Yllätyksiä pinnan alla

Järven tarinan kuvauksissa ei laskettu tunteja. ”Luontokuvaus on todella kovaa työtä, mutta sitä ei miellä sellaiseksi kun tilanne on päällä. Se on äärimmäisen mielenkiintoista ja palkitsevaa”, kokenut sukelluskuvaaja Teemu Liakka toteaa. Kuva: Jarmo Nummenpää 

Järven tarinaa kuvatessaan elokuvan pääkuvaaja Teemu Liakka koki monia unohtumattomia hetkiä. Sellainen oli esimerkiksi harvinainen näky lammenpohjassa, kun nuoret rupisammakot pistivät painiksi.

”Tuntui mahtavalta tallentaa kyseistä hetkeä. Tiesin sen päätyvän melkoisella varmuudella elokuvaan. En tosin ehtinyt nauttia hetkestä, koska minulle tuli hirveä kiire rakentaa kohtaukselle tukikuvia. Yksittäisillä kuvilla ei olisi tehnyt mitään, koska niiden ympärille piti rakentaa tarina”, Teemu Liakka sanoo.

Niinpä elokuvassa nähdään sammakoiden leikkimielinen painimittelö.

Järven tarinaa kuvattiin lähes kolmen vuoden ajan, kaikkina vuodenaikoina, järvissä, joissa ja puroissa, niin ilmassa, pinnalla kuin veden alla. Kuvamateriaalia kertyi lähes 700 tuntia.

Elokuva on yhdistelmä suomalaista mytologiaa ja luontodokumenttia.

Teemu Liakka johti kahdeksan kuvaajan ydinjoukkoa. Hän korostaa, että elokuvaa ei olisi syntynyt ilman aktiivisia harrastajaluontokuvaajia ja luontoihmisiä.

Uusimman tekniikan ja sinnikkäiden tekijöiden ansiosta elokuvassa nähdään paljon sellaista, jota ei ole aiemmin tallentunut kameraan.

”Käytin vedenalaisia kohtauksia kuvattaessa suljetun kierron sukelluslaitteita, joten pystyin olemaan äänetön ja tekeytymään kiveksi. Kun sukeltaa avoimen kierron laitteilla, joista lähtee kuplia, näkee usein vain pakenevan kalan.”

Järven tarina oli monella tapaa ainutlaatuinen työtehtävä. ”Vaikka olen kuvannut luontoa vuosikausia, niin näin massiivista projektia ei ole Suomessa tehty aiemmin. Luonnosta oppii uutta joka kerta.”

Järven tarinan päähenkilönä on oikeutetusti kala. Haasteena oli, että kala on ilmeetön ja vaikeasti lähestyttävä. Elokuvantekijöiden tavoitteena oli tehdä kaloista ”sympaattisia kavereita”.

Liakka toivoo, että arvostus kaloja kohtaan lisääntyisi elokuvan myötä. ”Kaloja ei pidetä eläiminä. Moni kalamies pyydystää huvikseen hauen kaislikosta ja laittaa saaliista kuvan Facebookiin. Sitten se viedään kissanruuaksi.”

”Usein ei ajatella, että se sama hauki on saattanut asua samassa kaislikossa jo kymmenen vuotta. Jos tietää sen asuinpaikan, sitä voi mennä tervehtimään veden alle.”

Yksi kuvausten tähtihetkistä oli tutustuminen majavaperheeseen pesällä. Majavien luottamusta ei saa helpolla.

”Kun saavutimme ensin majavanpoikasten luottamuksen, koko majavaperhe alkoi viihtyä meidän kanssamme. Lopulta ne eivät piitanneet meistä lainkaan, kunhan olimme hissun kissun ja muistimme puhua monotonisella äänellä pesän lähellä.”

Moni Järven tarinan nähnyt on havahtunut, että löytyykö Suomesta todellakin tällaista luontoa.

”Eikä se luonto ole jossain kaukana, vaan usein ihan lähellä asutusta. Esimerkiksi majavia löytyy aivan Tampereen pohjoispuolelta.”

Järven tarina on jatkoa vuonna 2012 valmistuneelle Metsän tarina -luontodokumentille. Koko perheen luontoelokuva oli yllätysmenestys. Se houkutteli teattereihin myös sellaisia katsojia, jotka eivät yleensä käy elokuvissa.

”Toivottavasti myös Järven tarina saa paljon katsojia. Jos ihmiset löytävät elokuvan, kolmaskin luontoelokuva on mahdollinen tällä porukalla”, Liakka vihjaa.

Järven tarinan ensi-ilta on 15.1.