Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • HILJAISUUDEN KEITAALLA

    Elina ja Seppo Laakson koti muuttuu noin  kerran kuussa retriittikodiksi. Hiljaisuudesta on tullut pariskunnalle elämäntapa.
    Elina ja Seppo Laakson koti muuttuu noin kerran kuussa retriittikodiksi. Hiljaisuudesta on tullut pariskunnalle elämäntapa. 
    Talon keittiö on kovassa käytössä, kun Elina Laakso kokkaa vierailleen herkullista kotiruokaa. Saaren retriittikoti tarjoaa kodikkaat puitteet hiljentymiselle.
    Talon keittiö on kovassa käytössä, kun Elina Laakso kokkaa vierailleen herkullista kotiruokaa. Saaren retriittikoti tarjoaa kodikkaat puitteet hiljentymiselle. 
    Retriittikoti sijaitsee Lavian Riuttalan kylässä.
    Retriittikoti sijaitsee Lavian Riuttalan kylässä. 

    Saaren retriittikodissa vaalitaan hiljaisuutta. Kantrin toimittaja hyppäsi pois oravanpyörästä ja osallistui kolme päivää kestävään hiljaisuusretriittiin.

    TEKSTI JA KUVAT: Jouni Hirn Lavian Riuttalan kylällä

    Kodista retriitiksi

    Elina ja Seppo Laakso unelmoivat pitkään oman retriittikodin perustamisesta. Haaveiden palaset alkoivat osua kohdalleen, kun Elinan lapsuudenkoti Lavian Riuttalan kylässä jäi tyhjäksi vanhempien kuoltua.

    Kolmen aikuisen lapsen vanhemmat päättivät luopua talostaan Nurmijärven Klaukkalassa ja muuttaa vaimon synnyinseudulle.

    Seurasi kolme vuotta kestänyt peruskorjaus. Retriittikodin kappeli siunattiin käyttöön kesällä 2010, ja sitä ennen oli järjestetty jo ensimmäiset hiljaisuuden päivät.

    Nyt retriittivieraiden käytössä on viisi viihtyisää huonetta. Alakerrassa sijaitsee yhteinen ruokailuhuone ja kappeli. Talon kellarissa on hiljaisuuden sauna, jossa voi puhdistaa kehoaan ja mieltään.

    Talo on sisustettu vanhoja perinteitä kunnioittaen. Mummolamainen miljöö on kodikas ja tarjoaa hyvät puitteet rauhoittumiseen.

    Talon valkeille seinille on ripustettu Elinan vanhempien hääkuva, vanha ilmapuntari ja hevosen längistä nikkaroitu seinäkello. Käytössä on Elinan isän nikkaroimia huonekaluja keinutuoleista piironkeihin. Myös retriittikodin astiasto on peräisin vuosikymmenten takaa. Talossa toimi aikoinaan pitopalvelu, joka valmisti paikkakunnalla kuuluja herkkuja.

    Oman polun pää

    Laaksoilla on yli 30 vuoden kokemus hiljaisuuden vaalimisesta. Elina toimi aiemmin Helsingin Diakonissalaitoksen Heponiemen hiljaisuuden keskuksen johtajana. Seppo on käsitellyt hiljaisuutta myös useissa tietokirjoissaan.

    Hiljaisuus on pariskunnalle lisätyö ja elämäntapa. Laaksot järjestävät pidemmän retriitin kotonaan keskimäärin kerran kuussa.

    Asumisen ja retriitin yhdistäminen on Laaksoille luontevaa.

    ”Koemme, että retriittivieraat tulevat Saaren retriittikotiin, eivät kotiimme. Muutosta ei huomaa juuri päällepäin, vaan se tapahtuu päässämme retriittiä edeltävän iltana”, Seppo Laakso naurahtaa.

    Laaksot käyvät talon ulkopuolella töissä. Sepolla on psykoterapeutin yksityisvastaanotto Sastamalassa. Elina työskentelee arkipäivät Kankaanpään nuorisopsykiatriassa.

    Matka hiljaisuuteen

    Useimmat saapuvat hiljaisuuden retriittiin kuulostelemaan itseään, levähtämään ja purkamaan suorituspaineitaan. Kukin taittaa ”matkan” omalla tavallaan ja omasta syystä.

    ”Keneltäkään ei kysellä, miksi tulit ja mitä täältä haet. Emme vaadi retriitin päätteeksi loppuraporttia”, Seppo Laakso sanoo.

    Retriitissä tarjoutuu mahdollisuus myös hengellisen elämän syventämiselle. Ohjelmaan kuuluvat päivittäiset rukoushetket, joissa raamattua luetaan pieninä annoksina.

    ”Kristinuskon elementit ovat läsnä, mutta jokainen saa tarttua niihin siltä osin kuin parhaakseen katsoo”, Laakso tähdentää.

    Maalaismaiseman syleilyssä Kello kilisee, on ruokailun aika.

