Järven tarina esittelee vähemmän tunnetun osan maamme luonnosta. Pääosassa ovat kalat, vesilinnut, saukot, hyönteiset ja muut sisävesiemme eläväiset.
Sukellus unelmaan
Vedenalainen näkymä aurinkoisena päivänä.
Marko Röhrin apulaisena toimi lapsuudenystävä Arto Heikkinen.
Rapu uhkailee kuvaajaa saksillaan.
Elokuvaa edeltää mittava sukellus- ja kuvausurakka.
Käytössä ovat parhaat mahdolliset kuvauslaitteet.
Vapaasukellus on Röhrin mukaan paras tapa sukeltaa. Laitteita hän käyttää vain kuvaustyössä.Suomalaisten järvien salaisuudet avautuvat katsojille parhaillaan kuvattavassa Järven tarina -luontodokumentissa. Mittava elokuvaprojekti on Marko Röhrin pitkäaikainen haave ja elämäntehtävä.
Veneemme lipuu kohti kallioista rantaa Puulavedellä, Hirvensalmella. Koko järvellä ei näy ristin sielua, mutta elokuvantekijä ja ammattisukeltaja Marko Röhr on jossain pinnan alla etsimässä sopivia kuvauspaikkoja vapaasukeltaen.
Ja kas, esiin ilmestyy snorkkelin pää ja pian veneeseen nousee märkäpukuinen mies kameralaitteensa kanssa.
Luontoelämyksiä luvassa
Röhriä ja hänen kuutta kuvausryhmäänsä on kiittäminen siitä, että suomalaisia järviä dokumentoidaan nyt perusteellisemmin kuin koskaan. Vedenalaista maailmaa taltioidaan parhaalla mahdollisella kalustolla ja parhaiden suomalaisten luonto- ja sukelluskuvaajien voimin. Kuvauksia tehdään myös kuumailmapallosta ja helikopterista käsin.
Järven tarina -elokuva kuvaa järvien vedenalaista elämää ja sen kiertokulkua kaikkina vuodenaikoina. Ohessa kulkee juonellinen tarina, joka liittyy suomalaisiin vanhoihin myytteihin ja uskomuksiin.
Projekti on uraauurtava koko maailman mittakaavassa.
”Suomen ja arktisen alueen järviä ei ole aiemmin kuvattu tällä tavalla. Uskallan väittää, että monet tulevat yllättymään, voiko kaikki olla totta”, sanoo Marko Röhr innoissaan.
Kuvauksissa hyödynnetään paikallistuntemusta ja kansalaisilta saatuja vinkkejä. Muutamat ovat johtaneet kuvaajat luontoaarteiden ääreen.
Ohessa tehdään luontohistoriallisesti arvokasta työtä. Kaikki taltioitava kuvamateriaali, yhteensä noin 1 000 tuntia, tullaan digitoimaan ja arkistoimaan tulevaisuutta varten. Materiaali kertoo tuleville sukupolville, millainen luonto oli meidän elinaikanamme.
Salaisiin sopukoihin
Suomessa riittää tutkimattomia järviä. Röhr toteaa, että pelkästään Puulavedellä on paikkoja, joissa on käynyt vähemmän ihmisiä kuin kuussa.
Hän käyttää toimittajaa ja kuvaajaa rantaviivalla, josta alkaa pystysuora 26 metrin pudotus. On huikea kuvitella, että askeleen päässä on 10-kerroksisen talon korkuinen seinämä.
Koko ikänsä sukeltanut konkari kertoo törmänneensä Järven tarinaa tehdessään uusiin ja yllättäviin asioihin.
”En tiennyt, että Suomesta löytyy korallia vastaavia eläimiä. Yllätyin myös, että hirvet ja karhut sukeltavat järven pohjasta lumpeen juuria syötäväkseen.”
Vedenalainen kuvaaminen vaatii aikaa, kärsivällisyyttä ja onnea. Se on myös moninkertaisesti kalliimpaa. Yhden kohteen valaisemiseen saattaa kulua viikko.
Joku kuvaaja on erikoistunut pienten eliöiden makrokuvauksiin, toiset lintuihin tai kaloihin. Jonkun tehtävänä on tallentaa revontulikuvaa. Työtä tehdään vuorotta ja tunteja laskematta.
”Kuvaajamme Pasi Lensu on sukeltanut viime aikoina niin paljon Valkeajärvessä, että kalatkin tuntevat hänet”, Röhr naurahtaa.
Pääosassa luonto
Järven tarinassa ei esiinny ainuttakaan ihmistä, vaan pääosassa ovat luonnon asukkaat, kalat, linnut, hyönteiset ja nisäkkäät sekä järvien, purojen ja jokien luonnonilmiöt.
