Omavaraisuus ja yhteistyö lisäävät energiaturvallisuutta

Sähkön saatavuus ja tuotannon riittävyys kaikissa oloissa ovat nousseet puheen- ja huolenaiheeksi. Kysytään, riittääkö tehoreservi ja kestääkö huoltovarmuus. Ongelmia voi tilapäisesti aiheutua myös luonnonoloista, kun lumi painaa tai tuuli kaataa puut sähkölinjoille. Hankalaa sekin.

Sähköä saa nyt markkinoilta Euroopassa halvalla, jos vain siirtolinjat ovat kunnossa. Hinta käy välillä jo alle nollan euron. Osasyy tällaiseen markkinatilanteeseen on heikko talous: kun talous ei syki, ei piuhassa virta vingu.

Toinen syy on myönteisempi ja tavoiteltu. Tuuli- ja aurinkoenergia ovat kasvattaneet nopeasti osuuttaan sähkömarkkinoista. Tuotantotuki pitää yllä vaihtelevatehoisen tuotannon kannattavuutta, kun taas ilman tukea fossiilisilla polttoaineilla toimivia laitoksia poistuu kannattamattomina käytöstä.

Energiantuotannon muutos hiilettömästä uusiutuvaan ei siis ole vastaus vain kysymyksiin, mitä tuotetaan, mistä tuotetaan ja missä tuotetaan. Näiden investointilähtöisten kysymysten rinnalle on noussut keskustelu siitä, miten energiajärjestelmät ja -markkinat toimivat uudessa tilanteessa.

Euroopassa on yhtä aikaa menossa kaksi suuntausta energiapolitiikan valinnoissa: omavaraisuuden vahvistaminen ja toisaalta energiayhteistyö ja markkinoiden integroiminen. Nämä eivät ole vastakkaisia, vaan päinvastoin tukevat toisiaan: ne tuottavat yhdessä tehtynä enemmän ja tehokkaammin.

Siirtyminen uusiutuvan energian tuotantoon tarkoittaa samalla omavaraisuuden lisääntymistä. Toisaalta energiajärjestelmien yhdentyminen ja siirtoyhteyksien lisääntyminen esimerkiksi Pohjoismaiden kesken vahvistavat ja parantavat energiajärjestelmää sekä lisäävät -turvallisuutta.

Energiaturvallisuus on osa koko yhteiskunnan toimintakykyä. Sähköpula katkaisee paljon muutakin kuin vain valon pirtistä. Myös elintärkeä viestiliikenne häiriintyy ja monen ihmisen fyysinen turvallisuus vaarantuu.

Suomen kannalta välttämättömin ja kiireellisin hanke on Ruotsin ja Pohjois-Suomen välisen sähkön siirtokapasiteetin lisärakentaminen. Rakentamisen nopeuttaminen on vahvasti työlistallamme. Viimeksi keskustelin tästä Ruotsin kollegan kanssa Pohjoismaiden energiaministereiden kokouksessa Kööpenhaminassa.

Euroopan unionin jäsenvaltiot ovat valmistautuneet, vähän vaihtelevilla tavoilla ja painotuksilla, ilmastonmuutoksesta kumpuavaan tarpeeseen lopettaa hiilen poltto ja rakentaa tuotanto uusiutuvien energialähteiden varaan.

Tuulivoimaa rakennetaan erityisen kiivaasti sekä Saksassa että Tanskassa ja nyt myös Ruotsissa.

Suomessa käytetään puuta yhä enemmän myös energiantuotantoon sekä hakkeena että erityisesti metsäteollisuudessa, jossa hyödynnetään puuraaka-aineen sivuvirrat energiantuotannossa, kuten Äänekosken biotuotetehtaalla tehdään tulevaisuudessa. Suomessa ja Ranskassa ydinenergiaa käytetään pitkän siirtymävaiheen aikana.

Osana Euroopan energiaunionia pohjoismaisen, alueellisen energiayhteistyön lujittaminen on näytön paikka.

Lähtötilanteemme Pohjolassa on sen kaltainen, että me voimme sertifioida Pohjoismaat maailman johtavaksi kestävän energiatalouden mallialueeksi - sekä teknologisena edelläkävijänä että ympäristön kannalta kestävimmän energiatalouden kotikenttänä.

Energiayhteistyö saattaa olla avain muuhunkin: näen siinä kasvualustan laajemman pohjoismaisen taloudellisen yhteistyön renessanssille. Se on tärkeä osa myös Euroopan talouden uutta nousua.