    Illansuussa alkaa hiljaisuus.

    Retriittiä edeltävät päivät ovat olleet kiireen täyttämiä. Jo tieto tulevasta levosta on saanut mielen rentoutumaan. Yhtäkkinen hiljentyminen tuntuu kuitenkin oudolta – mutta hyvällä tavalla.

    Retriittiin osallistuu lisäkseni kaksi miestä ja yksi nainen. Olen joukon ainoa ensikertalainen. Kaikki ovat saapuneet kaukaa.

    On kuulemma tyypillistä, että retriiteissä käydään satojen kilometrien päästä, koska matkat ovat osa kokemusta. Niiden aikana valmistaudutaan hiljaisuuteen ja sulatellaan koettua.

    Retriitin osanottajat asuvat yksin omissa huoneissaan. Osallistujat on vapautettu velvoitteesta keskustella ja olla sosiaalisia toisen kanssa. Niinpä myös katsekontakteja vältetään.

    Jo toisena päivänä, hyvin nukutun yön jälkeen, hiljaisuus alkaa tehdä tehtäväänsä. Kun on levännyt ja ulkopuoliset häiriötekijät ovat poissa, ajatus alkaa kirkastua.

    Retriitti tarjoaa myös mahdollisuuden irtautua teknisistä laitteista. Suositeltavaa on pitää puhelin tai kannettava tietokone suljettuina.

    Kännykästä luopuminen on vaikeaa. Illan tummuessa tekisi mieli soittaa lapselle ja vilkaista jääkiekkotulokset. Päätän olla sortumatta.

    Rauha tarttui matkaan

    Aterioimme rauhallisen musiikin soidessa taustalla. Hiljaisuus korostuu yhteisillä aterioilla. Puhumattomuuden myötä haju ja makuaistit tuntuvat pääsevän valloilleen, joten Elinan valmistama, muutoinkin herkullinen kotiruoka on viedä kielen mennessään.

    Osan arjen kohteliaisuuksista saa unohtaa retriitissä. Huomenia ei tarvitse toivotella ja ruokapöydästä voi nousta kiittämättä.

    ”Kiitellä ehtii sitten lähtiessä”, Elina toteaa.

    Hiljakseen uinuva Riuttalan kylä sopii hiljentymiseen. Ympärillä on tiheää metsää ja peltoaukeita, joiden lomassa on hyvä käyskennellä. Houkutukset ovat kaukana. Lähimpään kauppaan on tunnin kävelymatka.

    ”Paikalliset asukkaat tietävät jo, mitä retriitti tarkoittaa. He ovat tottuneet siihen, että täällä kävelee ihmisiä, jotka tykkäävät olla hiljaa”, Seppo kertoo.

    Saaren retriittikodissa on huomattu, että hiljentymisen tarve on lisääntynyt viime aikoina.

    ”Elämme ärsykkeiden ja virikkeiden keskellä. Niitä tulee jatkuvasti joka suunnasta. Ihmisten on vaikea hiljentyä ja keskittyä miettimään asioitaan. Me tarjoamme mahdollisuuden irtautua arjesta. Jokainen voi katsoa rauhassa, onko sille käyttöä omassa elämässä”, Seppo toteaa.

    Sunnuntai-iltapäivänä kello kilisee viimeisen kerran. Yhteisen rukoushetken jälkeen kolme päivää kestänyt hiljaisuus päättyy. On aika lähteä kotiin.

    Osallistujat hyvästelevät toisensa ja kiittelevät isäntäväkeä lämpimästä huolenpidosta. Vaikkemme ole puhuneet ja katsoneet toisiamme silmiin koko aikana, kokemuksemme on ollut yhteinen.

    ”Kiitos matkakumppanille”, retriittiin osallistunut rouva sanoo ja halaa hyvästeiksi.

    Pitkän viikonlopun jälkeen olo on sekä haikea että helpottunut. Tunnen saaneeni paljon hyvää, mutten osaa tarkentaa, millä tavoin.

    Viikon kuluttua retriitistä huomaan olevani aiempaa rennompi ja suhtaudun arjen kiireisiin maltillisemmin.

    Pieni pysähtyminen on tehnyt selvästi hyvää.

    Seppo Laakso korostaa, ettei retriittiin kannata saapua liian suurin odotuksin. Jokainen kokee hiljaisuuden omalla tavallaan. Joillekin se voi tarjota elämän uuden suunnan, kun taas toisille kokemus voi olla kriittinen.

    Tärkeintä on pysähtyä miettimään ja katsoa rauhassa, mitä siitä seuraa.

    ”Retriitin tarkoituksena on, että kukin voisi syventää kokemusta elämästään ja löytää oman tapansa hiljentyä. On muistettava, että retriitti on aina yksilöllinen kokemus. Koet sen aina juuri sen hetkisessä elämäntilanteessasi. Sitä ei voi monistaa.”