Itse itsensä herra Muurari Janne Rantala, Ilmajoki:
Janne Rantala lukee työkseen tiilenpäitä. Riitta Mustonen13.10.201016:00
Olen muurari kolmannessa polvessa. Isä on muurari, samoin isän veli ja paappa. Yläasteen jälkeen lähdin isän joukkohon oppisopimuksella, ja sillä tiellä on oltu.
Muurari on sellainen ammatti, missä saa olla itse itsensä herra. Itte tuloo otettua työnsä ja hoidettua ne. On vapauksia, mutta myös velvoitteita. Ihmisestä itsestään lähtee vastuu työstään.
Olen tehnyt tätä työtä vuodesta 1989. Sinä aikana aineet on muuttuneet ja rakentaminen myös. Ei voi ajatella, että minä ja vaarivainaa on tehty aina näin, vaan pitää kuunnella, mitä asiakas haluaa.
Tulisijat on itsellä lähimpänä sydäntä. Sitä sanotaankin, että muuraria on monia, mutta tulisijan tekijöitä ei oo kaikki.
Ennen tehtiin kruusatumpia ja kuorettomia tulisijoja, joihin tuli hyllyä ja muuta uloketta. Nyt takka on kuin kanttinen tulitikkulaatikko.
Tulisijat muurataan nykyään kuorellisiksi eli niissä on erillinen runko- ja kuorirakenne. Toisin oli ennen, kun aamulla herätes oli kusisanko jääs, tarvittiin nopeasti lämmintä. Nykyisissä peruslämpöisissä taloissa on pikemminkin haitta, jos uunin pinta illalla hohkaa kuumana.
Tulisijan tekeminen vie aikaa kolmesta viiteen päivään. Vanhaankin taloon sellaisen laittaminen onnistuu, kun tarkistaa, että perusta kestää tulisijan painon ja piipun läpivienti onnistuu.
Ennen aikaanhan lämmitettiin vallan puulla, mutta öljykaminoiden myötä puun polttamisesta haluttiin päästä eroon. Nyt kaikkiin uusiin taloihin tulee tulisija osana lämmitystä.
Olen tarkka työn jäljestä. Sen olen perinyt isältä. Pitää tohtia myöntää, mitä on tehny. En minäkään joka päivä asiaa ihan viimeiseen milliin haro, mutta työn laadun pitää olla sellainen, että silmä kärsii kattella. Kaunis ja kestävä.
Kansa mieltää, että muurarit on työntekijöitä kalleimmasta päästä, mutta ei itteänsä voi ylihinnoitella. Lehmä täytyy lypsää eikä tappaa.
Seinäjoki on niin kasvavaa seutua, että töitä on riittänyt. Keskimäärin puolen vuoden työt on aina otettuna. Teen töitä verokirjalla eli palkollisena, ja asiakkaina on sekä yksityisiä että rakennusliikkeitä.
Hyvät työkalut ja kunnolliset telineet on tärkeitä ja kahvia on oltava termaris. Sitäkin arvostaa, että työmaa on putsis. Niitä näkee kaikenlaisia: toinen on niin, ettei tontille tahdo päästä ja toinen siisti. Mielekkäämpää on mennä sille järjestyksessä olevalle.
Parasta tässä työssä on vaihtelevuus ja itsenäisyys. Kukaan ei tuu sanomaan, mitä teet ja koska teet. Työmaat, työt ja työporukatkin vaihtuu.
Jos on pitempi työmaa, semmonen pari–kolme kuukautta, niin voi ruveta jo tympimään kääntyä sinne päin. Ja olis aika ykstotista, jos kaiken aikaa vain muurais tai olis laatottamassa.
Kun valmistuin muurariksi, johnakin vaihees tuli kiinnostus nuorten ammattitaito-olympialaisiin. Kisat pidettiin Taiwanissa ja kultamitalihan sieltä tuli. Se oli hieno kokemus, kun en ollut silloin mihnään kauempana matkustellut.
Jos joutuis vaihtamaan ammattia, en tiedä, mitä muuta rupeaisin tekemään. Mutta kyllähän tämä työ on fyysisesti raskasta. Selkä on usein turhankin kipeä, laattatyö ottaa polviin ja olkapäät on koetuksella. En vanno, että pystyn tekemään tätä 65-vuotiaaksi. Voimistelu pakkaa jäädä vähälle.
Vapaa-aikoina harrastan moottoripyöräilyä – jäärataa, supermotoa, mönkijällä ajoa. Se käy vähän eri lihaksille ja antaa vastapainoa työlle.
Tytär on 6- ja poika 4-vuotias. En poijasta vielä tiedä, tuleeko siitä neljännen polven muurari. Tuon ikäisenä kaikki kuralla leikkiminen kiinnostaa.
Tässä sarjassa Kantri käy tapaamassa ammatistaan
ylpeitä maaseudun ihmisiä.
He kertovat mitä työ heille
antaa ja miksi he ovat juuri siinä ammatissa. Jos sinulla on tiedossa tällainen henkilö, niin vinkkaa hänestä meille osoitteeseen
kantri@maaseuduntulevaisuus.fi
tai Kantri, PL 440, 00101 Helsinki
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