”Tavoitteena on kuvata esimerkiksi mateen kutua, koska siitä ei ole saatavilla edes valokuvia. Harva on nähnyt hyttysen syntymän tai vesimittarin luistelua vedenpinnalla. Myös vedenalaisten lähteiden kuplinta ja järven jäätyminen näyttävät todella upeilta pinnan alla.”
Luontokuvauksissa harvinainen tapahtuma saattaa vilahtaa ohi ja jäädä tallentamatta. Toisaalta kamera saattaa siepata jotain ainutkertaista ja yllättävää.
Röhr oli haaveillut parikymmentä vuotta näkevänsä sukeltavan kuikan, kunnes hän törmäsi muutama vuosi sitten kalaparvea jahdanneeseen kuikkaan veden alla. Miehen harmiksi kameran akku oli loppunut juuri sillä kertaa.
”Käytämme Järven tarinaa tehdessä myös suljetunkierron sukelluslaitteita, jotta linnut ja kalat eivät pelästyisi ilmakuplia.”
Metsästä pinnan alle
Järven tarina on jatkoa sisarteos Metsän tarina -dokumentille, josta tuli viime vuonna Suomen kaikkien aikojen katsotuin luontodokumentti ja toiseksi katsotuin kotimainen dokumenttielokuva.
Ville Suhosen ja Kim Saarniluodon ohjaaman luontodokumentin menestystä voidaan pitää sensaationa. Metsän tarina päihitti katsojamäärissä uuden James Bondin Itä-Suomen teattereissa. Elokuva pyörii edelleen Tennispalatsin elokuvateatterissa Helsingissä.
Alun perin Metsän tarinan piti päätyä tv-dokumentiksi. Tuottajana toiminut Röhr uskoi kuitenkin jääräpäisesti sen mahdollisuuksiin valkokankaalla, vaikka edellisen kerran suomalainen luontodokumentti oli päässyt teatterilevitykseen vuonna 1963.
”Eräs merkittävä rahoittajataho totesi minulle, että Suomen luonto ei kiinnosta ketään. Sanoin, että tulette näkemään, että kiinnostaa.”
Tekijät ovat saaneet Metsän tarinasta poikkeuksellista ja liikuttavaa kiitosta.
”Varsinkin iäkkäämmät ihmiset, jotka eivät enää kykene liikkumaan metsässä, kokivat elokuvan hyvin voimakkaana. Tapasin eräässä näytöksessä vanhan herrasmiehen, joka ei ollut käynyt elokuvissa 40 vuoteen. Hän asuu syrjäisellä seudulla metsän keskellä. Nyt hän tuli katsomaan metsää elokuviin ja se kuulemma kannatti tehdä.”
Sammakkomies ja elokuvantekijä
Suomessa on lähes 190 000 järveä. Miltei jokaisella suomalaisella on järvi, joka on erityisellä tavalla tärkeä ja johon liittyy arvokkaita muistoja
Röhrille tärkein on Puulavesi, jonka erääseen saareen hänen isänsä rakensi kesämökin 1970-luvun alussa. Viime vuonna Röhr osti koko saaren itselleen.
Reilun kymmenen hehtaarin saaresta löytyy metsää, joita ei ole koskaan hakattu kalliomaaston takia. Röhr aikoo säilyttää metsän luonnonmukaisena.
Hän vietti lapsuuden kesiään Puulavedellä ja vesi on ollut aina sydäntä lähellä.
”Haimme lapsena sisarusteni kanssa maitoa soutamalla kolmen kilometrin päässä olevalta maatilalta. Siihen aikaan täällä kiersi kauppalaiva ja läheisellä mantereella oli kyläkauppa.”
Kipinän sukellushommiin hän sai kuusivuotiaana leikkiessään siskonsa kanssa Espoon Suvisaaristossa.
”Yhtäkkiä näimme sammakkomiehen uivan rantakalliolla. Sukeltaja tuli rantaan ja nakkasi meille verkkopussillisen kampeloita kotiin viemisiksi. Kokemus teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Ajattelin että vau, tää on huikeinta mitä tiedän.”
”Isä osti minulle maskin ja snorkkelin Mikkelin torilta, kun oli yhdeksän. Siitä aukesi vedenalainen maailma. Tuossa mökin rannassa opettelin sukeltamaan ja kalastamaan harppuunalla. Ensimmäiseen seitsemään vuoteen en saanut tosin yhtään kalaa”, Röhr muistelee kaihoisasti kesämökin kiikkustuolissa.
Suomi-filmin kulmakivi
Myös elokuva-ala vei nopeasti mukanaan. Röhr istui teini-ikäisenä Järvenpään elokuvakerhon näytöksessä, kun hän päätti ryhtyä elokuvantekijäksi.
”En ole koskaan tehnyt muita töitä, kahta kesätyöpaikkaa lukuun ottamatta. Yhden kesänä olin keräämässä ruusuja kasvihuoneessa ja toisena leirintäalueen päällikkönä.”
