Yksilökeskeisyys näkyy myös liikkumisessa

Liikkuminen perustuu tänä päivän individualismiin (yksilökeskeisyyteen).

Suurin syy on nelikulma työ, asuminen, kauppa ja liikkuminen, joka jaksottaa ihmisen jokapäivästä elämää. Yhteiskuntamme on kuitenkin unohtanut meidät, jotka olemme työvoiman ulkopuolella, asumme kaukana taajamista. Kauppa on keskittynyt suurin yksiköihin ja joukkoliikenne on supistunut. Nyt yksilöt, joilla on mahdollisuus siirtyä paikasta A paikkaan B, ajattelevat tilannetta yksilökeskeisesti, eivät, miltä muista tuntuu.

Ongelmaa ei tunnista lainkaan niin sanotuilla suurilla kaupunkiseuduilla, koska siellä ovat kauppa ja joukkoliikenne lähellä. ”Syrjäseuduilta” on lähtenyt kauppa keskustaajamiin ostovoiman perässä. ”Syrjäseuduilta” on joukkoliikenne supistunut, koska alueelta ei ole kannattavaa ylläpitää joukkoliikennettä. Käyttäjiä varmaan olisi, mutta ei kannattavasti. Työmatkaliikennettä ei tarvita, koska työajat ovat muuttuneet, sekä individualismin kannalta yksin on paljon mukavampi kulkea.

Tällainen yksilökeskeisyys alkoi syntyä 1970–luvulla. Silloin muodostui maahamme keskiluokka, ”valkokaulusköyhälistö”. Tämä väki erottautui tavallisesta työväenluokasta myös kauppa- ja työmatkakäyttäytymisessä. Ei käytetty oman kulmakunnan kauppaa tai syrjäkylältä kulkevaa joukkoliikennettä. Valikoimat löytyivät työmatkalla marketista, eikä tarvinnut odotella joukkoliikennettä.

Näin jäivät sinne syrjäseuduille asustelemaan ilman palveluita vanhukset, vammaiset ja myös ne, jotka elivät muiden palveluiden varassa.

Tässä pieni mutta selkeä esimerkki, millaista on yhteiskuntamme individualismi, joka on sosiaalisen elämän vastakohta. Tämä suuntaus on jatkunut, ja sen estäminen tai jarruttaminen vaatii isoja muutoksia. On valitettavaa, ettei yksilökeskeisyydestä puhuta yhteiskunnassamme enempää.