Hyvän tuulen parlamentti
Maaseudulla on parasta! Kintauslaiset lähettävät terveisiä kaikille Kantrin lukijoille. Kuva: Janne NousiainenKintauden kylältä Petäjävedeltä on kolahtanut Kantrin toimitukseen nippu postia joka kuukausi. Sen lähettäjäksi paljastui entisellä kyläkaupalla kokoontuva kyläparlamentti.
Kintauden kyläparlamentilla on taas henki päällä. Heinäkuisena arki-iltana paikalle on kokoontunut toistakymmentä kintauslaista ja kasa vierailevia tähtiä. Osa porukasta on vakinaisia parlamenttilaisia, osa käy harvemmin.
”Kaupalle saa tulla kuin kotiin.”
”Täällä laitetaan isot ja pienet asiat järjestykseen.”
Kun K-kauppa Silvennoinen sulki viimeisenä kolmesta kaupasta ovensa 14 vuotta sitten, kauppias Kari Silvennoisen sisko Maritta ”Maikki” Silvennoinen päätti pitää ovet auki niille, jotka haluavat poiketa.
Poikkeajia riittää. Kantri kiertää ilmestyttyään entisen kauppasalin pöydän ympärillä ja sohvan vartta kertaan jos toiseen. Jutuista keskustellaan ahkerasti. Niissä kun ei ole puoluepolitiikkaa eikä maaseutua mollata.
”Kaikki kukat saavat jutuissa kukkia, ihan niin kuin kyläparlamentissakin.”
”Kylillä on vielä voimaa. Maikki on meidän yhdistävä voima.”
”Älkää nyt. Kaikki täällä auttavat toisiaan”, toppuuttelee talon emäntä.
Ja toden totta. Sitten alkaa yhteishyvän vyöry.
”Teuvo korjaa mopot ja pyörät.”
”Niin ja tuon seinällä olevan mandoliininkin.”
”Huomasitko pihalla Jyrin hienon Sisun? Hän entisti sen muutama vuosi sitten.”
”Piia korjaa kengät, kun hän on suutari.”
”Helena leipoo kakut ja kutoo talveksi villasukat.”
”Riitta kerää marjat. Nytkin on pöydässä puolukka- ja mansikkamehuja.”
”Minä hoidan sielut”, pistää väliin tuore kyläläinen, Petri, kurillaan.
”Niin sinä kyllä entisenä rokkarina teetkin!”
”Johanna ja Biagio pitävät vanhuksille taidepiiriä. Ja Petäjävedellä myös lasten taidekerhoa.”
”Kati laittoi pesäpallon käyntiin. Saatiin oikein entiseltä ammattilaiselta ohjeita.”
Iloinen joukkue saatiin viikottain koulun kentälle pelaamaan. Kaupalla puhutaan eniten kulttuurista, mutta urheiluakin seurataan porukalla tv:stä.
Tänään odotellaan alkavaksi jalkapallon MM-kisoja. Kommentointi sujuu suomeksi ja saksaksi, tarvittaessa italiaksikin.
”Kädet käyvät, kun ukoilta loppuvat yhteiset sanat.”
Kintaudella jo parinakymmenenä kesänä vieraillut saksalainen Herbert Odendahl suostuu myöntämään, että ehkä hän osaa jo vähän suomea, ainakin jalkapallo- ja formulatermit.
”Pakko on ollut oppia”, parlamentin ulkojäseneksi tunnustautuva herrasmies virnistää.
Johannansa kanssa Jyväskylän puolella asuva italialainen Biagio Rosa puhuu viiden Suomen-vuoden ansiosta suomea sujuvasti.
”Mutta pesäpallon sääntöjä Biagio ei osannut. Juoksi vaan pesältä toiseen”, toiset rämähtävät nauramaan. Kiusoittelun kohde hymyilee leveästi.
Kaupan siivessä kyläläisiä palveli aikanaan myös Postipankki. Nyt ei ole enää postia eikä muitakaan palveluita. Ruokaostoja varten pitää ajella joko naapurikylään Kuohulle Jyväskylän puolelle tai Petäjäveden kirkolle.
Koulu ja päiväkoti sentään löytyvät.
”Koko ajan rakennetaan uusia taloja.”
”Se on tuo Jyväskylä. Lapsiperheet haluaa sieltä tänne turvalliseen maalaisympäristöön.”
Nuorisoseuralla pidetään viikottain huutokauppoja. Kyläyhdistys vuokraa erilaisia tarpeellisia työvälineitä. Kesäkuun lopussa pidettiin vuosittainen kylän kesäjuhla.
Syksyllä aiotaan juhlia koreasti, kun kylä täyttää 460 vuotta.
”On meillä myös kalakerho. Pitävät huolta Ala-Kintauden kalakannasta. Hyvä kanta onkin.”
Koskensaaren naulatehdasta ei sovi liioin sivuuttaa. Maakunnan vanhin yhtäjaksoisesti toiminut teollisuuslaitos aloitti noin vuonna 1850 rautaharkkojen valmistuksella.
”Siellä on tuotannossa ihmisiä, jotka ovat työntekijöitä kolmannessa polvessa”, tehtaan leivissä työskentelevä Riitta Rossi selventää.
Tehdas työllisti enimmillään toistasataa henkeä. Kun töitä paiskittiin kolmessa vuorossa, riitti kaupallakin asiakkaita: ”vuorojen vaihtuessa ihan ruuhkaksi asti”.
”Silloin täällä oli meininkiä!”
”Mutta onhan meillä nytkin!”
Ja taas nauretaan hyväntuulisesti.
Kaijaleena Runsten
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