Röhriä voi pitää yhtenä suomalaisen elokuvan kulmakivistä. Hän on tuottanut urallaan yli 20 pitkää elokuvaa ja lukuisia dokumentteja.
Röhr perusti yksin vuonna 1990 tuotantoyhtiö MRP Marko Röhr Productions Oy:n. Ilkka Matilan tultua mukaan vuonna 1997 nimeksi vaihtui MRP Matila Röhr Productions Oy. Se on yksi suurimmista elokuvien tuotantoyhtiöistä Suomessa.
Luonnollisesti yhtiön tuotantoon on kuulunut paljon myös veden alla kuvattuja tuotantoja, kuten Itämeren historia ja Hylyt -dokumenttisarjat sekä Vedenalainen Islanti.
Koko kansan tuntemista elokuvista Röhr on tuottanut muun muassa Talvisodan, Pohjanmaan ja Rukajärven tien. Elokuva on hänelle kutsumusammatti.
”Missään muussa ammatissa ei voi rakentaa todellisuutta kuten elokuvia tehdessä. Vielä 80-luvulla tehdessämme Talvisotaa käytössämme ei ollut digitaalista tekniikkaa, vaan monet yksityiskohdat tankeista lentokoneisiin täytyi rakentaa pienoismalleista. Oli hätkähdyttävää huomata, kuinka aidon näköisiltä ne näyttivät ja kuinka uskottavasti ne tukivat elokuvan tarinaa.”
Hätähuuto Suomen luonnon puolesta
Röhr katselee Puulaveden pintaa huolissaan. Kun hän kuvasi täällä vedenlaista dokumenttia vuonna 1994, järven vesi vihersi. Nyt se on rusehtavaa.
”Jos tämän järven vesi oli 6000 vuotta vihreää ja sitten sen väri vaihtuu kahdessakymmenessä vuodessa, niin mistähän se johtuu? Tuskin ainakaan ilmastonmuutoksesta”, hän tuskailee.
Röhr on tehnyt työtä suomalaisen luonnon hyväksi. Järven tarinan taustalla on huoli suomalaisen vesistöjen tilasta. Paasaajaksi hän ei halua.
”Elokuvantekijän tehtävä on kertoa tarinoita ja vaikuttaa ihmisten tunteisiin. Ihmiset saavat päättää itse, kokevatko he asiat tärkeäksi. ”
Puhdas vesi on Röhrin mielestä voimavara, jota me suomalaiset voisimme hyödyntää paremmin.
”Jos Suomi pystyisi profiloitumaan puhtaiden vesistöjensä kautta, meidän ei tarvitsisi olla kateellisia norjalaisille heidän öljystään. Öljy tai sen pumppaaminen saattavat loppua jonain päivänä, mutta vesi ei lopu meiltä.”
Röhrin mukaan ympäristöasioissa ollaan menossa parempaan suuntaan. Hän muistelee, kuinka vielä hänen lapsuudessaan vanhat jääkaapit ja akut saatettiin kipata järveen.
”Harmaavesien hallinta on parantunut ja maanviljelijät ovat entistä motivoituneempia perustamaan kosteikkoja. Eniten olen huolissani turveteollisuudesta. Meidän täytyisi tiedostaa ongelmat ja panna ne kuntoon. Ei se ole sen monimutkaisempaa.”
Uran tärkein elokuva
Metsän tarinan menestyksen myötä Järven tarinalta odotetaan paljon. Elokuvantekijä on levollinen, mutta paineitakin on ilmassa.
”Lyhyt tekoaika huolestuttaa minua eniten. Mutta jos kysyt rahoittajilta, heitä huolestuttaa elokuvan pitkä valmistumisaika. Metsän tarinaa kuvattiin kuusi vuotta, ja nyt meidän täytyy selvitä kahdessa ja puolessa vuodessa.”
Röhr on ammattisukeltaja. Työ on fyysisesti raskasta, koska pisimmät laitesukellukset voivat kestää tunteja.
”Teemu Liakalla ja Pasi Lensulla taitaa olla meidän porukan ennätykset. He ovat tehneet yli 3-tuntisia sukelluksia. Kuvauspäivät saattavat venähtää 15–20-tuntisiksi, josta suurin osa voi mennä sukelluspuku päällä.”
Viisikymppinen ammattisukeltaja joutuu jo väistämättä kohtaamaan iän tuomat rasitukset.
Järven tarina saattaa olla Röhrin ammattisukellusuran viimeinen vedenalainen suurprojekti, joten kiveäkään ei jätetä kääntämättä.
Elokuvan Suomen ensi-ilta on joulukuussa 2015.
Kenties yleisön joukossa istuu nuorimies, joka päättää elokuvan nähtyään ryhtyä sammakkomieheksi tai elokuvantekijäksi – tai molemmiksi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
