Kahden maailman välissä

Mari Perankoski on pyrkinyt pysähtymään kesään, sen mitä on remonteilta ehtinyt. Kuva: Ville-Petteri Määttä 

Kun itse esitän Espoossa asuvaa uranaista, joka elää ruuhkavuosien kiireiden keskellä, oli huvittavaa huomata, että oma sielunmaisema on joissain asioissa sittenkin hyvin samanlainen kuin mielensäpahoittajan”, näyttelijä Mari Perankoski naurahtaa.

”Kai se on sitten ikään liittyvää, että tulee mieleen: Kyllä ennen oli kaikki niin hyvin. Mutta nyt on niin hankalaa...”, nelikymppinen teatterin monitaituri arvelee.

Syyskuussa ensi-iltansa saava elokuva tiivistää Tuomas Kyrön kolmen kirjan teemoja ristiriitojen Suomesta. Sukupolvien kuilu, sukupuolten roolien muutos, kaupungistuminen.

Moni vanhus sinnittää yksin maakunnissa, kun jälkikasvu on muuttanut työn perässä satojen kilometrien päähän.

”Oma mummoni oli loppuun asti juuri sellainen. Hän ei huolinut edes sisävessaa, vaikka kunta olisi remontin siltä osin kustantanut”, kuvaa Varkaudessa kasvanut Perankoski.

Mielensäpahoittajan ohjaaja Dome Karukoski on sanonut, että hän halusi kuvittaa mielensäpahoittajan tarinan, koska siinä katsotaan nyky-Suomea vanhan miehen näkövinkkelistä. Ikäluokka, joka rakensi Suomen, ansaitsee tulla kuulluksi.

Mari Perankoski ymmärtää vanhan miehen tuntoja. ”Kyllähän sellaisia jääriä on paljon. Kun koko oman elämänsä ihminen on tottunut, että on selvät miesten ja naisten roolit. Se, että nainen ajaa autoa ja tuo leivän pöytään kuten elokuvan miniä, on ihan luonnotonta.”

Toisaalta hän muistuttaa, että nykyisten perheenisien ei tarvitse enää murehtia isiensä tavoin jatkuvasti sitä, että he eivät ehdi olla tarpeeksi lasten kanssa.

”Nyt nimenomaan ollaan lasten kanssa. Heidän kanssaan hommaillaan. Ennen lapset pyörivät jaloissa ja seurasivat, kuinka isä uurasti.”

Elokuvassa pullan leipominen kuvastaa arjen harmoniaa. Mari puntaroi, mikä voisi olla nykykodeissa samalla tavalla yhdistävää: ”Perhe korjaa yhdessä tietokonetta? Kuulostaa lähes julmalta!”

Perankoski on tullut suuren kansan tutuksi pirullisen hauskoista vahvan naisen rooleista monissa tv-sarjoissa.

”Olen ehkä elänyt lapsena niin paljon naisten kanssa. Ja kun olen Savosta, siellä oltiin niin kovia puhumaan. Opin, että naisilla on parhaat tarinat. Mummeistani varsinkin toinen oli todellinen sutkauttaja.”

”En ole juuri joutunut kärsimään jurottamisen kulttuurista.”

Elokuva tiivistyy puhumattomuuden taakkaan: kiukkuisesta hiljaisuudesta syntyvät suuret teot kuten Mielensäpahoittaja itse ilmiön kuvaa. Tarinan koominen alataso syntyykin tilanteista, joista monet riistäytyvät vuosikausien vaikenemisen vuoksi käsistä.

”Ihmiset tekevät muutoksen hetkellä ihan mahdottomia tekoja, ihan älyttömyyksiä”, tuumii miniän esittäjä.

Näyttelijä kehuu mielensäpahoittajan roolin esittävää Antti Litjaa. Hän oli Marille jo tämän nuoruudessa idoli perin suomalaisen miehen rooleistaan elokuvissa Jäniksen vuosi, Loma ja Mies joka ei osannut sanoa ei.

”Hän on yhä mieletön sankari. Kuvasimme ulkona pitkää päivää, väliin sateessa ja kylmässä. Sitten kun me nuoremmat lähdimme uupuneina kotiin, hän suuntasi junalla Turkuun esitykseen.”

Litja näytteli viime syksynä kuvausten aikaan mitäpä muuta kuin mielensäpahoittajaa, sillä Linnateatterissa pyöri Miniä-näytelmä. Hän on myös lukenut Kyrön teokset äänikirjoiksi, joten pääroolin esittäjää ei varmasti tarvinnut paljon miettiä.

Perankoski ei liioin arponut, kun häntä kysyttiin tekemään töitä Litjan ja Karukosken seurassa.

”Nelikymppiselle naiselle on lottovoitto, kun saa tällaisen elokuvaroolin. Ja vielä mistä kirjasta. Olin tosi otettu!”

Marin kesään on kuulunut elokuvan viimeistelyn lisäksi lomailua perheen kanssa. Tosin hän nauraa, että loma on ollut enimmäkseen remonttia ja siihen liittyvää siivousta.

Syksyllä hänet voi bongata elävien kuvien lisäksi Helsingin Kaupunginteatterissa Studio Pasilassa. Mari Perankoski vetää kaksin kurssikaverinsa Miina Turusen kanssa hoivatyötä tekevien naisten elämästä kertovan Pikavoitto -komedian.

KAIJALEENA RUNSTEN

Mielensäpahoittaja elokuvateattereissa 5.9.