa suurinta osaa suomalaisista jollakin tapaa.

Minnesota-hoito tähtää täysraittiuteen, joten yksikin annos lasketaan retkahdukseksi.

”Kun alkoholisti sanoo lopettavansa juomisen, hän ei valehtele, vaan uskoo siihen itsekin sillä hetkellä. Vaikka taustalla on halu raitistua, se onnistuu harvoin.”

”Pahinta on, jos raitistuminen pannaan Jumalan tehtäväksi. Viina sekoitetaan himoon ja siitä tehdään syntiä. Kyse ei ole juomisen himosta vaan tarpeesta. Myöskään rakastumalla ei raitistu. Ajan myötä suhde laimenee ja seuraa retkahdus.”

Minnesota on hoitomuotona rankka. Terapiaa on kahdeksan tuntia päivässä ja hoito on lääkkeetön. Asiat pitää kohdata selvin päin ja ilman turruttavia lääkeaineita. Syyllisyystaakan kohtaaminen on kova paikka pitkän päihdekierteen jälkeen.

”Ensin ongelma pitää uskaltaa myöntää itselleen. Potilas saa valehdella ensimmäisen viiden päivän ajan. Häntä ei syyllistetä mistään, koska kyseessä on sairaus. Lopulta hän väsyy valehteluun ja menemme eteenpäin”, päihdeterapeuttina työskentelevä Miika Niskanen sanoo.

Läheisten pitäisi osata hakea apua ajoissa. Usein he unohtavat itsensä, kun elämä pyörii päihteiden ympärillä.

Hälytyskellojen tulisi soida, jos läheisen juomiseen liittyy valehtelua ja viinojen piilottelua. Lopulta pulloja löytyy milloin mistäkin.

”Alkoholisti ostaa kahdenlaista kassia: Toinen viedään kotiin hajuviinana, toinen ryypätään salaa autotallissa. Juomisen on tarkoitus tuottaa myönteisiä asioita. Aluksi se rentouttaa ja antaa mielihyvää, mutta kun se muuttuu sairaudeksi, tuloksena on vain negatiivisia asioita.”

Vanhan pohjalaistalon tuvassa alkaa lounastauko. Tarjolla on aitoa kotiruokaa: uunilenkkiä, makaronilaatikkoa ja marjakiisseliä. Ruoka katetaan kerran päivässä, mutta keittiö ja ruokavarasto on käytössä koko ajan.

Huoneissa asuu kahdesta kolmeen henkilöä. Ryhmäasuminen lisää yhteisöllisyyttä. Ulkoilun lisäksi tarjolla ei ole aktiviteettejä. Työnteko on kielletty. Liika puuhastelu voi olla keino paeta ongelmia.

Valtaosa Minnesota-hoitolan potilaista tulee työelämästä ja myös palaa työelämään.

Vieraan on aluksi vaikea erottaa, kuka on henkilökuntaa ja kuka potilas.

Alkoholismi ei katso ikää eikä ammattia. Hoidettavia on ollut 18-vuotiaista kahdeksankymppisiin. Kolmasosa potilaista on naisia.

Suurimman ikäluokan muodostavat kuitenkin 30–40-vuotiaat ja valtaosa potilaista on yrittäjiä.

Minnesota-hoitolassa puhutaan asioista suoraan ja oikeilla nimillä. Tunteitaan ei tarvitse eikä saa peitellä.

Erikoista on, että työntekijät tervehtivät tosiaan halaamalla.

”Halaaminen kertoo paikkamme hienoudesta ja yhdistää meitä samalla tavalla kuin jalkapallojoukkuetta. Sama yhteishenki vallitsee potilaiden keskuudessa. Henkilökohtaisia asioita ei ole koskaan levitelty talon ulkopuolelle, vaikka potilaina on ollut tunnettuja henkilöitä.”

Päihdetyö on Simo Seppelinin elämäntapa. Energiaa ja intoa riittää, vaikka eläkeikä ylittyi vuosikymmen sitten.

”Olen sopinut työntekijöitteni kanssa, että he sanovat suoraan, kun minun on aika jäädä sivuun.”

Noin 90 prosenttia koko vuoden kestäneen Minnesota-hoitojakson läpikäyneistä potilaista raitistuu.

Paikalle saapuu kaksi entistä potilasta. Raitistuneet miehet ovat ajaneet satoja kilometrejä tullakseen tapaamaan tuttua henkilökuntaa ja toimimaan vapaaehtoisena vertaistukena alkoholisteille.

Jälleennäkeminen on herkkä ja kiitollinen hetki. Täältä alkoi heidän uusi elämänsä.

”Tapaan sanoa kavereilleni saaneeni elämäni aikana niin paljon kiitosta, että saatte lastata kaiken murheenne päälleni”, Seppelin toteaa.